sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Suomen Olutopas -pikkujoulu 2014


Ensimmäistä kertaa pääsin osallistumaan Seppo "Äyriäinen" Äyraväisen hallitseman Olutopas-konsernin pikkujouluun. Kyseessähän on Suomen johtava olutportaali, jonka foorumille itsekin olen kirjoitellut vuodesta 2007. Olutblogi-äänestyksen olen nyt voittanut neljä kertaa 2011-2014, tosin viime vuonna Jaskan Kaljat ylsi tasapisteisiin.
Tapahtuma sijoittui perinteisesti Itä-Helsingin ihmebaari Pikkulinnun kabinettiin. Bakkanaali käynnistyi vähitellen baarin puolella iltapäivän räntäsateisessa säässä, vetäisin heti alkuun Närken Huvill DIPAn huiviin, 8,5%. Hakaniemen tulisen pizzan jälkeen tämä tuntui aluksi jotenkin mausteiselta, jopa chiliseltä, mutta varmaankaan sellaisesta ei ollut kyse. Närke on yleensä luotettava, mutta tämä ei vakuuttanut millään tavalla. Chinookilla humaloidussa oluessa yllättävän paljon makeutta ja katkeruus heikkoa, alkoholikin paistaa läpi. Harmittava pettymys siis.

Oulusta katsoen tämmöinen tapahtuma vaikutti vuosien mittaan massiiviselta, mutta käytännössä kyseessä oli noin 12 henkilön pienimuotoinen kokoontuminen. Ilmeisesti pari vuotta sitten suosio on ollut aivan eri tasolla, mutta tilanne on sittemmin hiipunut. Suomen craft-skene kuitenkin muilla rintamilla on kehittynyt kovempaan tahtiin, se ei täällä heijastu. Muitakaan yhteisöjä ei tiedossa ole, joten tilanne on hieman paradoksaalinen. Noin puolet osallistujista oli jollakin tavalla ennestään tuttuja, mutta aivan uusiakin kasvoja siis näkyi. Skaala vaihteli kuusilitraisia St. Feuillien -pulloja ryystävistä tv-julkkiksista sotahistorioitsija Teemu Keskisarjan serkkupoikaan. Jälkimmäinen heläytti tapahtuman loppupuolella eetteriin lyhyen otoksen Nälkämaan laulusta, mikä herkisti kovasti kauas kotoa ajautunutta kainuulaista.

Markku Ristevirran keittämää puuroakin oli tarjolla ja Pikkulinnun hanavalikoimasta riitti itselle uutta maistettavaa koko juhlatilaisuuden ajaksi. Kovin paljoa en muistiinpanoja ehtinyt tehdä. Jo vuoden toinen Putin -olut, mies tietysti ansaitsee kaiken huomion. Alkuvuodestahan saatiin BrewDogin Vladimir-olut ja nyt tarjolla Ugly Duck Putin, Indslevillä tehty vehnäinen imperial stout, 8,9%. Musta, makeaa ja kevyesti paahteista, ei katkeroa.

Olutpajan Jouluolut taas mystisesti hyvin kevyttä (4,2%), punainen keg-bitterimäinen hedelmäisyys lievällä metallisuudella, katkeruus maltillista. Beer Heren hyvin sameassa Rocketfuelissa oli katkerampaa hedelmää. Malmö Bryggeri oli itselle uusi panimotuttavuuskin, en ole ehtinyt Pikkulinnun loppusyksyn tarjontaan tutustumaan, Malmö-oluita useampia ollut jo tarjolla. Ruby Soho Red Ale vain 4,6%, nyt tahmeaa hedelmää runsaalla vaahdolla, ei katkeroa, varsin tylsältä tuntui. 


Session kruunasi Nøgne Ø #100, jota en muista ennen hanasta juoneeni. Kymmenprosenttinen tupla-IPA, pehmeää on, vakuuttava hedelmän ja katkeron tasapainoinen ja silti monipuolinen yhdistelmä. Voisi juoda uudelleen keskittyneemmissä oloissa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pikkujouluja voisi viettää joskus jossain muualla eikä aina pikkulinnussa, jopa jossain toisessa kaupungissa.

Ari Juntunen kirjoitti...

Tästä olikin keskustelua paikan päällä. Ainakin Espoo ja Tampere mainittiin.

Unknown kirjoitti...

Tosiaan tänä vuonna osallistuminen oli vaisuinta ikinä, eli paikalla oli käytännössä vain "hardcore-harrastajia" - näitäkin verotti kaksi samanaikaista oluttapahtumaa, mutta ei tämä koko katoa selitä. "Normaalimmat" oluen ystävät ovat pysyneet poissa karkeloista jo jokusen vuoden, eikä yritysten edustajiakaan ole aiempaan tapaan paikalla näkynyt. Ehkä tähän vaikuttaa olutfestarien ja -kilpailujen sekä olutlogien määrän kasvu. Kun "Vuoden Oluita" valitaan useassa eri kisassa/äänestyksessä joka vuosi, ja yleensä vielä tittelin saa aina eri olut, yksittäisen meriitin arvo kärsii. Väen väheneminen tapahtui konkreettisesti viime vuonna, jolloin kabinetissa oli jopa väljää. Luultavasti nykyinen konsepti ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa, eli on pystyttävä uudistumaan tai pantava pillit pussiin.

Kun yksin tapahtumaa järjestän, niin etenkin nyt pienten lasten isänä aikataulu asettaa rajoitteita. Pikkulintu on pysynyt paikkana, koska se on logistisesti minulle helpoin, sieltä saa tilavan kabinetin tv-varustuksella käyttöön veloituksetta, ja siellä on yleensä kaikille aina jotain uutta tarjolla. Tätä ja viime vuotta lukuunottamatta sinne on myös aina tullut kunniakirjoja, jotka on ollut kätevä jakaa tilaisuudessa.

En usko, että saman tapahtuman järjestäminen Espoossa toisi asiaan parannusta. Maakuntalaisilla on sinne hankalampi matka, samoin helsinkiläisillä. Tampere sen sijaan kiinnostaisi, jos meidät sinne huolitaan. Se vaatii toki minulta enemmän ennakointia ja järjestelyjä, mutta varmasti onnistuu kun tekee varaukset ajoissa. Toisaalta voi pohtia, onko pikkujouluaika se järkevin, vai pitäisikö tapaaminen ennemmin ajoittaa vaikka Tuulensuun omatuontien aikaan. Niissähän riittää mielenkiintoa perinteisesti useammaksikin päiväksi.

Unknown kirjoitti...

Ja piti tietysti kirjoittaa olutblogien eikä -logien, mutta kommenttia ei näemmä pysty muokkaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi syy miksi porukka ei osallistu on se että eivät halua tulla valokuvatuksi, kaikilla on nykyään kännyköissä kamerat ja videokuvaukset ja kuvia postaillaan blogeihin, foorumeille ja muuhun sosiaaliseen mediaan, kaikki eivät halua naamojansa koko kansan nähtäväksi ja vieläpä alkoholia juodessa.

Vaikutti siltä että pikkulinnussa oli tänä vuonna hieman vaisuhko valikoima mielenkiintoisten uutuuksien linjalla, listalla oli toki vanhoja hyviä tuttuja, mielestäni pikkulinnun taso on pudonnut aikaisemmista vuosista.

Ehkä olutoppaan pitäisi tarjota vieraille pikkujouluissa ilmaista juotavaa niin porukkaa tulisi enemmän. ��

Olutoppaassa on aikamoinen kato käynnyt jos vertaa alkuvuosiin jolloin kirjoittaminen oli aktiivista, tätä menoa kun jatkuu niin muutaman vuoden päästä foorumi voi olla hiljainen paikka.

Foorumilla on myös havaittavissa agressiivinen ilmapiiri, ei ihme että ravintoloiden edustajat ja oluentekijät välttelee paikkaa.
Se on moderoinnin linja, ei haluta menettää niitä vähäisiäkään kirjoittajia.

Unknown kirjoitti...

No mun mielestäni olutharrastaja on valinnut väärän harrastuksen, jos ei halua tulla nähdyksi olutta juodessaan - mutta se nyt on vain henkilökohtainen mielipide.

Kyllä minäkin kaipaan sitä aikaa, kun Pikkulinnussa oli kuukausittain uusia belgioluita tarjolla. Mutta kuten sanottua, siinä on edelleen hyvät puolensa pikkujoulujen pitopaikkana.

Siinä olet väärässä, että Oppaassa olisi käynyt "aikamoinen kato" kirjoitusten määrässä. Vuosittainen postausten määrä nousi jyrkästi vuoteen 2009 asti, ja on sen jälkeen ollut keskimäärin pienessä laskussa. Mitään radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan 2009 jälkeen ole tapahtunut. Kun suhteuttaa tämän siihen, miten Facebook, Twitter ym. ovat kasvaneet 2009 jälkeen, voisi tilanne olla paljon huonompikin. Foorumille on edelleen tilausta, eivätkä some-kanavat korvaa kunnon foorumikeskustelua.

"Ilmaista" olutta on muuten pikkujouluissa tarjottu, joskaan siitä ei ole tiedotettu etukäteen. Jos olet varoissasi ja halukas sponsoroimaan seuraavia pikkujouluja oluen muodossa, ota toki yhteyttä :).

Mitä aggressiiviseen ilmapiiriin tulee, niin tästäkin olen eri mieltä. Toki kritiikkiä on esitetty oluiden epätasaisesta laadusta tai huonosti hoidetuista festarijärjestelyistä. Kuitenkin myös kiitosta on annettu silloin, kun siihen on ollut aihetta. Moderointia foorumilla ei ole, poislukien laittomat kirjoitukset ja käyttösääntöjä rikkovat mainokset. Jos aikuinen ihminen pahoittaa mielensä toisen kirjoituksesta, se ei ole moderaattorin ongelma. Välillä tuolla ovet paukkuvat, mutta niin myös tosielämässä.

Yhtä kaikki on hyvä, että toiminnasta tulee palautetta. Se on toki sääli, että se tulee kolmannen osapuolen blogin kautta ja anonyymisti.

tåppi kirjoitti...

Untappd sivuilla käy kova kuhina, siellä on paljon suomalaisia olutharrastajia.
Sinne pystyy lähettämään myös kuvia olutarvioihin, oppaassa ei ole tätä hienoutta.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Seppo Äyriäinen huomannut kuinka paljon untappd sivustolla suomalaiset olutharrastajat pisteyttävät oluita jopa näin arkena kun taas oppaassa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, osaatko kertoa miksi näin, tarttis tehdä jotain?