sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

George Pelecanos: The Night Gardener

Kreikkalaistaustaisen Pelecanosin 14. Washington DC -romaani. Uudet henkilöhahmot ja tyylikin on hieman muuttunut. Näennäisesti edelleen rikosromaani, mutta Pelecanos alkaa vaikuttaa entistä enemmän sosiaaliviranomaiselta. Nämä teemat ovat esiintyneet hänellä koko uran ajan ja voimistuivat selvästi jo edellisessä Drama City -romaanissa. Nyt Pelecanos kirjoittaa enemmän lasten kasvatuksesta kuin musiikista tai rikoksista. Häiritsevää kansakoulunopettaja-asennetta, Pelecanos tuntuu tietävän hyvin, mikä on oikeaa elämäntapaa ja mikä ei. Pelecanos itse vilahtaa yhtenä hahmona, kohtauksessa on sentään raikasta itseironiaa. Pelecanosin ote paikallisväriin on edelleen kunnossa, nyt liikutaan käytännössä nykyhetkessä, vuodessa 2005 ja DC alkaa siistiytyä, rikollisuus on siirtynyt Marylandin puolelle, Prince George's Countyyn. Henkilöhahmot vaikuttavat aluksi lapsellisilta karikatyyreiltä. Gus Ramone on pyhimysmäinen perheenisä, joka viettää täydellisen onnellista elämää. Dan Holiday suurkuluttaa naisia ja viinaa säälittävän tyhjän elämänsä täytteeksi, turhaan. Onneksi Pelecanos hieman onnistuu sävyttämään kuviota jatkossa. Pienellä maininnalla vilahtaa myös aiempien romaanien päähenkilö Derek Strange. Juoni on löysä, kerronnassa ei ole jännitettä ja henkilöt jäävät yksiulotteisiksi. Kirkkaasti Pelecanosin uran heikoin teos.

Ei kommentteja: