sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Joe Gores: Come Morning

Come Morning on vuodelta 1986, Goresin uran keskikaudelta. Tätä ennen Gores julkaisi romaanin kahdeksan vuotta aiemmin, Daniel Kearny and Associates -teoksen Gone, No Forwarding. Välivuosiin osuu Wendersin Gores-filmatisointi Hammett ja Gores oletettavasti vietti aikaa muutenkin Hollywoodin käsikirjoitushommissa. Come Morningin päähenkilö on oregonilainen jalokivivaras Runyan Elliott, joka romaanin alussa on istunut sattumoisin samat kahdeksan vuotta San Quentinissa. Romaanin nimi on sitaatti Memphis Slimin alias Peter Chatmanin blues-kappaleesta Gone to Memphis.

Romaani on tiheä ja nopearytminen kuvaus timanttirosvon vaiheista vapautumisen jälkeen. Ryöstösaaliin hän ehti kätkeä ennen kiinniottoa, mutta kakun aikana kätkön päälle Marin Countyssa on rakennettu lähiö ja kivet ovat kadonneet. Sitä Runyan ei kuitenkaan paljasta muille sidosryhmille, joita on huomattava määrä. Teos on toiminnallinen, ei niin humoristinen kuin DKA-sarja, mutta mustaa ironiaa riittää tälläkin kertaa. Ruumiita tulee Hammett-kertoimella. Goresin tapaan ollaan pääosin San Franciscossa, varsinkin Tenderloinissa. Homma hieman hyytyy kiipeilykohtauksessa Yosemitessa ja Los Angelesiin sijoittuva caper-jakso ei ole sekään kirjan vahvinta osaa. Goresin kotikaupunki Minnesotan Rochester esiintyy myös tarinan taustalla. Come Morning ennakoi tyyliltään Goresin myöhempää Dead Mania. Erittäin miellyttävä ja sujuva lukukokemus, mutta ei aivan Goresin parasta tuotantoa.

Ei kommentteja: