tiistai 31. toukokuuta 2022

Browar PG4 Rubin





 Vielä PG4:n rubiininpunainen dunkelkin maistoon, 5,1 %. Pähkinäinen tuoksu, makukin bitterimäinen, dunkeliksi kuiva. Täyteläisyyttä on, miellyttävä, ei jälkimakua. Ei kovin kaukana altbieristäkään, vaikka lager tämä on. Viikonloppuna ei panijaa näkynyt, mutta nyt diplomipanimomestari Johannes Herberg oli työmaalla. Sysilän Ilkka tietysti jututti miestä ja lopulta päästiin käymään kellarissakin, jonka whirlpoolissa Danziger Jopenbierin viimeinen käyminen tapahtuu. Oli suorastaan huumaava tuoksu avoastian äärellä. Jopenbierin tuotekehitys oli kestänyt kolmisen vuotta. 1000 litran keittokoko panimossa ja Johanneksen mielestä aika puuduttavaa duunia homma on. Pintahiivaoluita tulossa kesäksi. Johannes tarjosi vielä uudet maistiaiset Jopenista.


Oli kyllä jokseenkin yllättävää, että tämä mainio olutkohde olisi jäänyt täysin huomioimatta ilman perjantain taksikuskin vinkkiä. Panimoravintolan lasipääty ja sisäänkäynti ovat hotellin takana pikkukadulla, joten ei pääkadulle erotu. Ravintolaa en huomannut Ratebeerin, Untappdin tai puolalaisen Ontapin listoilta. Varsinkin Ontapin tilanne hämmästyttää. Onkohan niin, että amerikkalaisperäisen craft beerin ja saksalaisperäisen perinteisemmän olutskenen yhteisöt ovat Puolassa täysin erillisiä? Gdańsk, Craft Beer Hotel Central, 30.5.2022. 



4 kommenttia:

Olutkoira kirjoitti...

Ainakin vielä muutama vuosi sitten Varsovassa Jabeerwocky-baarin päällikkö Marcin Chmielarz oli suvereenisti sekä baltic porter-aktivismin kärkihahmo että USA-tyylistä craftia tarjoavan baarin vetäjä. Lasken siis baltic porterin tuohon saksalaiseen perinteeseen. Voi olla että kaikkien viimeisin olutsukupolvi on jo alkanut ohittaa portteria (vrt. Sysilän kommentti sen vaikeasta saatavuudesta Gdanskissa). Toisaalta esimerkiksi Grand tai joku muu valtavirran vahva portteri saattoi löytyä lyhyeltäkin juomalistalta muissa kuin olutravintoloissa Puolassa.

Hyvä juttu että myös jopenbier on pysynyt tutkassa siellä. https://olutkoira.wordpress.com/2018/05/14/testissa-jopejskie-jopenbier-tumma-historiallinen-villihiivaolut/

Ari Juntunen kirjoitti...

Jes, kiitos kommentista ja linkistä. Muistelinkin että olet kirjoittanut tyylistä, mutta googlettelin yhdystermillä "Danziger Jopenbier", niin se ei noussut esiin.

TBone kirjoitti...

Browar PG4 on kyllä Ratebeerissä https://www.ratebeer.com/p/browar-pg4-gdansk/74677/

Ari Juntunen kirjoitti...

Niinpä näkyy. En ymmärrä miten onnistuin missaamaan tuolta.