Robert Budreau: Stockholm

 Vuonna 2018 valmistunut heist movie, joka perustuu Tukholman Norrmalmstorgetin panttivankiselkkaukseen 1973. Tästä tapauksestahan sai alkunsa ns. Tukholma-syndrooma, jossa panttivangit alkavat sympatisoida kaappaajiaan. Tapaus oli aitoon Ruotsi-tyyliin absurdi jo alkujaan ja tämä englanninkielinen jenkkileffa korostaa koomisia piirteitä varsinkin alkupuolellaan. Bob Dylania diggaava pikkurikollinen näyttää käynnistävän pankkiryöstön, mutta linnoittautuukin pankkiin parin panttivangin kanssa ja vaatii kumppaninsa vapauttamista vankilasta. Elokuvaa kyllä katsoo kiinnostuneena, mutta kovin hyvä se ei ole. Näyttelijätyö vedetään överiksi enkä vakuuttunut oikein epookin hahmottamisestakaan. 

Sami Kolamo: Jalkapallotaktiikat

 Sain Vastapaino-kustantamolta arvostelukappaleen uudesta kotimaisesta jalkapallotaktiikkakirjasta. Tavoitteena on ollut luoda yleistajuinen selkeä esitys jalkapallon taktiikoista ja kohteena aivan peliin tutustumattomatkin. Ei siis tavoitella Jonathan Wilsonin Inverting the Pyramidin kaltaista syvällistä analyysiä. Varsinainen kirjoittaja on Sami Kolamo ja toimittajana Tommi Wallenius. Mukana ovat myös jalkapallosarjakuvan taitajat Pauli Kallio ja Pentti Otsamo, jotka visualisoivat taktisia kuvioita.

Tiivis kirja jakaantuu pääasiassa kahteen osaan. Ensimmäisessä käydään läpi jalkapallon peliryhmityksiä löyhästi kronologisessa historiallisessa järjestyksessä. Aloitetaan rugbysta periytyvästä 2-3-5:stä päätyen nykyisiin moderneihin hybridimalleihin, joista esimerkkinä mm. Marcelo Bielsan Leedsin pelitapa. Toisessa osassa käydään läpi erilaisia pelitilanteita prässäämisestä ja vastahyökkäyksistä parkkeeratun bussin murtamiseen. Myös erikoistilannepelaaminen käydään läpi ja lopuksi on vielä sanasto taktisista termeistä. Kyseessä on todella hyvin tavoitteensa täyttävä teos, ainakin omasta näkökulmastani asiat oli esitetty todella ymmärrettävästi. Sarjakuvat ja muu kuvitus auttavat tässä erinomaisesti. En huomannut yksityiskohdissakaan kuin yhden virheen, Viktor Maslov ei valmentanut 1960-luvulla Moskovan Dynamoa vaan Kiovaa myöhemmän Valeri Lobanovskin tapaan. Haittapuolena teoksessa itselleni oli tietysti, ettei kovin paljon uutta tullut esille. Ehkä kaltaiseni yli 50 vuotta jalkapalloa intohimoisesti seurannut ei olekaan teoksen kohderyhmää. Perusteoksena tämä on kuitenkin niin näppärä, että tähän tullee palattua jatkossakin tarkistettaessa pelin ydinjuttuja. 

Risto Juhani: Peiponlento

 Toinen kirja työpaikan kierrätyshyllystä. Peiponlentoa en ole ennen lukenut, mutta mieleen on jäänyt Keijo Kettusen artikkeli Risto Juhanista vuoden 2003 Ruumiin kulttuuri -lehdessä. Peiponlento on teatterimies Juhani esikoisromaani vuodelta 1972. Yllättäen Juhani jatkoi kirjailijauraansa vasta 30 vuotta myöhemmin useammalla teoksella, mutta niitäkään en ole lukenut. Peiponlennon alaotsikkona on "rikosromaani" ja alkuun teos ei vaikutakaan perinteiseltä dekkarilta. Ollaan Seutulan lentoaseman rakennustyömaalla, jossa työskentelee työttömyyskortistosta värvättyjä ympäri maata ja rattijuoppoudesta tuomittuja työsiirtolavankeja. Työmaan palkkarahat ryöstetään keskellä päivää. Päähenkilönä on järjestyspoliisi Hankasalmelta. Realistinen ote, hieman huumoria, päihteiden käyttö on runsasta. Juhani kirjoittaa varsin sujuvaa dialogivetoista tekstiä, mutta juoni etenee kyllä tuskastuttavan hitaasti. Ryöstön jälkeen tapahtuu henkirikoskin, jonka uhrina on alkoholisoitunut rakennusmestari, entinen mäkihyppääjä, romaanin nimen viittaama Puijon peipponen. Lopussa rakenne kääntyykin sitten perinteiseen arvoitusdekkariin, mitä on nykynäkökulmasta vaikea ymmärtää. Miksi realistisesta rikoskuvauksesta piti Suomessa vielä 1970-luvulla vääntää väkisin Agatha Christie -tyyppinen lukitun huoneen mysteeri? Mutta onhan teos huomattavasti raikkaampi kuin eilen luettu Sariola, joten mielenkiinto kyllä heräsi Juhanin uudempaan tuotantoon.

Manchester City - Chelsea 0-1

 Mestareiden liigan englantilainen finaali Porton Dragao-stadionilla, joka on viimeisimpiä vierailemiani futisareenoita. Todella kovaa tempoa ensimmäisellä jaksolla, maalipaikkoja syntyi molempiin päihin säännöllisesti. Enemmän hieman yllättäen Chelsealle, mutta useimmat Timo Werner hukkasi. Teemu Pukki olisi tehnyt ainakin kolme samoista tilaisuuksista. Todella laadukasta peliä, esim. Edersonin avaus vapautti Sterlingin boksista. Chelsea ei karvannut kovin korkealta, mutta sai riistettyä pallon usein keskialueella ja sai runsaasti vastahyökkäyksiä. Chelsean veteraanitoppari Thiago Silva loukkaantui 40. minuutin kohdalla. Pari minuuttia myöhemmin Mason Mount vapautti saksalaisen Kai Havertzin keskeltä läpi, verkko heilahti ansaitusti. Thomas Tuchel on saanut Chelseaan otteisiin aivan uutta ketteryyttä. Cityn hyökkäystähdet Mahrez, De Bruyne ja Foden eivät selvästikään päässeet kunnolla peliin mukaan. 

Toinen jakso hitaampi ja rikkonaisempi. Kante ryösti palloja toistuvasti ja 55. minuutilla Antonio Rüdiger teloi Kevin De Bruynen vaihtoon. Se oli liikaa Citylle, ei järjestelmällisiä hyökkäyksiä enää. Paras maalipaikka oli Chelsean Christian Pulisicilla vastahyökkäyksestä Havertzin tarjoilusta. Sergio Aguerokin pääsi kentälle, mutta ei saanut paikkoja. Yliaikaa tuli peräti seitsemän minuuttia, mutta ei sekään Cityä auttanut, Mahrezin veto niukasti yli. Chelsea oli selvästi parempi ja ansaitsi voiton.

Mauri Sariola: Sumua Susikosken yllä

 Luin 1970-luvun puolivälissä varmaankin kaikki Mauri Sariolan Susikoski-romaanit. En ollut mikään suuri fani, mutta Susikosken henkilön hedonistisuus miellytti ja samoin tykkäsin Sariolan hahmottamista miljöistä. Tyypillisesti tapahtumat keskittyivät pieneen kirkonkylään, jonka satraappien nimismiehen, pankkiirin, kirkkoherran, apteekkarin, metsänhoitajan, rehtorin ja bisnesmiesten kuvioita Susikoski saapui ulkopuolelta sotkemaan. Vähän niin kuin lännenelokuvissa muukalaisen ratsastaessa pikkukaupunkiin. Sittemmin en ole tuntenut tarvetta palata Sariolaan, mutta satuin työpaikan kierrätyshyllyssä huomaamaan nipun Susikoski-tarinoita. Poimin satunnaisesti yhden uudelleentsekkaukseen. Romaanin nimi tuntuu selvästi tutulta, mutta itse sisällöstä en muistanut mitään. 

Romaani on ilmestynyt 1961 eli suhteellisen varhaista tuotantoa. Räyhäkkäästi heti kannessa kuva Baudelairen Pahan kukkien nimisivusta. Bodomin murhiin viitataan jo toisella sivulla, Susikoski on johtanut niiden tutkimuksia. Tällaista viittausta tuskin 70-luvulla huomasin. Susikoski on lähdössä syksyllä Bodomin polttamia lomia viettämään Kuusamoon, mutta esimies painostaa samalla tutkimaan Susikoski-nimiseen koskeen hukkuneen helsinkiläisrouvan kuolemaa. Sariola tuntuu pitävän Kainuuta osana Koillismaata. Tarina etenee junnaavan hitaasti, asioita toistetaan niin monta kertaa, että hidastahtisinkin taatusti pysyy kyydissä mukana. Maaseudun ihmisiin Sariola suhtautuu, jos ei halveksivasti, niin ainakin holhoten. Piikittelyä riittää myös modernististen kirjailijoiden suuntaan. Loppu on sitten kaavamaista whodunitia. Sariola kirjoittaa hieman vanhanaikaista, mutta puhdasta kieltä. Asenteet on tietysti nykynäkökulmasta tunkkaisia, itse asiassa ne olivat sitä jo tuoreeltaan. Yllätyin miten tylsä ja perinteinen dekkari teos oli. Ammattitaitoinen kirjoittaja Sariola ilman muuta oli, mutta enköhän nyt jätä miehen lepäämään rauhassa. 

Wieninger Weissbier Bock

 Yhdeksän kuukauden tauon jälkeen Kainuussa, pisin poissaolo koskaan. Paikallisesta pitkäripaisesta vehnäbockia Kaakkois-Baijerista. 7,0 %, kinuskinvärinen samea olut, vahvaa vaahtoamista. Esterinen ja leipäinen tuoksu, ei juuri hedelmäisyyttä. Pehmeä maku, mausteisuutta, paahtoleipää, kuivaa. Ei paljoa jälkimakua, mutta ei alkoholikaan tunnu. Aika miellyttävää, tuntuu nyt paremmalta kuin panimon perusweisse. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

 Italialainen romaani vuodelta 2011, suomennettu 2016. Kertojana nuori tyttö toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa. Köyhää karua meininkiä, väkivaltaakin. Nimenmukaisesti teemana kertojan ystävyys toiseen hyvin erilaiseen tyttöön. Todella sujuvaa kerrontaa, uskottavaa realismia, johon sekoittuu lasten fantasiamaailmaa. Liikutaan hyvin pienessä piirissä lähikortteleissa, Vesuvius näkyy, mutta merenrannalle päähenkilö pääsee ensimmäisen kerran lukioiässä. Pariutumisrituaalit teini-iässä heijastelevat aikaa ja paikkaa, mutta vähitellen tulee mukaan suoraviivaisemminkin poliittisia sävyjä. Fasistien ja kommunistien vastakkainasettelu on lasten näkökulmasta ikään kuin häivytetty historiaan, mutta lukiovaiheessa se nousee esiin. Camorra on vähän samaan tapaan melkein näkymätön taustavoima, mutta Ferrante tuo sitäkin hienovaraisesti vähitellen etualalle. Koulussa menestyvä kertoja haluaa selvästi päästä pakoon Napolia ja köyhyyttä. Kirjan jälkipuolisko tuntuu kuitenkin lässähtävän vatvomaan teinityttöjen ihmissuhdekiemuroita melko persoonattomalla tavalla. Yhteiskunnalliset ulottuvuudet painuvat takaisin taka-alalle ja oma mielenkiinto herpaantui. Romaani on moniosaisen sarjan aloitus ja selvästi etenemisreittejä jätetäänkin auki. En tunne tarvetta jatkaa sarjan lukemista, odotin selvästi enemmän painotusta Napolin alueen erityispiirteisiin kuin geneeriseen kasvukertomukseen.

Gorilla Hafer Kater

Tupla-IPA Berliinistä, 7,7 %, Bru-1, Mosaic Lupomax ja Galaxy, vain 20 IBU. Sameaa on, tuoksussa mehuisuutta, sitrusta. Mehua on maussakin, mallasta melko hyvin taustalla. Kirpeyttä on, ei katkeroa. Ei mitään suurempia ongelmia, mutta ei oikein persoonallisuuttakin. Sosiaalinen tilanne jälleen kerran vaikutti muistiinpanojen niukkuuteen. Gorilla kuitenkin vaikuttaa luotettavalta valmistajalta. Signor Smith, 27.5.2021. 

Villarreal - Manchester United 1-1, jatko-ottelu, rpk 11-10

 Lohdutuskilpailu Eurooppa-liigan finaali Gdańskissa, 9500 katsojaa. Tunnusteleva alku, Villarreal ei päässyt kunnolla avaamaan, ManU otti korkealta. Mutta ei englantilaisillakaan paikkoja, laukaukset karkeasti ohi. Varsin sekavaa peliä, tuntui ettei kummallakaan joukkueella toimivaa systeemiä, runsaasti pallon menetyksiä. Sitten varsin yllättäen puolen tunnin kohdalla vapaapotku Villarrealille vasemmalta, Parejo antoi linjan taakse ja Gerard Moreno kurkotti puolivolleysta hallitun noston verkkoon yli De Gean. Unitedin vastaus jäi vaisuksi puoliskon lopulla. 

Villarreal rakensi vaikuttavan hässäkän Unitedin maalille, mutta ei tulosta. Muutenkin espanjalaiset nyt terävämpiä  puoliajan alussa, mutta ote siirtyi vähitellen ManUlle. 55. minuutilla kulman jälkitilanteesta pallo pätyi onnekkaasti Cavanille, joka rankaisi tasoituksella. United loppuajan hallitsevampi, mutta ei kunnon tilanteita, Rashford hukkasi avopaikan. Kohuttu Bruno Fernandes varsin vaisu koko ajan. 

Villarreal hallitsi totaalisti jatko-ottelua, useita tilanteita, hyvin lähellä maali, mutta viimeistely heikkoa. Gdańskin sateinen ilta huipentui rangaistuspotkukilpailuun, jossa Villarrealin kaikki 11 pelaajaa maalivahti Rullia myöten onnistuivat. Rulli oli useita kertoja kädellä välissä, mutta ei onnistunut estämään maalia. Lopulta sitten Unitedin kovapalkkainen, mutta huonomaineinen maalivahti David De Gea ampui niin heikosti, että Rulli torjui. Täysin ansaittu voitto Villarrealille. 

Plevna Petolintu Galaxy

 Alunperin Pikkulintu-baarille luotu Plevnan Petolintu Pils on suomalaisen modernin pienpanimoskenen suuria legendoja, ehkäpä niistä kaikkein suurin. Se ei ole puristien suosikki, koska tätä pilsiä tehdessään Plevnan Sam Viitaniemi käytti jenkkihumalia. Henkilökohtaisesti tässä oluessa on aina kiihdyttänyt poikkeuksellisen runsas katkerohumalointi, tämä peräkärrymonsteri ei todellakaan maistu mehujonneille. Ehdin jo viime talvena itsekin somessa kannustaa Viitaniemeä tekemään uuden keiton tästä kulttiklassikosta. Vetoomukset on kuultu ja alkukesän surkeimpana päivänä säämielessä saapui viesti oluen olevan tarjolla Black Doorissa. Myrskytuuli riepotteli Helsinkiä ja vettä tuli saavista kaataen. Sekään ei estänyt määrätietoista taivallustani Isolle Roobertinkadulle.

 Uudessa versiossa valokeilassa australialainen Galaxy-humala, edelleen samat 5,5 %.  Lievästi samea ulkonäkö. Tuoretta, kuohkeaa ja pehmeää, matalat hiilihapot. Maltaan ja hedelmän symbioottinen liitto toimii taas todella hyvin, nyt aiempaa hedelmäisemmin, mutta silti tasapainoisesti. Ja heti hyökkää päälle todella syvältä kouraiseva katkeruus, sitä ei ole sordinoitu, katkeruus päästetään riehumaan täysin valtoimenaan. Aivan mahtavaa tavaraa tälläkin kertaa. Bruuverin Hifferhof ja Sonnisaaren Piiska ovat ahdistaneet mestarin köysiin, mutta tällä vastahyökkäyksellä taitaa olutmaailman raskaimman sarjan mestaruusvyö pysyä edelleen Tampereella. Black Door, 26.5.2021. 

Mad Hopper Daydream Lager

 Session päätteeksi sosiaalisessa tilanteessa wieniläistyyppinen lager, 5,0 %, Magnum ja Hersbrucker. Kirkas olut, maltainen, puhdas, hillitty, ei juurikaan jälkimakua. Odotettu puhdaspiirteinen suoritus tämäkin, mutta auttamatta tylsä. Ennakkotietojen mukaan Gustavo Vale aikoi panna puhtaita keskitien oluita ja sellaisiltahan ensimmäiset näytteet todellakin vaikuttavat. Tyylikirjo on varsin laaja, mutta mitään persoonallista tai oikeastaan mielenkiintoistakaan ei ole tarjolla. Oletettavasti myös ruuan kanssa juotaviksi nämä oluet on suunniteltu. Kaltaiselleni elämysmetsästäjälle ei siis kovin antoisaa tarjontaa, mutta enpä selvästikään panimoravintolan kohderyhmään kuulukaan. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

Mad Hopper Handshake

 Koronakurimuksessa Mad Hopperilla kaipaillaan kättelykäytäntöä. Historiallisen käyttäytymismallin muistoksi nimetty belgiale, 5,0 %, Magnum ja Saaz. Aika ohutrunkoinen on odotetusti tämäkin, lievästi hedelmäisyyttä, varsin kuiva ja matalaprofiilinen kokonaisuus. Ei belgiestereitäkään korostetusti. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

Mad Hopper Greenback

 5p-sessiossa vuoroon pale ale, 5,0 %, Cascade, Simcoe ja Magnum. Samea hieman yllättäen tämäkin, tuoksussa aistin tupakkaa, mutta saattoi olla terassilla jokin häiriötekijän aiheuttama aistimuskin. Ei kuitenkaan siis voimakasta aromaattisuutta. Maku on ohut,  geneeristä hedelmäisyyttä, kuivahko, ei katkeroa. Puhdasta olutta tämäkin yksilö, mutta kokonaisuutena aika vaisu. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

Mad Hopper Hoppy Ending

 Mad Hopperin toinen näyte myös 6,5 %, Cascade ja Nelson Sauvin, mutta nykyään harvinaisempana IPA-tvistinä belgihiiva. Vajaa 10 vuotta sitten belgi-IPA oli kuuma tyyli, mutta nykyään tulee vastaan verkkaisemmalla tahdilla. Vähemmän innostavasti lisätty myös appelsiininkuorta. Samea olut tämäkin, hyvin vaalea. Sitruksinen tuoksu maussa belgiesteriä, kuivaa sitrusta. Nyt ei ole katkeroa, mutta aika raikasta ja puhdasta. Hyvä juotavuus, ehkä appelsiininkuorilla on saatu tähän tarpeeksi hedelmäisyyttä, jos jostain syystä panimolla on tapana säästellä aromihumalia niin kuin Hop Hunterista saattoi aavistella. Tämä taisi itse asiassa olla koko session miellyttävin olut. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

Mad Hopper Hop Hunter Sultana

 Koronapainajaisen keskellä tapahtuu edelleen toivonpilkahduksia. Nyt Töölön laatubaari Viisi Penniä sai avattua uuden Mad Hopper -panimonsa. Laitteet näyttävästi tiskin takana, itse ravintolan puolella ei kovin suuria muutoksia. USA:ssa ja Brasiliassa kokemusta kerännyt panimomestari Gustavo Vale palkattu oluentekijäksi, joten pahimmat alkuvaikeudet oletettavasti voidaan ohittaa. Heti startissa yhdeksän (9) omaa olutta tarjolla. Panimon logossa heinäsirkka, mutta nimihän voidaan kääntää myös Hulluksi Humaloijaksi. Avasin pelin NEIPAlla Hop Hunter Sultana, jossa pääroolissa amerikkalainen Sultana-humala, johon en ole aiemmin törmännyt. 6,5 %, sameaa on. Maussa maltaisuutta ja pihkaa, mutta ei oikeastaan yhtään hedelmäisyyttä. Valmistaja lupaa ananasta ja sitrusta, mutta niitä en havainnoinut. Ilahduttavaa on kuitenkin voimakas jälkimaun katkeruus, tässä on nykyoloissa poikkeuksellisen raskas peräkärry. Hyvin kuiva olut kokonaisuutena, mutta ei todellakaan mikään NEIPA. Ei oikein WCIPAkaan, koska kyllä siinäkin sitrusta tulisi olla. Hieman harhaanjohtavaa informaatiota siis, mutta ei niin räikeästi kuin toisessa baarin NEIPAksi luokittelemassa oluessa. Untappdin kuvauksen mukaan NEIPAna myyty Naughty Blast on kuivahumaloitu kattilahapatettu mustikka-punaherukkaolut. Itse en siihen tietystikään koskenut, mutta kollegoiden kommenttien perusteella kyseinen NEIPA on juuri kuvauksen mukainen hapan marjaolut. Viisi Penniä, 25.5.2021.  

Train Station Dark Side Barley Wine

 Alko toi loppuvuodesta 2015 pari olutta Arlandan läheltä Train Station -kiertolaispanimolta. Sitten on ollut hiljaisempaa, en ole oluisiin törmännyt. Nyt hyllyssä osui silmiin barleywine, 9,0 %, tässäkään ei kerrota varsinaista valmistuspaikkaa. Alkon mittauksen mukaan katkeroa peräti 115 EBU. Tölkin sisäpinnalta löytyi jopa ruotsalaista huumoriakin. Numeroitu pullo 2228. Takaetiketissä jatketaan edelleen kuuden vuoden takaiseen tapaan "this beer is not lagom" ja vieläpä "If you don't really like beer, buy something else". Kuulostaa varsin arrogantilta ja asiakkaita aliarvioivalta, joten tällaiset kommentit voisi unohtaa. 

Hyvin tummanruskea olut, vahvahkoa vaahtoa. Tuoksussa kypsää hedelmää, hieman happamuutta, hieman mausteita. Maku on yllättävästi paahteinen, luumua, vähän karkeaa. Mausteita on lievästi, maltaisuus tuntuu taustalla. Karkeapiirteinen tapaus tämä on, ei barleywinen perinteisiä arvoja oikein havaittavissa. Kypsytys saattaisi parantaa kokonaisuutta. Ei täysin epämiellyttävää, mutta paljon pitäisi vielä parantaa tältä tasolta. Ja täytyy sanoa, että luottamus meni samantien Alkon laboratorion toimintaan. Tässä oluessa ei ole lähelläkään 115 EBUn kaltaista katkeruutta. Eikö Alkon toiminnassa voi enää edes tähänkään luottaa? Tosin täsmälleen sama 115 myös IBU-skaalassa esiintyy Untappdissä, toivottavasti se ei ole kopioitu Alkon sivuilta. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Uiltje El Patron

 Uiltjen latinalaiselta kuulostavan huumeparonioluen alaotsikkona on NWDIPA eli Northwest Double India Pale Ale. Järjestäytynyt rikollinen huumebisnes kukoistaa Meksikon luoteisosissa mm. Sinaloan kartellin toimesta, mutta ehkä sitä ei ole tässä haettu. Uiltjen kotikaupunki Haarlem on Hollannin länsipuolella, ehkä väestöntiheyspainotteisesti luoteessakin, mutta eiköhän luode viittaa tässä Amerikan Yhdysvaltojen Oregoniin ja Washington Stateen.  Siellähän pihkaisia vahvoja sitruksisia IPOja on värkätty 1980-luvulta asti. 8,2 %, pakkauspäivä 15-04-2021, eli kohtuuajassa sain oluen haltuuni. Humalina pihkapläjäys Chinook sekä Simcoe, Citra ja Mosaic, IBU-lukema 65. 

Melkein kirkas kultainen olut, hyvin ohuesti vaahtoa. Tuoksussa herukkaista kissanpissaa, vähän hedelmäpastillisuuttakin, karamellia siis käytännössä. Maku on pihkainen ja öljyinen, pastillinen myös, vähän mausteisuutta. Old school -otetta on, mutta raikkaus ei optimitasolla. Mallas antaa merkkejä olemassaolostaan, itse asiassa varsinaista hedelmäisyyttä tässä onkin hennommin, ei ainakaan erityistä sitrustehoa. Hyvin puhdasta kama on, ei mitään horjumista. Takamatkalla vauhti loppuu, maaliin tätä ei saada, jälkikatkeruus on harmittavasti unohdettu. Sinänsä hyvää tavaraa taas Uiltjelta, tyylinmukaisuus on kohtuullisesti saavutettu ja olutta juo ihan mielellään. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

Thornbridge Pardus

 Imperial stoutia Peak Districtistä, tosin vain 8,0 %, eli tämä menee pikemmin foreign stoutin kategoriaan. Bramling Cross -humalaa ja tummaa inverttisokeria, 50 EBU. Lähes musta olut, tummanpuhuva on vaahtokin. Paahteinen, kahvinen ja suklainen aromiseos saapuu sieraimiin. Maku on suklainen, suhteellisen makea, lievästi mausteinen, vähemmän paahteisuutta. Olut kuivuu suussa edetessään, miellyttävää hedelmäisyyttäkin tulee mukaan ja onpa peräkärrykin kytketty, tuntuvaa katkeruutta on loppumetreillä. Monimuotoisuutta on, Thornbridge on päässyt hyvään vetoon, välillä oli jo aistittavissa jonkinlaista väsähtyneisyyttä, mutta viimeisimmät maahantuonnit ovat vakuuttaneet. Ehkä karamellisuus on liikaa korostuneena, mutta kokonaisuudesta tykkäsin kovasti. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko. 

 

Wild Beer Zintuki

 Ostan melko harvoin soureja tai villihiivaoluita, mutta jostain syystä viime viikolla tällainen tarttui mukaan. Somersetin Wild Beer on toki tuttu laatuvalmistaja, mutta saatoin luulla ostavani jotain muuta. Zintuki on panimon Ninkasi- ja Somerset Wild -oluiden blendi, originaaleja en ole kokeillut. Somersetin omenatarhoista on bakteereja kerätty ja hiivoja itse jalosteltu, mukana omenamehuakin. 7,3 %, samea keltainen olut, lyhytikäinen vaahto. Brettaista tuoksua, kypsää hedelmää myös. Maku on kuiva, mausteinen, ei varsinaisesti hapan, mutta fankisuutta kyllä riittää. Juoksulenkin palautusjuomana tämä ei nyt ollut parhaimmillaan, kuivuus ei tunnu parhaalta ominaisuudelta tässä käyttötilanteessa. Sinänsä hallittua ja tyylikästäkin olutta, tällaisessa tyylissä on enemmän mielenkiintoa kuin pirtelöitä lähestyvissä yksilöissä. Tuskin kuitenkaan toista kertaa aion ostaa. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

David Tossell: All Crazee Now

 David Tossellin uuden kirjan nimi lainaa Sladen hittibiisiä ja kansikuvassa Billy Bremner ja Kevin Keegan vaihtavat iskuja Wembleyllä Charity Shield -matsissa elokuussa 1974. Tällaista kirjaa en voi vastustaa mitenkään. Kyseessä on eeppisen mittava katsaus englantilaisesta jalkapallosta 1970-luvulla. Tossell pitää tuota Wembleyn matsia koko vuosikymmenen käännekohtana. Englannin skeneä vuosikymmenen alun hallinneen Leeds Unitedin Don Revie oli siirtynyt maajoukkuevalmentajaksi ja Leedsin johdatti ensimmäiseen otteluunsa Brian Clough, joka vihasi Leedsiä. Vastassa oli Malcolm "Supermac" Macdonaldin Newcastle Unitedin toukokuun FA Cup -finaalissa muistettavasti murskannut Liverpool, jonka legendaarinen valmentaja Bill Shankly oli yllättäen myös ilmoittanut lopettavansa. Shankly oli vielä Wembleyllä, mutta apumies Bob Paisley oli vastuuvalmentaja. Tossellin mukaan tähän päättyi Leedsin valtakausi ja vuosikymmenen loppupuolta tulisivat hallitsemaan Paisleyn Liverpool ja hämmästyttävästi Cloughin Nottingham Forest. 1961 syntynyt Tossell on Arsenal-fani ja pitää Revien Leedsin pelityyliä kyynisenä ja laskelmoituna konemaisuutena. Liverpool ja Forest toivat raikkaampaa ja individualistisempaa otetta Englannin skeneen. Perusteluja näkemykselle löytyy, mutta kovin yksisilmäinen se on. Leedsin pelityyliä voi yhtä perustellusti pitää positiivisempana, hyökkäävämpänä ja taitavampana kuin Paisleyn ja Cloughin usein tylsät ja passiiviset suoritukset. 

Tossell ei hirttäydy almanakkaan. Hänen mielestään Englannin jalkapallon 1970-luku alkoi keväällä 1968. Silloin Leeds voitti ensimmäisen pokaalinsa liigacupista ja alkusyksystä viivästetyn Fairs Cupin finaalin. Ensimmäinen liigamestaruus Yorkshireen sitten kaudella 1968-69. Päätöskohta vuosikymmenelle on puolestaan keväällä 1979, kun Nottingham Forest voitti ensimmäisen Euroopan Cupin finaalinsa. Tätä väliä Tossell lähtee tarkastelemaan varsin yksityiskohtaisesti, mukana siis myös MM-kisat 1970. Revien Leedsiä Tossell pitää siis ensimmäisenä "modernina" englantilaisjoukkueena, joka sysäsi syrjään 1960-luvun viattoman yksilöllisen vapaan pelityylin, jota hänen mukaansa symboloi Tommy Dochertyn ja Dave Sextonin rakentama Chelsea, jossa tähtinä loistivat sentteri Peter Osgood, skottilaitapelaaja Charlie Cooke ja teini-ikäinen keskikenttäkenraali Alan Hudson. Vuoden 1970 kaksiosainen FA Cupin finaali, jossa Chelsea kukisti Leedsin, olisi ollut tulkinnan mukaan 1960-luvun tyylin viimeinen huipentuma. Vähän perustelut ontuvat, kun Tossellkin myöntää, että varsinkin ensimmäistä Wembleyn ottelua hallitsi Leedsin laitataiteilija Eddie Gray.   

Odotetusti Tossell heijastaa jalkapalloa Englannin poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä populaarikulttuuriin, mutta Tossell laajentaa fokusta yllättäviinkin suuntiin. Hän käy perusteellisesti läpi lähinnä nuorisolle suunnattuja 1970-luvun jalkapallolehtiä, Goalista ja Shootista sarjakuviin, keräilykuviin ja peleihin asti. Tämä hieman sotkee kirjan rytmitystä, mutta ei tekstin kuohkeus ja lavealla pensselillä vetely virheeltä vaikuta. 

Tossell käyttää paljon tilaa kauden 1971-72 alussa lanseerattuun sääntötulkintaan, jossa takaapäin taklaaminen sanktioitiin varoituksella. Asiasta tiedotettiin aluksi vain erotuomareita ja tuloksena oli jättimäinen korttivyöry. Pelityylin muutokseen tämä kuvio varmaan vaikutti, muttei ehkä niin dramaattisesti kuin Tossell antaa ymmärtää. Joka tapauksessa samaan syksyyn 1971 sattumoisin ajoittuu liigan parhaan pelaajan George Bestin joutsenlaulu 25-vuotiaana. Bestin ilmiömäisen kunnon ansiosta Manchester United näytti menevän ylivoimaiseen liigamestaruuteen. Toisin kävi, Bestin sekoilu päihteiden ja naisten parissa lähti kontrollista tammikuussa 1972 ja ManU päätyi kahdeksanneksi. Best yritti jatkaa uraansa katkonaisesti vielä 12 vuotta, mutta ei koskaan palannut samalle tasolle. 

Tossell käy läpi pelaajien ammattiyhdistystoimintakuvausta, itsemääräämisoikeuden lisäämistaistelua, jossa ei vielä kovin pitkälle päästy. Kirjan ydintä on näyttävien managereiden esittely: Shankly, Revie, Clough, Allison, Docherty. Englannin maajoukkueen tippuminen MM-kisoista 1974 jää melko lyhyelle tarkastelulle, mutta huliganismia käsitellään liiankin kanssa. 

Cloughin lyhyt kausi Leedsissä käydään läpi, samoin Leedsin monet kommellukset FA Cupissa pikkuseuroja vastaan. Oleellista kamaa ilman muuta, mutta itselleni jo liiankin tuttuja monista muista lähteistä. Muutenkin Tossellin kirjaa alkaa pitemmän päälle vaivata päällekkäisyys alan perusteoksien kanssa, omaa näkemystä saadaan vähemmän kuin alkuun vaikutti. 

Teoksen jälkipuolisko on sitten jo jopa tylsä. Fokuksessa on Revien kausi maajoukkuevalmentajana, mustat pelaajat, ulkomaalaisten pelaajien saapuminen Englantiin (Pertti Jantunen mainitaan ja jopa kirjoitetaan oikein). Queen's Park Rangersin ilmiömäinen kausi 1975-76 jää liian vähälle huomiolla, samoin Ipswich Townin vähittäinen nousu contenderiksi. Liverpooliin keskitytään niin Keeganin kuin Dalglishin kausilla ja loppuosa on sitten Cloughin Nottingham Forestin saavutusten hämmästelyä. Ei mikään huono kirja, mutta vähän puuduttavaksi lukukokemus silti kääntyi. Erityisesti mieleen jää Tossellin pakkomielteinen viha Don Revietä kohtaan, se heijastuu koko kirjaan aivan loppua myöten. 

Salama Neo-Elektro

 Tasan 27 kuukautta on kulunut siitä, kun One Pintissa tempaisin Salaman Elektroa. Nyt sitten tarjolle Neo-Elektro, 6,5 %, Salaman nykytyyliin tyylileimattu New Espoo India Pale Aleksi, humalina kaikkein suosituimmat Mosaic ja Citra. Tölkitetty 4.5.2021, joten Alkosta ostettuna melkoinen saavutus. Sameaa kaunista olutta, vahva kuohkea valkoinen vaahto. Petroolia ja eksoottisia hedelmiä tuoksussa, ei tosin kovin intensiivisesti. Maku on samaa osastoa, ei kovin täyteläinen, trooppinen hedelmäisyys hallitsee, mallasrunko ohuenlainen. Jälkimaku on lyhyt, mutta ei aivan olematon, jotain on sinnekin jätetty. Ei Salaman parhaita, mutta laadukasta kamaa ilman muuta. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Beer Hunter's Mufloni Mosaic Vehnä IPA

 Porista vehnä-IPAa, 6,0 %. Lievästi samea vaaleanruskea olut, kevyehkö vaahto. Tuoksussa trooppista hedelmää, mutta melko hailakasti. Maku on hieman bensiininen, yleishedelmäinen, mallasrunko kohtuullinen ja jälkimakukin on päivän tanakin. Parasta ennen 09/21, joten ehtinyt jo valjuuntua Alkon hyllyllä, tuoreena mitä ilmeisemmin oikein ryhdikästä kamaa. Ostopaikka Helsinki, Redin Alko.

Gorilla A Glorious Mess

 Gorilla Cerveceria on Buenos Airesista lähtöisin, toinen perustajaveljeksistä siirtynyt Berliiniin ja tämä NEIPA siellä sopimusvalmistettu, varsinainen panopaikka ei tiedossa. 7,0 %, humalina Ekuanot, Mosaic, Lupomax, Citra ja Talus. Lupomax Yakima Valleysta, siihen en ole aiemmin törmännyt. Samea, hyvin herukkainen tuoksu, kissanpissaa. Täyteläinen, trooppista hedelmää runsaasti, mutta tyhjä jälkimaku. Raikkaampi kuin edellinen BrewHeart, mutta ei varsinaisesti erityisen tuoreen makuinen tämäkään. Panema laajentanut terassiaan Kustaankadulla ajoradalle. Panema, 22.5.2021.

BrewHeart Hazy/DC

 Panemassa tilanne normalisoitumassa, hanassa muutakin kuin omaa CoolHeadia. Baijerista NEIPAa, 7,2 %, vain 15 IBU, Loral, Ekuanot ja Amarillo. Varsin samea, trooppista hedelmää, melko täyteläinen. Ei erityisen raikas, eikä katkeruuttakaan tietysti. Vähän ohutkin, parempaa on tältä panimolta aiemmin ollut saatavilla. Todennäköisesti kevään sulkukaudella kegi ikääntynyt liikaa, mutta ei kuitenkaan täysin epämiellyttävä. Panema, 22.5.2021.

Tuju Macabre

 Viikin tarjonnassa myös Tujun vahvaa stoutia hanassa, Black Barrel -sarjaa, sekoitus kahdesta bourbon-tynnyreissä kypsyneistä stouteista, toinen 10 kuukautta, toinen 20. 12,0 %.  Tummaa on, vähemmän vaahtoa kuin CoolHeadin stoutissa, paahteinen tuoksu. Puuta maussa, varsin kuivaa, kahvia ja tummaa suklaata. Anista ja salmiakkia lievästi, mutta ei kovin mausteinen. Pehmeämpi voisi olla, mutta ihan ok. CoolHead, 22.5.2021.

CoolHead GALAXYGALAXYGALAXY

 Jo neljäs CoolHeadin sinkkunepasarjassa, australialainen Galaxy siis nyt vaikuttavana aineena, 5,5 %. Sameaa on, ananastuoksua. Maussakin mangoa ja ananasta, kuivaa ja ohutta. Ei katkeruutta, vähän tukkoiselta nyt tuntuu, ei aukea raikkaasti, ei sarjan parhaita. CoolHead, 22.5.2021.

CoolHead Infernal Affairs

 Suunnittelin käyväni Viikissä uudessa CoolHeadin panimotilassa riittävän hiljaisena aikana. Gardeniassahan oli käsittääkseni hillittömät jonot vappuna ja helatorstaina, vanhennuttuani en pysty sietämään minkäänlaista jonotusta. Tänään sää vaikutti ennakkoon sopivan kolealta ja sateettomalta, mutta käytännössä aurinko paistoi liikaa, jengi oli taas liikkeellä. Myötätuulessa pääsin ripeästi pyörällä paikalle. Etuterassi oli lähes täynnä, mutta onneksi tiskillä ei jonoa. Aloitin vahvalla stoutilla, koska luulin jo juoneeni Galaxygalaxygalaxyn. Pysyttelin luonnollisesti sisällä, tappavaa auringonpaistetta ulkona. Tilavahko baaritiski, jonkin verran pöytiä, ulosmyynti samasta tilasta. Varsinainen panimotila vielä tyhjä, tilaa näytti olevan runsaasti varsinkin korkeussuhteessa. Jim Beamissä ja Laphroaigissa tynnyrikypsytetty imperial sour stout, 12,0 %. Mustaa, runsaasti beigeä vaahtoa. Hyvin makeaa, lakritsaa, kuohkeaa, ei oikeastaan hapan. Ehkä lievää maitoisuutta. Ei kovin sovelias palautusjuoma pyöräilyn jälkeen, mutta energiatasot kyllä palautui tälläkin. CoolHead, 22.5.2021.

Sori Ensemble Ten: Cashmere, Galaxy, Idaho 7

 Signorissa Sorin Ensemble-sarjan tupla-IPOista kymppiversio, nyt mausteina otsikossa esiintyvät humalat. 8,2 %, peräti 62 IBUa. Samea, hieman mausteinen tuoksu. Trooppista hedelmää on tanakasti, mutta hieman tuntuu alkoholisuuskin. Katkeruus ei tunnu korreloivan IBU-luvun kanssa, mutta ei tämä silti huono ollut. Sosiaalinen tilanne rajoitti havainnointia, mutta hienoiseksi pettymykseksi tämä silti kirjautui. Signor Smith, 20.5.2021.

Northern Monk Patrons Project 27.02 BoomBox

 Toimistopäivä Triplassa ja ripeä afterwork-sessio kollegojen kanssa lähibaareissa aukioloaikojen puitteissa. Aloitus Sienessä Maku Lemon Pale Alella, en huomannut siitä muistiinpanna arviota, koska luulin sen jo aiemmin tsekanneeni, mutta eipä näin ole. Jos sitruunapyrettä oli lisätty, niin ei häirinnyt. Ei ollut tuore kegi, joten myytiin viidellä eurolla puoli litraa. Ei erityisen tuoreelta maistunut, mutta ei tunkkaisuuttakaan.

Laskeutuminen Sienen terassilta asema-aukiotasolle Pikajuna-baariin. Täällä myynnissä viidellä eurolla Northern Monkin DDH IPAa Leedsistä, 7,2 %. Tässäkin kuulemma parasta ennen lähestymässä, mutta päätin riskeerata. Tölkin päivämäärästä ei saanut selvää, erikoinen informatiivinen kaksipuolinen levittyvä etikettiratkaisu. Oluessa partnereina naapuripanimo North Brewing, British Culture Archive ja BoomBox, mikä sitten lieneekään. Brittiläistä Bullion-humalaa ja luottopakkijenkkiä Mosaicia. Yllättävän raikkaasti sitrustuoksua, maussa myös ananasta, tämä oli yllättävän hyvässä kunnossa, ei mitään juuresmaisuutta tai muuta ongelmaa. Ei katkeruutta, mutta oikein näppärää kaikin puolin. Pikajuna Tripla, 20.5.2021. 

Atalanta - Juventus 1-2

 Coppa Italian finaali Reggio Emiliassa, katsojiakin paikalla noin 4000. Atalanta aloitti terävästi ja loi nopeasti maalitilanteita, vahva sentteri Zapata pelasi vasemmalla ja voitti toistuvasi de Ligtin. Viimeistely ei kuitenkaan onnistunut ja Juventus pääsi kyllä vastahyökkäyksiinkin. Atalanta prässäsi korkealla ja pystyi pitämään aloitteen itsellään. Vastahyökkäyksestä Juventus kuitenkin rankaisi puolen tunnin kohdalla. Pallo päätyi onnekkaasti ruotsalaiskärki Kulusevskille, joka vasemmalla sijoitti tarkasti takanurkkaan. Tilannetta saattoi edeltää Juventuksen virhe. Atalanta ei lannistunut, jatkoi hyökkäämistä systemaattisesti ja ukrainalainen Ruslan Malinovskyi pääsi vapaaksi, kuuluisa vasen jalka irrotti taas voimalaukauksen, joka painui väistämättä verkkoon. 

Atalanta näytti jatkavan samaan malliin toisella puoliskolla, mutta Juve pääsi yllättävän hyvin niskan päälle. Federico Chiesa ei paljoa kentältä erottunut, mutta Cristianon kantapääkikasta pääsi vetämään tolppaan. 68. minuutilla Atalanta yritti vaihtaa vaihdetta ottamalla Murielin Malinovskyin tilalle, joka maalistaan huolimatta ei päässyt peliin kunnolla. Se ei onnistunut, Juventus säilytti otteensa ja kuolinisku tuli 73. minuutilla upealla kuviolla. Chiesa pelasi seinää pitkillä seinäsyötöillä Kulusevskin kanssa ja teki johtomaalin. Juventus varmisteli lopussa, Atalanta hermostui. Lopussa kentällä olivat Juventuksen takalinjoilla Buffon, Chiellini ja Bonucci. 

Juova Hanahuone Soft Launch

 Keskellä koronakriisiä hämmästyttävästi uusi craft-olutbaari avautuu 20.5. Helsingin Kaisaniemenkadulla entisen Steam Coffeen tiloissa. Alan sekalaista jengiä oli kutsuttu ennakkotilaisuuteen, taisi olla omakohtaisesti ensimmäinen ns. seurapiiritapahtuma olutalalla koronan aikana. Juovassa todella lupaava konsepti, päätoimijana käsittääkseni pääkaupunkiseudun skenen vahvoihin vaikuttajiin kuuluva Jyrki Peltonen, mukana ainakin Helsinki Beer Festivalissa, Helsinki Beer Factoryssa, Olarin Panimossa ja Gallows Bird Tapiolassa. Juovassa mukana kahdeksan kotimaista pienpanimoa (Olari, Maistila, CoolHead, Tuju, Mallassepät, Tired Uncle, Etko, Pien) ja maahantuoja Imbibe. 25 hanaa, 160 asiakaspaikkaa, varsin paljon tilaa, väsyneiden setämiesten kulmauksessa nahkakalusteita epäilyttävästi edesmenneen Gallows Birdin tyyliin. Yleisfiilis muutenkin enemmän 90-luvun retroa kuin modernia riisutumpaa meininkiä. Oli upeaa tavata pitkästä aikaa monia tuttuja, toki myös samoja naamoja kuluneelta terassiviikolta (Sysilä, Nyfors, Tammenheimo, Leino, Häme). Baarista tullenee ilman muuta yksi suosikkipaikoistani, esimerkiksi Tujun ja Mallasseppien hanaoluiden niukka tarjonta Helsingissä on jo ehtinyt harmittamaan. Salama olisi mieluusti voinut olla mukana, se panimo on hankalammin saavutettavissa kuin esim. Tired Uncle tai Etko. 

Ensimmäisenä oluena tsekkasin Tujun Full HD Idaho 7K -tupla-IPAa, alaotsikkona Ultra Citra, Smart Mosaic. Join tammikuussa lähes samannimistä olutta, mutta siinä 8K-merkintä ja humalana kai pelkkä Citra. Nyt siis monipuolisempi resepti, sama vahvuus 8,0 %. Samea ulkonäkö, mehuinen, pehmeä. Täyteläinen, trooppishedelmää, mangoa, ananasta. Ei katkeroa, mutta varsin miellyttävä.

Jatkoksi vielä vahvempaa Tujua, Paviaani on imperial red ale, 8,5 %. Sameahko, maltainen, lievästi makeahko, leipäisyyttä. Tasapainoa on ja alkoholi ei tunnu. Liian makeaa kuitenkin, eikä tässäkään katkeroa. Tyyli ei minun suosikkeja, mutta sinänsä ok. Varsin lakoninen arvio heijastelee monimuotoista sosiaalista tilannetta.

Siirryin tuontikamaan, kun Koskisen Jouni ei oikein suositellut Maistilan saisonia. Pietarista tuntematon valmistaja Paradox, Fatum on session tanakkaan settiin sopivasti tupla-IPA, 8,2 %, humalina Citra, Columbus ja Falconer. Hyvin lievästi samea, vaisu tuoksu. Yleishedelmäinen maku, ei kovin raikas. Ohuehko maku, mutta ei alkoholi sentään tunnu. Hieman epämiellyttävää vihannesta tai mausteisuutta, en innostunut.

Olin jo tekemässä lähtöä, mutta sateinen sää ulkona ei erityisemmin rohkaissut. Pienin maahantuoma FrauGruber Golden Age of Cinema IPA vielä nautittavaksi, 6,5 %, Mosaic Incognito, Amarillo BBC, Citra BBC, Enigma. Samea, sitrusta tuoksussa. Raikasta mehuisuutta, mutta vähän mauton. Puhdas kyllä ja kuiva sitruisuus ilahduttaa. Juova, 18.5.2021.