keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Borussia Dortmund - Werder Bremen 3-3 jatko-ottelu, 2-4 rpk

DFB-Pokalin kolmannen kierroksen matsi, Westfalenstadionilla taas täysi huone. Yllättäen vieraat alussa paljon aktiivisempia ja johtomaali jo 5. minuutilla. Vapaapotku, kapteeni Kruse antoi ja Milot Rashica ohjasi ohi debyyttiotteluaan pelannutta koppari Oelschlägelin. Harkittu suunniteltu kuvio selvästi. Bremen siis dominoi, mutta Dortmund pääsi vähitellen mukaan peliin. Ei kuitenkaan kunnon tilanteita, lähimpänä merkillisesti romahtaneen MM-tähti 2014 Mario Götzen kantapääohjaus ohi maalin. Rashicalla taas hyvä tilanne, mutta vähän ohi. Sitten lopulta jakson yliajalla Dortmundin vapaapotku, Marco Reus  hallitusti nosti muurin yli verkkoon. 

Reus jäi sitten arvoituksellisesti vaihtoon tauolla ja Dortmund oli varsin vaisu koko toisen puoliajan. Bremen edelleen suhteellisen aktiivinen, mutta tempo vähitellen hiipui. Tilanteita syntyi vasta aivan lopussa, Krusen vapaapotku tällä kertaa kimposi muurista sivuun, mutta Oelschlägel torjui ilmiömäisesti. Dortmundin Delaney puski vielä yliajalla kulmasta ylärimaan, mutta jatko-otteluun mentiin. 

Jatko-ottelussa eivät joukkueet aluksi näyttäneet pystyvän enää järjestelmälliseen peliin. Sitten lopulta 105. minuutilla Dortmund mursi Bremenin puolustuksen, amerikkalainen Christian Pulisic viimeisteli, Moisander oli alimpana miehenä. Dortmundilla näytti olevan kovempi yritys. Toisin kuitenkin kävi, heti puolten vaihdon jälkeen 40-vuotias Claudio Pizarro tasoitti pienestä kulmasta näyttävällä yksilösuorituksella. Todella eloisaa otetta molemmin puolin ja 113. minuutilla Achraf Hakimi vei Philippin syötöstä taas isännät johtoon. Vastahyökkäystä näytti edeltäneen Dortmundin käsivirhe ja Klaassen ja Moisander ottivat purnauksesta keltaiset. Oelschlägel venyi vielä kerran kimmoketorjuntaan, mutta 119. minuutilla Bremen nousi vielä väkisin tasoihin Harnikin puskulla, nyt Oelschlägel ei parhaimmillaan. Harvinainen jatkoaika, tuli melkein mieleen Italian ja Länsi-Saksan semifinaalin Meksikon ensimmäisissä MM-kisoissa 1970. Pilkkuskabassa Bremen oli paljon itsevarmempi, kaikki onnistuivat, Dortmundin Alcacer ja Philipp eivät.

Ei kommentteja: