keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Ardbeg Tasting @ Punavuoren Ahven




 Elokuussa 2020, kun korona näytti voitetulta, niin Jätkäsaaressa järjestettiin viskimaistelutilaisuus. Tilanne muuttui sittemmin ja on kulunut lähes kaksi vuotta taas etäkuvioilla, joista en ole kiinnostunut vähääkään. Nyt sitten lopulta seuraava live-tapaus, mutta nyt kukaan ei usko enää koronan häipyvän. Paluuta normaaliin on silti yritettävä, mutta huippukiinnostavaan Ardbeg-testingiin saapui vain seitsemän innokkainta. Maistelun veti Christer Nieminen paljon lakonisemmalla otteella kuin alan tunnetuin hahmo Jarkko Nikkanen. Nikkasen omassa Ardbeg-maistelussa syksyllä 2014 oli kaksi samaa viskiä kuin nyt. 

Mutta Ardbegin viskit ovat siis todella kiinnostavia useampaankin kerran kokeiltaessa. Hieman hämmentävästi heti aloitukseen koko setin vahvin tapaus Still Young, 56,2 %. Tämä oli mukana Nikkasen Oulu-show'ssa keväällä 2014. Ilmeisesti noin kahdeksanvuotias, savua ja päärynää tuoksussa. Pelkkiä bourbon-tynnyreitä, kyvyt ja pirteä viski. Benchmarkina sitten seuraavaksi tuttu Ardbeg 10 yo, edellistä rotevampi, todellakin vähemmän alkoholia, lakritsaa. 46 %, hedelmääkin on, tasapainoinen, öljyinen, oikein nautittava. Kolmosviskinä Perpetuum, jossa mukana eri-ikäisiä, oletettavasti kohtuullisen nuorempia viskejä. 47,4 %. Omenainen, vähemmän savua, kepeä tässä joukossa, jäi ehkä setin heikoimmaksi.


Ardbog menee sitten jo aivan eri suunnalle, hyvin tumma viski, tässä on manzanilla-sherryn astioita bourbonin ohella. Rusinaa ja makeutta enemmän, 52,1 %. Minun makuun liian makea kokonaisuus, vaikka pienillä marginaaleillahan tässä pelataan. Lopulta sitten tastingin helmi Twenty Something, eli 22 yo. Pelkkää bourbon-puuta, vaaleaa, pyöreää, vaniljaa, pehmeää, samettista. Sensaatiomaisen hyvää. Tislaamot suosivat nykyään bisnesmielessä ikämerkitsemättömiä viskejä, mutta vanha viski on silti edelleen toimiessaan ylivoimaista. Näin huikeaa tapausta en muista moniin vuosiin juoneeni. 



Ei kommentteja: