torstai 12. heinäkuuta 2018

Robert Harris: Munich

Robert Harris tarjosi esikoisteoksessaan Fatherland kontrafaktuaalista tarinaa. Uusimmassa Munich-romaanissa on erilainen näkökulma. Aiheena on Münchenin sopimus syyskuun lopulta 1938, jolloin Britannia ja Ranska tarjosivat Tšekkoslovakian Hitlerille kuin lampaan teurastajalle. Kuuluisimmaksi yksityiskohdaksi tapahtumaketjussa on jäänyt Britannian pääministeri Neville Chamberlainin sopimuspaperin heiluttelu lentokentällä ja elvistely maailmanrauhalla meidän ajallemme. Tällä kertaa Harris ei lähde faktoja muuttelemaan, vaan kutoo todellisuuden aluskasvillisuuteen oman fiktioverkkonsa. Päähenkilöinä on kaksi nuorta vähäpätöistä virkamiestä, toinen Chamberlainin sihteeri, toinen kääntäjänä Ribbentropin ulkoministeriössä. Miehet ovat vanhoja tuttuja Oxfordista. Tarinan polttoaineena on samanaikainen eversti Osterin salaliittohanke, joka kuitenkin lässähti sopimuksen synnyttyä.

Harrisin romaani tuntuu pitkään Chamberlainin rehabilitointikomitean loppuraportilta. Niin positiivinen kuva tästä pelleksi leimatusta haihattelijasta välittyy yksityiskohtaisessa kuvauksessa syyskuun neljältä viimeiseltä päivältä. Todennäköisesti Chamberlain vilpittömästi pyrki rauhaan, tosin hän tarkoitti sillä vain Britannian pitämistä erossa suursodasta. Radiopuheessaan hän totesi, ettemme tiedä tšekeistä "mitään", miksi ryhtyisimme sotaan sen takia. Hitleriä hän ei pystynyt analysoimaan alkuunkaan oikeaan suuntaan, siinä hän ei tosin ollut yksin. Harrisin romaanin yksityiskohtaisuus on pitkään todella puisevaa, jos tuntee vähääkään tapahtumien kulkua ennestään. Mitään jännitettä Harris ei pysty saamaan aikaan pohjustusvaiheessa Lontoossa ja Berliinissä, boring boring. Tilanne hieman tiivistyy Münchenissä, jonkinlaista viitta ja tikari -vakoiluvenkoilua, mutta kovin laimeasti. Koko rakennelma paljastuu höyhenenkevyeksi, lukijalle jää harmistus ajankäytöstä näin köykäiseen kyhäelmään. Tämä oli paha pettymys.

2 kommenttia:

Ilkka Sysila kirjoitti...

Paska romaani luetaan siinä missä kiskotaan karmeimmat craft-paskapommitkin, loppuun.

Ari Juntunen kirjoitti...

Kyllä se näin on. En muista milloin viimeksi olisin jättänyt romaanin lukemisen kesken.