Alexander McCall Smith: A Song of Comfortable Chairs

 Botswanalaisesta naisten johtamasta etsivätoimistosta kertovasta kirjasarjasta osa 23. Olen vuosien mittaan lukenut aika paljon kritiikkejä tästä sarjasta mm. Ruumiin kulttuuri -lehdestä. Kun nyt tuli sarjan yksilö eteen, odotin jonkinlaista feelgood/cosy crime -tyylistä pläjäystä. Olin täysin väärässä. Tässä romaanissa ei ole murhaa, ei edes minkäänlaista rikosta. Toisaalta odotin paikallisväriä Botswanasta, joka on mielenkiintoinen maa afrikkalaisena menestystarinana. Sellaista on jonkin verran, mutta melko pinnalliseksi sekin tuntuu jäävän. Lähinnä se pelkistyy siihen, että naisia nimitetään Mma-termillä ja Rra on käytössä miespuolisista. Kirjassa kuvataan vajaan 10 ihmisen arkisia toimia ja mitättömiä ongelmia, joiden näennäiseen ratkaisuun kirjan löyhä juoni pyrkii. Yhden huonekaluliikkeen kilpailija eliminoidaan mainoskampanjalla ja yhden uusperheen teinipojan asennevamma oikaistaan. Romaani on täysin uskomatonta jaarittelua. Yhtä päähän pälkähtänyttä ajatusta saatetaan vatvoa sivukaupalla. Kalle Päätaloa on pidetty jaarittelun ennätysmiehenä. En ole lukenut Päätaloa 1970-luvun jälkeen, mutta muistikuvissa niissä tapahtui paljon, vaikka kerronta olikin yksityiskohtaista. Smith tarjoaa kliseitä ja itsestäänselvyyksiä toistensa perään. Kaikkia mahdollisia ristiriitoja vältetään kuin ruttoa. Välillä tuli mieleen onko koko kirjaa edes suunnattu aikuisille. Kokonaisuus tuntuu lastenkirjamaiselta. Selvästi rasittavin ja huonoin lukukokemus todella pitkään aikaan, ehkäpä jopa kehnoin koskaan.