Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksanen siirtyy Viron lähihistoriasta ainakin toistaiseksi nykyaikaan. Uutuusromaani sijoittuu pääosin Sörnäisten metroaseman ympäristöön. Totuttuun tyyliin Oksanen liikkuu myös toisessa aikatasossa, pieniä välähdyksiä on 1920-luvun New Yorkista. Norma on hiusbisnestrilleri. En tiennyt tällaista bisnestä olevankaan, mutta nytpä tiedän. Tosin tässä romaanissa se on lähinnä peitetoimintaa, varsinainen toimiala on lapsikauppaa, jossa esiintyy mm. itäeurooppalaisia sijaissynnyttäjiä, eli Oksasen tuotantoon tutummin nivoutuvaa teemoitusta. Juoni on kohtuullisen monimutkainen ja dramaattisuudessaan mieleen tulee vanhojen Suomi-filmien vinksahtaneimmat kuviot. Eikä tässä vielä läheskään kaikki. Nimihenkilö on yliluonnollinen friikki, jonka elovenatukka kasvaa metrin päivässä. Neidolla on myös yliherkkä nenä ja uusia ns. ovia avautuu hiuksia polttamalla. Oksanen kirjoittaa dialogipohjaisesti ja yhtä sujuvasti kuin edellisissä huipputeoksissaankin. Tarina etenee trillerimäisesti ja kantaa varsin hyvin loppuun, joka ei kuitenkaan ole kovin tyydyttävä. Jonkinlaista keinotekoisuutta kehikossa on, henkilöhahmot eivät tunnu oikeilta ihmisiltä ja Kallion miljööotekin jää ohueksi, vaikka Hilpeässä Hauessa useaan kertaan vieraillaankin. Oksasellakin muuten kaupunginosien rajat hämärtyvät, Norman asunto ja Hauki sijaitsevat Vaasankadulla, eli siis Harjussa (Harjulla?) eikä Kalliossa. Käytännössä hiuksettomalle lukijalle tulee mieleen ontologisiakin ajatuksia, miksi teos on kirjoitettu. Käteen jää kovin vähän ja varmaankin kyseessä on väliteosverryttely ennen kuohkeampaa uutta tuotantoa.