lauantai 3. tammikuuta 2015

Epic Armageddon IPA, hanaversio

Kirkasta meripihkaa, tuoksussa todella vahvaa sitrusta, tämä on reippaasti parempaa pulloversioon verrattuna. Mahtava raikkaus tunkee suutuntumassa mukaan sitruksen keskelle, siis tuoretta ja katkeruuskin mukana. Elämystä vahvistaa taustalla jyskävä Suzi Quatro. Palaan mielikuvissa 70-luvun puoliväliin Vaalassa, musiikki oli mahtavaa, mutta tällaista aistihavainnointavaa olutelämystä ei silloin tietenkään ollut näköpiirisssä. Hämmentävästi, mutta silti ymmärrettävästi  Kitty's soittaa perään Tom Pettyä, nyt Change of Heart kohoaa jo 80-luvun puolelle, 1983 julkaistuun Long After Dark -levyn tunnelmiin. Kitty's, 3.1.2015.

Ei kommentteja: