Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

Talviseen Barcelonaan 1957-58 sijoittuva romaani, jonka keskellä synkässä, ulosteessa piehtaroivassa ja väkivaltaisessa takaumassa ollaan sisällissodan jälkeen vankilana toimineessa Montjuïcin linnassa 1939-41. Kyseessä ei näytä olevan täysin itsenäinen teos vaan osa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa, sen kolmas teos. Esipuheessa vakuutellaan romaanien olevan itsenäisiä, mutta selvästikin kirjassa on koko ajan viittauksia muihin osiin, joita en ole lukenut. Tämä on harmittavan ärsyttävä tunne lukukokemuksessa, romaani jää vaillinaiseksi, jopa ohueksi. Ei tunnu kovin hauskalta, että romaani päättyy cliffhangeriin. Juoni on varsin yksioikoinen, vaikka kerrotaan koukeroisella rakenteella. Ruiz kirjoittaa notkeasti etenevää trillerimäistä tekstiä. Barcelonan harmaat kujat ovat varsin romanttisen noirahtavasti otettu haltuun. Aikakauden suurin barcelonalainen jalkapallotähti, slovakialais-unkarilaistaustainen Ladislav/László/Ladislao/Ladislau Kubala mainitaan jo alkupuolella. Dialogia on paljon ja luettavuus sujuvaa. Henkilöhahmot tuntuvat kuitenkin laskelmoiduilta palapelin osilta, eivät oikeilta ihmisiltä. Sisällissodan asetelmiin suhtaudutaan selvästi intohimolla, mutta esim. Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiin en huomannut viittauksia. Kokonaisuus jää väistämättä vaisuksi ja teennäisen keinotekoiseksi. En saavuttanut tarvetta tutustua sarjan muihin osiin.