sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Bruce Springsteen and the E Street Band, Olympiastadion, Helsinki, July 31, 2012


Springsteen on ryhtynyt julkaisemaan konserttiäänityksiään matalalla profiililla. Asialla ei ole virallinen levy-yhtiö vaan Nugs.net -niminen levitysyhtiö. Mistään bootlegeista ei kuitenkaan ole kyse, tilasin tämän neljän cd:n setin Springsteenin virallisilta nettisivuilta. Springsteenin keikka Helsingissä 2012 on edelleen miehen uran pisin, joten oli luonnollista, että tämäkin julkaistaan.

Mitäpä tähän sanoisi, muistot palaavat kirkkaina. Äänitys on hyvää tasoa. Live-elämystä tämä ei tietenkään vastaa, mutta on hyvä muistotallenne. Kirjoitin konsertista tuoreeltaan pitkän jutun ja täytyy hieman ihmetellä, miten intensiivisesti olin mukana. Musiikista ei oikeastaan ole nyt uusia huomioita, kaikki kappaleet tuli käsiteltyä. Kotioloissa kuunneltuna jotkin kappaleet tuntuvat liian venytetyiltä, sitä ne eivät välttämättä livetilanteessa tuntuneet. Sehän on normaalia livelevyjen suhteen. Nostalgiamielessä tämä oli tietysti pakkohankinta, mutta muutakin arvoa julkaisulla on. Ainakin Downbound Trainin, Prove It All Nightin, Rockin' All Over the Worldin ja Loose Endsin nämä versiot on hyvä omistaa toistuvaa kuuntelua varten.

Ei kommentteja: