perjantai 10. maaliskuuta 2017

Sinebrychoff Koff AL


Olutbloggauksen seurapiiririntamalla on ollut sydäntalvella hiljaisempaa, mutta kevään koittaessa alkaa kalenterikin täyttymään. Tällä kertaa tuli kutsu poikkeuksellisen sympaattiseen tapahtumaan, kun Koffin hevosajuri Markku Nyman jää eläkkeelle ja tilannetta juhlistamaan oli järjestetty pienimuotoiset bileet. En ole aiemmin päässyt Bulevardilta sisäpihalle vanhaan panimomiljööseen käymäänkään, joten tässä oli monenlaista jännitettä mukana. Hevoset oli valjaissa pihalla ja niiden edessä Make otti vastaan juhlapuheet Koffin johdolta ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurilta. 

Kolmas hevonen oli tallissa sisäpuolella ja tarjoilua löytyi alakerrasta kierreportaiden takaa. Uutuutena tölkistä Koffin tuoretta American Lageria, 28 EBU, Cascade ja Citra. Ei erityisempää aromaattisuutta etupurennassa, mutta takatilassa kuitenkin enemmän katkeruutta kuin Koffin perustuotteissa. Varsin kevyttä kamaa kuitenkin kokonaisuutena ja kun tavoitteena on tavoittaa Jormuan Tarmonkin aktiivijäsenet, niin maltillisesti ollaan peruslageria tuunattu.

Ei kommentteja: