Slow Horses -sarjan viides osa vuodelta 2017. Ei ehkä rullaa varsinkaan alkupuolella niin hyvin kuin edellinen nautinnollinen Real Tigers. Huumoria tuntuu olevan nyt aiempaa vähemmän, väkivaltaa on enemmän ja yleisnäkemys on kyynisen synkkä. Kestää aika kauan ennen kuin homman pointti alkaa valjeta lukijalle, se on tietysti ollut kirjailijan tarkoituskin. River Cartwright -nimisen hahmon epämääräiset sukulaissuhteet alkavat lopulta tarkentumaan. Muistisairaus on keskeisiä teemoja, mutta sen kehittely ei oikein vakuuta. Loppua kohti Herronin ote tiivistyy ja toiminnallisen kliimaksin jälkeinen loppufiilis on traagisuudestaan huolimatta tyydyttävä. Paikallisväriä saadaan nyt ehkä Lontoota enemmän Englannin ja Ranskan maaseudulta. Hieman alkaa hämmentää se, että hylkiöiksi leimatun Slow Horses -tiimin jäsenet tuntuvat silti ajautuvan MI5:n operaatioiden terävimpään kenttäkärkeen. Parasta on tietysti koko ajan syvenevät henkilöhahmot, vaikka osa mielenkiintoisista tyypeistä tapetaankin. Sarja on tarpeeksi koukuttava, suunnitelmissa on koko 13-osaisen mammutin läpikäynti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti