Blizzardin kuudes numero ilmestyi syyskuussa 2012 ja edelliskesän EM-kisat hallitsevat aineistoa. Niiden raportointi tuntuu väljähtyneeltä ajankohtaissenttaukselta, mutta muuten julkaisun taso on korkea. Jonkinlaisena pienoisteemana on Portugali ja mukana on Luis Catarinon hieno juttu Bela Guttmannista ja 1960-luvun alun Benficasta. Ympäri maailmaa touhunnut Guttmann muistelee tavanneensa Paavo Nurmen 1924 Pariisin olympialaisissa. Voitettuaan kaksi Euroopan Cupia Guttmann lähti Peñaroliin ja jätti kirouksen Lissaboniin, ilman häntä Benfica ei enää voita Euroopan Cupia. Viisi kertaa Benfica pääsi finaaliin 1963, 1965, 1968, 1988 ja 1990, häviten kaikki. Kirous on jatkunut Mestareiden Liigassakin.
Vaihteeksi myös mielenkiintoisempi haastattelu, Antonín Panenka. Suurin osa puhutaan tietysti kuuluisasta pilkusta, mutta muutakin tulee esiin. Sepp Maier ilmeisesti pisti välit poikki chipin jälkeen, mutta vanhoilla päivillä miehet ovat käyneet oluellakin. Tiesin, että vuoden 1976 Tšekkoslovakian Euroopan mestareista suurin osa oli slovakkeja, mutta haastattelun mukaan tšekkejä oli ryhmässä vain neljä, Panenkan lisäksi Viktor, Nehoda ja Veselý. 22 pelaajan ryhmässä oli tosin myös Štambachr ja Bičovský, mutta he eivät pelanneet. Mutta ylivoimainen enemmistö siis Slovakiasta, joka hallitsi 1960-70 -luvuilla Tšekkoslovakian jalkapalloa.
Mielenkiintoisesti Panenka korostaa Tšekkoslovakian ihmejoukkueesta keskikentän Jozef Móderin roolia. Yleisestihän suurimpina tähtinä Panenkan ohella on pidetty maalivahti Viktoria, liberokapteeni Ondrušia ja ehkä hyökkääjä Masnýa. Suitsutusta ovat saaneet myös Pollák ja Nehoda, mutta Móderista en muista aiemmin erityisempää kuulleeni. Toki kevään neljännesfinaaleissa Neuvostoliittoa eli Kiovan Dynamoa vastaan Móder oli avainroolissa, avausmaali Bratislavassa ja molemmat häkit Kiovan tasapelissä. Myös Pivarník ja Dobiaš ovat kovassa maineessa, joten Hollanti-avauksen pelaajista jäävät ns. rivimiehiksi vain Čapkovič ja Gögh, vaihdossa sisään tulivat sitten veteraanitähti Veselý ja myöhemmin laatutopparin uran luonut Jurkemik. 32-vuotias Veselýhän syötti Hollantia vastaan jatkoajalla Nehodan 2-1 -maalin ja ampui itse kolmannen, joten ehkä hänenkin maineessaan olisi kasvun varaa. Pollák sai tunnin kohdalla toisen keltaisen ja ei tietenkään päässyt finaalissa pelaamaan. Sinne valmennusduo Ježek ja Vengloš muuttivat hieman ryhmitystä ja Pollákin korvaaja Švehlík pelasi sentterinä tehden Länsi-Saksaa vastaan maalin jo kahdeksannella minuutilla. Švehlíkistäkään ei ole sittemmin suurta kohkausta pidetty. Jurkemik ja Veselý tulivat finaaliinkin vaihdosta sisään. Pilkkuskabassa Jurkemik venytti Maierin verkkoa neljäntenä ampujana ennen Panenkaa. Jaroslav Pollák muuten kuoli 26.6.2020 72-vuotiaana, kovin paljoa kansainvälistä huomiota asia ei saanut. Maallinen kunnia katoaa.
Greatest Games -sarjassa tuntemattomampi, mutta mielenkiintoinen matsi, Espanja-Irlanti Pariisissa marraskuussa 1965. Tuohon aikaan MM-lopputurnaukseen saattoi päästä suhteellisen helposti. Espanja, Irlanti ja omituisesti Syyria muodostivat yhden karsintalohkon, jonka voittaja pääsi Englannin kisoihin. Syyria vetäytyi riitaisesti koko hommasta ja Espanja ja Irlanti pelasivat kaksiosaisen karsinnan. Irlanti voitti kotonaan 1-0 ja Espanja Sevillassa 4-1. Siihen aikaan maalierosta ei välitetty ja pelattiin play-off Pariisissa. Espanja oli hallitseva Euroopan mestari, mutta Amancion ja Genton kaltaiset tähdet puuttuivat kokoonpanosta. Milanon Interissä pelaava Ballon d'Or -voittaja Luis Suárez oli kuitenkin enganchena ja laatua edustivat Pereda, Zoco ja Zaragozan sentteri Marcelino. Irlanti oli nousu-uralla tuolloin ja varsinkin peräpäässä oli rutiinia, Manchester Unitedin Pat ja Tony Dunne (ei sukua) sekä Shay Brennan. Hyökkkäyspäässä oli tuntemattomampia suuruuksia, mutta keskikenttää hallitsi maan (kaikkien aikojen) suurin tähti Johnny Giles. Ottelu oli tasainen, mutta ilmeisen reilusti pelattu, Ufarte teki lopussa ottelun ainoan maalin. Aikalaislehtien mukaan molemmissa maissa annettiin tunnustusta vastustajalle. Blizzardin kirjoittaja Dermot Corrigan kuitenkin siteeraa Johnny Gilesin elämäkertaa, jossa mies kuvaa syvää pettymystään. Giles puolittain vetäytyi amatöörimäisestä maajoukkueesta Pariisin hukatun mahdollisuuden jälkeen. Eipä Espanjakaan sitten itse lopputurnauksessa loistanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti