keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Martin Scorsese: The Irishman

Martin Scorsese on rankasti yliarvostettu elokuvaohjaaja, mutta hyviäkin hetkiä uralle on mahtunut, kuten Taxi Driver, Raging Bull, After Hours ja The Departed. Vuoden 1990 GoodFellas taas ei sellainen ole, vaikka näin leffan aikoinaan tuoreeltaan paikan päällä Hollywoodin legendaarisessa Grauman's/Mann's Chinese Theaterissa. Scorsesen uutuus The Irishman tuntuu ajoittain lähes GoodFellasin remakelta. Molemmissa on taustalla tosipohjainen, mutta epäluotettava tarina mafian toimihenkilöistä. GoodFellasin tähdet De Niro ja Pesci taas mukana, täydennettynä Jimmy Hoffaa esittävällä Al Pacinolla. De Niron esittämä nimihenkilö on Hoffan gorilla, jonka kertomuksessa ratkeaa sekä John F. Kennedyn murha että Hoffan katoaminen. Eeppinen tarina 50-luvulta 90-luvulle, kolmen päätähden naamaa on digitaalisesti korjattu nuoremmiksi, mutta efekti toimii minusta korkeintaan välttävästi. Näyttelijät saavat kunnolla tilaa, mustaa huumoria on reippaasti ja retrorekvisiitta on kunnossa. Kolmen ja puolen tunnin kesto on reippaasti ylimitoitettu, kahteen tuntiin tämä tarina olisi kivutta voitu tiivistää. Aikatasoissa risteilevä tarina kulkee sinänsä sujuvasti, mutta ei tämä lähelläkään Scorsesen parhaiden leffojen tasoa ole. Robbie Robertsonin kokoama musiikki on doowop-voittoista, rockia ei tässä kuulla monien Scorsesen leffojen tapaan. Steven Van Zandt luikauttaa yhdessä kohtauksessa crooner-tyyliin, tuskin omalla äänellään.  

Ei kommentteja: