sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Christer Pursiainen: Trotski

Pursiaisen Trotski-kirja starttaa vanhanaikaisella tavalla Leninin mietteillä seuraajistaan. Ikään kuin niillä olisi jotain meriittiä vanhassa Lenin-palvontahengessä. Lenin oli bolševikkien gangsterilauman niljakkain massamurhaaja, eihän hän muuten vallankaappaajien keulaan olisi päätynytkään. Aloituksen jälkeen kirja kääntyy varsin tavanomaiseksi, mutta ansiokkaaksi elämänkerraksi. Aihepiiri on itselleni varsin tuttu, mutta itse Trotskiin en ole aiemmin suoraan paneutunut. Luin lukioaikana Isaac Deutscherin mittavan Stalin-elämäkerran, joka käsitteli kattavasti myös Trotskia, Deutscher oli itse trotskisti. 

Etelä-Ukrainaan juutalaiseen Bronsteinin sukuun syntynyt Trotski ei tehnyt rehellistä työtä koskaan, vaan ajautui jo teinivuosinaan ammattiterroristiksi. Hyvin nuorena karkotus Siperiaan, jossa näyttää silloin olleen paljon lököisämmät oltavat kuin Stalinin myöhemmässä Gulagissa. Trotski pakeni Siperiasta Länsi-Eurooppaan, jossa pääsi nopeasti Venäjän sosiaalidemokraattien sisäpiiriin. Puoluejakaantumisessa Trotski valitsi 1903 menševikkien puolen ja käänsi takkia Leninin bolševikkien leiriin vasta 1917. Välissä hyvänä puhujana mainetta kerännyt mies ehti nousta Pietarin neuvoston johtoon epäonnistuneessa kaappausyrityksessä 1905. Vaihtelevaa elämää tosiaankin, uudelleen Siperiaan, josta pako Suomeen. Wienissä Trotski ehti asua seitsemän vuotta. Ensimmäisen maailmansodan aikana mies päätyy New Yorkiin ja vangituksi Nova Scotiassa. 

Pietariin Trotski kuitenkin suoriutuu h-hetkellä ja kohoaa bolševikkien kakkosmieheksi. Uutta lahjakkuutta mies osoittaa puna-armeijan organisaattorina. Mutta ei Pursiainen Trotskia valkopese punaisesta terrorista, Trotski on häikäilemätön murhaaja muiden bolševikkijohtajien tapaan, työläisten ja talonpoikien henki ei paina mitään, kun tavoitteena on päästä valtaan. Viimeistään sisällissodan aikana Trotskin kädet peittyvät vereen. Sotasankarin maineestaan huolimatta Trotski näyttää osallistuneen rintamataisteluihin vain Judenitšin Pietari-hyökkäyksessä. 20-luvulla Kuusinen syyttää Trotskia Suomen punaisen kapinan epäonnistumisesta, liittyen Trotskin viivytystaktiikkaan Brest-Litovskin neuvotteluissa. 

Pursiaisen kuvaus Leninin kuoleman jälkeisestä valtakamppailusta oli itselleni liian tuttua, siinä ei oikein uutta tullut esille. Mielenkiintoinen on listaus ensimmäisestä bolševikkihallituksesta. Muutama kuolee luonnollisesti Leninin tapaan 1920-luvulla, useimmat Stalin tappaa 1937-38, viimeisenä Trotski 1940. Stalin jää silloin viimeiseksi ja elää vuoteen 1953. Stalin karkottaa Trotskin ensin Alma-Ataan ja sitten alkaa maanpakolaisuus Turkissa, Ranskassa, Norjassa ja Meksikossa. Yllättävän tylsiltä kuulostavia vaiheita, lähinnä viranomaisten kanssa kiistelyä ja pienimuotoista opposition organisointia kansainväliseen kommunistiseen liikkeeseen. Norjan kaudesta en muista ennen lukeneeni, tuleva YK-pääsihteeri Trygve Lie karkottaa oikeusministerinä hankalan vieraan Meksikoon. Mielenkiintoinen heitto löytyy Tannerin muistelmista talvisodan ajalta. Venäläiset oppositiopiirit olisivat ehdottaneet Suomelle Venäjän väliaikaisen hallituksen muodostamista Kannakselle Repolaan, kärkiniminä Trotski ja Kerenski. Ikäänkuin vastavoimana Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämä oli puhdasta fantasiaa, Trotski oli Stalin-vihastaan huolimatta Neuvostoliiton puolella talvisodassa. Ehkä koko kirjan jännittävin osuus on tarkka kuvaus Trotskin murhasta Meksikossa 1940, tässä on ollut käytössä ilmeisen tuoreita lähteitä. Murhahetkellä Trotski luki raporttia trotskilaisten sisäisestä kiistasta koskien juuri talvisotaa. Jäähakkumurhaaja Ramón Mercader pääsi Meksikon vankilasta 1960 ja eleli sitten Neuvostoliiton sankarina leppoisaa elämää Kuubassa ja Venäjällä 1978 asti. 

Suhteellisen sujuvasti Pursiainen kirjoittaa, vaikka aihe on laaja ja melkoista läpijuoksua monin osin kerronta on. Kokonaisuutena kyseessä on hyvä kuvaus yhdestä viime vuosisadan merkillisimmästä hahmosta, joskaan kovin paljon uutta tietoa ei alan harrastajille tule. Pursiainen on tutkija ja lähteitä esitellään lopussa mittavasti. Huomattavia virheitä on silti kirjaan jäänyt. Itsemurhan 1917 tehnyt kenraali Krymov on muuttunut Kryloviksi. Kerenskin hyökkäys Galitsiassa alkaa kaksi viikkoa liian aikaisin. Omituisimmassa kohdassa saksalaiset joukot tekevät maihinnousun Suomeen ennen Brest-Litovskin rauhaa. Ilmeisesti jossain lähteessä tulkitaan jääkärien paluu näin, mutta olisi Pursiaisen pitänyt se korjata.

Ei kommentteja: