Tämä on se brasilialainen jalkapallonovellikokoelma, jonka sinnikäs Aviadorin Vesa Tompuri sai myytyä minulle toista kuukautta sitten. Hieman sama idea kuin noin 10 vuotta sitten julkaistussa suomalaisessa FC Kynä -kokoelmassa. Luin tätä kuukauden aikana lyhyissä pätkissä ja en oikein päässyt sisään tunnelmaan. Jalkapallo ei välttämättä kaikissa tarinoissa mukana paljoakaan ja yksikään ei sijoitu suoraan huipputason glamouriin. Mieleenjäävin melkein lopussa Andre Sant'Annan jalkapallo ja minä, jossa päähenkilön lempinimi vaihtuu hengästyttävällä tahdilla vaihtuvien idolien mukaan. Ensimmäinen lempinimi 1968 on George Harrison ja sitten seuraa mm. Tostao, Felix, Jairzinho, Lula, Marinho, Manfrini, Rep (siis Hollannin Johnny Rep), Pintinho, Socrates. Hieman keinotekoista tehot ovat tässäkin tarinassa. Parasta mustaa huumoria edustaa erotuomari, joka saa tilaisuuden kostaa takavuosien mustasukkaisuustraumoja. Lapsuuden haaveet, niiden törmääminen todellisuuteen, eteläamerikkalainen maaginen realismi syvällä viidakossa, siinä jotain teemoja, jotka eivät ainakaan suomennettuina oikein kosketa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti