Viisikymppinen stressaantunut poliisi Ruth Hunter muuttaa Lontoosta Pohjois-Walesiin rauhoittumaan, mutta joutuu heti ensimmäisenä päivänä johtamaan murhatutkimusta. Hänen naispuolinen puolisonsa on kadonnut mystisesti kolme vuotta aikaisemmin. Toisella päähenkilöpoliisilla Nick Evansilla on vahva alkoholiongelma. Romaani on puhdas poliisiproseduraali, pari toiminnallista ja hieman teennäistä jaksoa katkaisee suhteellisen puuduttavaa tekstiä. Poliisitutkimukset ovat ilmeisen asiantuntevasti kirjoitettu, mutta teksti ei rullaa tarpeeksi jouheasti. Useampi hahmo on vuorollaan murhaajaksi epäiltynä, kunnes oikeaksi paljastuu vielä eri tarinan reunamilla liikkunut hahmo. Tällainen whodunit-kiertely tuntuu keinotekoiselta. Hunterin ja Evansin hahmoissa on kieltämättä syvyyttä, mutta monet muut jäävät karikatyyreiksi. Kyllä romaanin sujuvasti luki, mutta erityiseltä lahjakkuudelta McCleave ei vaikuta.
lauantai 28. joulukuuta 2024
Simon McCleave: The Snowdonia Killings
Rikosromaani vuodelta 2020, sijoittuu Pohjois-Walesin pikkukaupunkeihin ja kyliin. Alue on itselle tuntematon, joten kiinnostus heräsi. Varsin hyvää paikallisväriä, vaikka itse keskuspaikka on kuvitteellinen. Englannin puoleisilla suurkaupungeilla Liverpoolilla ja Manchesterillä näyttää olevan enemmän vaikutusta seudulle kuin Etelä-Walesillä. McCleave on kokenut tv-käsikirjoittaja, mutta tämä on ensimmäinen romaani. Skribentti on sittemmin tehtaillut muutamassa vuodessa sarjaan jo 13 jatko-osaa. Muutamia muitakin romaaneja ilmestynyt. Tällainen tahti on väistämättä epäilyttävää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Noita moderneja kirjoja tulee valttaa, kustantajat painostavat ymppaamaan wokea ja muuta diversiteettia, muuten ei julkaista. Itseani arsyttaa tama suunnattomasti. Sama esiintyy tv-sarjoissa, Northumberlandin nummien keskella olevassa pikkukylassa 90% vaestosta on etnisia vahemmistoja, transseja sun muita.
-Juha
Lähetä kommentti