sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Michael Connelly: The Black Box

Michael Connelly oli pitkään suuri suosikkini, 1990-luvulla aloittaneista amerikkalaisista rikoskirjailijoista top-kolmessa George Pelecanosin ja Dennis Lehanen kanssa. Olen tavannut miehen livenäkin. Nyt on kuitenkin mennyt lähes kuusi vuotta edellisestä lukukerrasta, The Drop jäi vaille seuraajia. Connelly on kuitenkin pukannut hillittömällä sykkeellä uutta tuotantoa sen jälkeenkin. Ehkä se oli yksi syy jonkinlaiseen kyllästymiseen, kamaa alkoi tulla liikaa. Olin lukenut siihen mennessä miehen kaikki romaanit, mutta varsinkin Mickey Haller -sarjan oikeudenkäyntisalijutut alkoivat leipäännyttää. Connellyn vahvin luomus on Harry Boschin hahmo, mutta sekin tuntui väljähtyvän, kun Connelly alkoi siirtää miestä Los Angelesista Hong Kongin kaltaisiin näennäisesti tuoreempiin ympyröihin. En tykännyt siitäkään, kun Connelly rakensi Hallerin ja Boschin välille teennäisen yhteyden. Mutta siitä huolimatta tykkäsin edellisestä lukemastani The Drop-teoksesta. Kun nyt sitten hankin Kindlen, niin melkein heti tuli mieleen ladata Connellyltä Bosch-sarjan seuraava teos The Black Box. Mutta Hallerin jätän ainakin tällä erää sivuun, eli ohitan Black Boxia aiemmin ilmestyneen The Fifth Witnessin.  

The Black Box on Bosch-sarjan 16. osa, ilmestynyt 2012. Ikämies Bosch on edelleen LAPD:ssä, tutkii cold caseja. Kohdalle osuu tanskalaisen toimittaja Anneke Jespersenin murha Los Angelesin Rodney King -mellakoiden aikana toukokuussa 1992. Ja kylläpä rullaa hyvin, olin unohtanut miten taitava Connelly on. Se on laskelmoitua taitoa, mutta yhtään turhaa sanaa ei ole, kieli on niin selkeää ja nautinnollista. Bosch on aiempaakin terrierimäisempi, kun mies saa otteen vanhasta jutusta, miestä ei pysäytä mikään. Pysäyttäjäehdokkaita kyllä riittää, sekin entiseen malliin. Nyt ollaan aika tiukasti Los Angelesissa ja se sopii hyvin, Bosch on kuin osa jättiläiskaupungin maamerkkejä.  Juoni kääntyy kohti ensimmäisen Persianlahden sodan sivujuonteita, hyvinkin näppärästi. Loppuratkaisu tapahtuu Kalifornian Central Valleyssa Modeston seudulla, erittäin mallikkaasti toteutettu sekin.  Erinomainen romaani.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pari päivää olen nyt kahlannut amazonin kindle-kirjoja mutta en ole loytänyt mitään luettavaa. Connellyä en ole ikinä lukenut, jos testaisin onko omaan makuun hyvä niin mikä on paras sen kirja josta voisi aloittaa? Kiitos, terv Juha

Ari Juntunen kirjoitti...

Connelly viittaa kirjoissaan löyhästi aiempiin tapahtumiin, joten ilman muuta aloittaisin ensimmäisestä. Se on muutenkin parhaita muistikuvien mukaan. Siis The Black Echo.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, ostettu, eikä ollut kuin 99 penceä!