2009 julkaistu amerikkalainen tutkimus Stalinin poliisivoimista Neuvostoliitossa 1926-1941. Fokuksessa on tunnetun poliittisen poliisin OGPU/NKVD(GUGB) ohella myös siviilipoliisi eli miliisi. Pääpointtina on se, että vuosien 1937-38 jättiterrorin maine on leimautunut kommunistisen puolueen ja muun eliitin puhdistukseen, vaikka samaan aikaan poliisivoimat teloittivat lähes miljoona kansalaista. He eivät kuuluneet eliittiin, vaan olivat "tavallisia" ihmisiä. Etnisiin vähemmistöihin (mm. suomalaisiin) ja rikosrekisteriin kuuluvia tai entisiä talonpoikia. Hagenloh hakee massaoperaatiolle taustaa bolševikkien vallankaappauksesta, sisällissodasta ja NEP-kauden toimista, jopa tsaarin Ohranasta asti. Rajaus siis todellakin vuoteen 1941, mutta Katynin tapahtumat 1940 eivät tähän tarinaan sisälly. Käytännössä lopetetaan marraskuuhun 1938, vaikka talvisota mainitaan pari kertaa.
NEP-kaudella miliisi ja OGPU olivat resursseiltaan samantasoisia, mutta aikakauden kuvaus on varsin tylsää. Stalinin vakautettua valtansa OGPU pääsee niskan päälle toteuttaessaan maatalouden pakkokollektivisointia ensimmäisen viisivuotissuunnitelman aikana. OGPU-troikkien toteuttamat summittaiset teloitukset tulee mainittua, mutta tässäkin Hagenlohin teksti on akateemisen kuivaa. Kollektivisoinnin aiheuttamaa holodomoria, siis nälänhätää tai Ukrainan kansanmurhaa, Hagenloh käsittelee melko laajasti, mutta kylmän viileästi poliisinäkökulmasta. Eniten huomiota saa kodittomien lasten tilanne ja sisäisen passisysteemin lanseeraus 1933, jolla estettiin nälkäisten talonpoikaislaumojen vyöry kaupunkeihin. OGPU tuntuu eläneen kriisistä toiseen, kuten koko bolševikkien vankilavaltio.
Tutkimuksen ytimessä on sitten NKVD:n johtoon 1936 nousseen Nikolai Ježovin johtama joukkotuhonta, joka toki tapahtui Stalinin tiukassa ohjauksessa. Kovin vakuuttavaa ei tässäkään Hagenlohin teksti ole. llmeistä on, että pelkästään Stalinia ja Ježovia ei voida pitää vastuullisena massamurhista. Esimerkiksi kommunistisen puolueen politbyroo 1937-38 päätti alueellisista pidätys- ja teloituskiintiöistä, jotka NKVD:n yksiköt tuli täyttää. Homma käynnistyi kulakkien ja "rikollisten" eli lähinnä ruokaa nälkäänsä näpistelevien teurastuksella ja jatkui sitten etnisellä pohjalla, eli käytännössä kaikki muut kuin venäläiset oli tarkoitus tappaa Neuvostoliitosta "vakoojina". Saksalaiset ja puolalaiset olivat fokuksessa, mutta Hagenloh mainitsee suomalaisetkin kolme kertaa. Kun Stalin lopetti massaterrorin marraskuussa 1938, NKVD:n omien dokumenttien mukaan 683 000 kulakkia ja rikollista tuli teloitettua. Kansallisilla perusteilla teloitettuja oli lisäksi 250 000, siinä mukana suomalaiset, ehkä noin 30 000. Vankileireillä kuoli sitten tietysti ennenaikaisesti moninkertainen määrä.
Takavuosinahan oli tapana selittää Stalinin kiihtyneen terrorin käynnistyneen Sergei Kirovin murhasta 1934. Hagenloh ei enää tartu tähän vanhaan selitykseen vaan osoittaa maatalouden pakkokollektivisoinnin luoneen pohjan massamurhille. Vastaanhangoittelevat talonpojat oli kertakaikkiaan likvidoitava, jotta Stalin kätyreineen pysyisi tanakasti vallassa. Kaikki muu oli toissijaista. Lähestyvän sodan uhka käänsi sitten väkivallan kansallisia vähemmistöjä kohtaan. Hagenlohin kirja ei vain ole kovin lukijaystävällinen yleisteoksena, se hukkaa pointit paneutuessaan poliisitoiminnan yksityiskohtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti