Deportivo - Real Madrid 2-1

Madrilaiset pahasti kesäterässä Galíciassa. Nimetön kotijoukkue pystyi kevyeen hallintaan tasaisella hitaalla ensi jaksolla. Mista pystypuuhun jo toisella minuutilla ja sama mies puski johtomaalin sisään 27. minuutilla meksikolaisen Guardadon vapaapotkukeskityksestä. Pepe ennen tilannetta ja tilanteessa pihalla. Marcelon roikku jakson lopulla nousi pakista myös ylärimaan, mutta ei Madrid tasoitusta ansainnut. Se kuitenkin tuli heti toisen jakson alussa, van Nistelrooij sai pallon keskellä onnekkaasti ja rankaisi välittömästi. 52. minuutilla Guardadon kulman puski Lopo takanurkkaan, taas Pepen edestä, jopa Casillas näytti flegmaattiselta. Schuster suolapatsasteli vaihtoja 81. minuutille asti, jolloin Getafesta tullut maajoukkuemies de la Red pääsi irti. Ei tulosta, toinen uusi hankinta van der Vaart pelikiellossa, Robinho lähdössä pois ja Sneijder loukkaantunut. Deportivon kanarialainen pitkäaikaisloukkaantunut Valerón penkillä, muttei päässyt kentälle.

Martin Amis: Money

Martin Amisin London Fields kolahti lujaa 1990-luvun alussa. Hankin silloin tämän aiemman romaanin (1984) ja aloitin lukemisenkin, mutta jostain syystä homma uuvahti 60 sivun jälkeen. Amisin pienimuotoisempia romaaneja olen lukenut, mutta en ole innostunut. New Yorkin matkan lähestyessä tartuin nyt tähän Money-teokseen uudelleen, koska se sijoittuu pääosin sinne. Ehkä tällaista viinan ja pornon seassa rypevää kiihkeää minä-muotoista odysseiaa on kirjoitettu jo niin paljon, että on vaikea innostua. Mikään Bukowski Amis ei ole, tekstiä on paljon ja se rönsyilee moneen suuntaan. New Yorkin paikallisväri on kyllä erinomaista, ehkä ulkopuolisen on helpompi saada siitä kiinni silloin kun kirjoittajakin on ulkopuolinen. Päähenkilö on John Self -niminen pikaruokamainosten tekijä, joka virittelee New Yorkissa ensimmäistä pitkää leffaansa. Martin Amis esiintyy romaanissa henkilöhahmona.

Hienoja ideoita irtoaa silloin tällöin, kuten lentokoneruokiin erikoistunut teemaravintola. Impotenssiongelman kohdalla Amis toteaa hard-on -termin saaneen nimensä siitä, että kyseinen ilmiö on niin vaikea saavuttaa. Hauskoja viittauksia Dianan ja Charlesin häihin ja Puolan Solidaarisuus-levottomuuksiin. Jaruzelskin nimi kuulostaa päähenkilöstä krapulalääkkeeltä. Päähenkilöllä on problemaattinen isäsuhde, mutta tuskinpa kannattaa pohtia korrelaatioita Amisin omaan suhteeseen kirjailija Kingsley Amisiin. Lukukokemus on jokseenkin raskas, Amisin runsas tyyli on monotoninen, ei vaihtele juuri ollenkaan, jaaritteluksi valahtaa vähän väliä. Varsinaista juonta ei ole, vain hitaasti lisää paljastuvia aiheita päähenkilön kokemusmaailmasta. Jännite on löysähkö, näennäisesti yllättävillä käänteillä Amis ei saa ryhtiä kerrontaan.

Ridgeway High & Mighty Beer of the Gods

Kajaanin Citymarket parantaa kuin sika juoksuaan, jokaisella vierailukerralla tuntuu tarjolla olevan jotakin uutta. Nyt hyllyyn oli vielä ilmaantunut Diamond Beerin maahantuomista oluista suhteellisen yksityiskohtaiset kuvaukset oluista. Vastaavasta asiakaspalvelusta voi vain haaveilla esim. Alkon kohdalla.

Oluen etiketissä nyrkkiin puristettu käsi, hieman Tommie Smithin ja John Carlosin México-tyyliin, hanska tosin puuttuu. Lisäksi kaulaosassa teksti "Massachusetts USA", vaikka olut on valmistettu Oxfordshiressä Englannin sydämessä. Lisätekstin mukaan kyseessä on beer of uncertain parentage. Alunperin kai siis kotoisin Massachusettsista, jossa se mainitaan tehdyn saksalaisen reseptin mukaan ja ylihumaloitu amerikkalaiseen tapaan. Englannissa sitten "tehty aleksi", ilmeisesti jenkkiversio on ollut pohjahiivaolut.

Paljon puhetta, mutta itse olut on huomattavasti vaatimattomampi. Kirkas pale tai golden ale, etiketin mukaan vehnää mukana. Se onkin aistittavissa, peittää hedelmäisyyden taustalle. Jälkimaku on ohut, humalaa saisi olla huomattavasti enemmän.

North Coast Red Seal Ale

Jo lähes klassinen olut Pohjois-Kaliforniasta on lopulta saapunut Alkon valikoimaan Ruotsin kautta. Punaruskea pienikuplaista hiilihappoa sisältävä amber ale on hillitty tuttavuus kalifornialaiseksi, toffeista mallasta ja tyypillistä länsirannikon humalaa. 42 IBU-katkeroyksikköä kyllä säväyttää näillä kulmilla, jälkimaku kestää todella pitkään. Tasapainoa on, mutta tämän suunnan oluilta ehkä toivoisi enemmän särmikkyyttä.

Tartu A. Le Coq Dry Ice

Baarimestarin tarjoamana sairaana vitsinä jonkin edustajan baariin tuomaa Eesti-olutta. Hyvin kirkas keltainen lager, hieman ummehtunutta pahvia, tunkkaista makeutta, ei mitään tietoa humalasta. Pöytäseurueen muut henkilöt aistivat oluessa jotain sekahedelmää, mutta se varmaan aiheutui jostain ympäristötekijästä. Hyvin vaatimaton olut. Oluthuone Leskinen, 27.8.2008.

Clint Eastwood: The Gauntlet

Pitkästä aikaa näin tämän urbaanin aavikkoleffan. Elokuvassa on hienoja aineksia alkupuolella, Las Vegasin ja Phoenixin miljööt vangittu hienosti ruskeissa auringonnousun sävyissä. Art Pepperin jazzia, Jack Daniels -viskiä, 70-luvun autoja, hienoja vuoristomaisemia. Käsikirjoitus on valitettavasti naurettava, poliisikorruption määrä ylittää kaiken uskottavuuden ja lopun räiskintä lapsellista. Monia vaivaannuttavia kohtauksia, Eastwoodin suhde silloiseen tyttöystävään Sondra Lockeen herättää elokuvan valossa kysymysmerkkejä. Elokuvan sairaahko huumori ei täysin avaudu minulle. Eastwoodin (näennäinen) luuserihahmo on kyllä mielenkiintoinen hänen urallaan.

Whit Stillman: Metropolitan

Jonkinlainen moderni Jane Austen -pastissi. Elokuvassa on pelkästään porvarillisten opiskelijoiden keskustelua. Luokkaristiriitoja, romansseja, ryhmädynamiikkaa, mustasukkaisuutta, jazzia ja klassista musiikkia. Talvisen öisen Manhattanin atmosfääristä ei ole saatu kunnolla tehoja, lopussa pieni ekskursio Long Islandin Southamptoniin. Ei täysin tyhjäpäinen, mutta tyhjänpäiväinen.

Burton Bridge Stairway to Heaven, real ale

Ei aivan kirkas, pehmeämpi ja täyteläisempi kuin saman panimon Moss Boss, joka ei odotuksista huolimatta enää kehittynytkään Leskisen kellarissa. Hedelmäisyyttä, jotain vähän suolaistakin, ikävä kyllä myös jonkin verran samaa pahvisuutta kuin panimon muissa tuotoksissa. Pitkähkö jälkimaku hillityn humalainen. Oluthuone Leskinen, 23.8.2008.

Dortmund - Bayern München 1-1

Saksan suurseurojen kohtaamisessa kotijoukkue meni johtoon jo 8. minuutilla Jakub Błaszczykowskin upealla ulkosyrjävedolla ylänurkkaan. Käsittämättömästi täksi kaudeksi Bayernin kapteeniksi valittu hollantilaisgangsteri van Bommel otti kyynärpääiskusta punaisen 23. minuutilla. Klinsmannin työmaa Bayernissa vaikuttaa melko työläältä, mutta itse asiassa Bayernin peli parani, kun van Bommel häipyi häiritsemästä. Bayern sai hieman otetta jakson lopussa, mutta ei tasoitusta. Dortmund jatkoi laiskaa pelaamista ja vaihtomies Borowski tasoitti Kroosin kulmapotkun jälkeisestä ruuhkasta 74.minuutilla. 18-vuotias Toni Kroos kentän paras pelaaja.

Van Steenberge Tikka Gold

Olutbongaus intialaisravintolassa. Markkinoidaan intialaisena oluena, mutta tehty Belgiassa. Kuiva, yllättävän humalainen, mallasrunko ohut näin vahvaksi (5%) olueksi. Tuoteselosteessa mainittu riisi. Hieman pahvinen esanssivaikutelma, ehkä johtuu riisistä. Helppo tunnistaa hiivasta belgialaiseksi. Toimi vindaloon kanssa kohtuullisesti. Royal Garden Indian Cuisine, 23.8.2008.

Argentiina - Nigeria 1-0

Olympiafinaalin nurmi surkean kulunut, naurettavin viritys kentän ulkopuolelle levitetyt vihreät pressut peittämään perunapeltoa, ilmeisesti ulkonäkösyistä. Argentiinalla lähes varsinainen ykkösjoukkue mukana, kentällä Mascherano, Gago, Riquelme, Messi ja Agüero. Uusista pelaajista onnistui parhaiten Benfican Angel di Maria, itsevarma ja nopea. Nigerialla suhteellisen tuntemattomia nimiä, ainoa yli-ikäinen pelaaja Lokomotivin taitava Odemwingie, valmentajana vanha laitahyökkääjätähti Samson Siasia. Argentiina pelasi täysin samalla tyylillä kuin viime vuosina yleensäkin, Gagolla isompi rooli rakentelussa kuin Riquelmella, joka kummasti tuntuu kestävän maajoukkueessa arvattavine tyyleineen. Messi aktiivinen, mutta paikkoja syntyi suhteellisen vähän, pieni Agüero laatikossa liian yksin. Hidasta tasaista peliä, Nigeria oli aktiivinen, mutta tehoton. Ratkaisu 58. minuutilla, Messi vapautti pystysyötöllä di Marian läpi, nätti nosto yli maalivahdin. Nigerialla useita tasoitusmahdollisuuksia, muttei onnistunut. Erikoisuutena juomatauot molemmilla jaksoilla noin puolen tunnin kohdalla. Mielenkiintoinen ratkaisu, kuumemmassakin on ennen pelattu ilman taukoja.

Sex Pistols @ Teatria

Musiikkihistoriallisesti ehkä merkittävin vierailija Oulussa. Leikkuupuimurikiertueen keikka alkoi jo klo 21 Pretty Vacantilla ja kesti puolitoista tuntia. Hyvin englantilainen tunnelma lämmittelymusiikiltaan, Britannian ja Englannin lippurekvisiitan ja Rottenin hullunkiiluvien ilmeiden kautta. Bändi soitti hyvin energisesti, ehkä liian lujaa, mutta saundi kuitenkin hyvin selkeä. Rottenin teatraaliset patsastelut kuitenkin show'n keskipisteessä. Ei kai tässä enää mitään punkkapinaa ole, mutta ei vieläkään mitään keskitien viihdettä. Rotten onnistui mainitsemaan Venäjän toimet Georgiassa, englantilaisittain äännettynä tyhmältä kuulostavalle Oulu-nimelle asianmukaista vittuilua. Tämä musiikkityyli ei ole suosikkejani, mutta hyvin jaksoin mukana. Yleisöä ei varmaan tarpeeksi paikalla, mutta ainakin lavan edessä tunnelma oli hyvä. Parhaaseen vetoon päästiin lopun Anarchy in the UK:ssa. Sen jälkeen bändi esitti vielä hieman arvoituksellisesti Hawkwindin Silver Machinen ja Jonathan Richmanin Roadrunnerin. Jälkimmäinen on hyvä biisikin, mutta ehkä eivät täysin sopineet kokonaisuuteen.

Rotten onnistui kastelemaan (siiderillä!) paitani toisen puolen. Ilmeisesti yksi eturivin tyyppi ei Rottenia miellyttänyt (maksettu provosoija?) ja Rotten heitti nesteen lasista häntä kohti. Ohi meni ja osui taaemmaksi, mm. minuun.

The War, A World Without War

Viimeinen episodi, maaliskuusta elokuuhun 1945. Okinawan taistelu, kamikaze-lentäjiä valtavissa muodostelmissa, luoliin kaivautuneita sotilaita, värifilmiä taisteluista. Okinawan japanilaiset sinnittelevät kesäkuun lopulle. Tyynenmeren sodan verisin taistelu, japanilaisia sotilaita kuoli 92 000, siviilejä 100 000, paljon itsemurhia. Amerikkalaisten tappiot 12 000 kuollutta, 60 000 haavoittunutta. Sodan loppuminen Euroopassa toukokuun alussa ei paljoa huomiota Okinawalla herättänyt. Väliin Burns heittää keskitysleiriaineistoa, juuri muuta ei enää Euroopasta ole jenkkinäkökulmasta kerrottavana, kun puna-armeija jyrää Berliiniin ja Stalin pompottaa Trumania Potsdamissa. Atomipommin käytön perustelut tulevat vahvasti esiin, Okinawan kokemusten kautta. Kyushulle maihinnousua suunnitellaan marraskuulle 1945, pääsaari Honshulle toukokuussa 1946, oletettavasti tulossa miljoonia kuolleita. Japanilaisten itsepäisyys tulee ratkaisevaksi tekijäksi pommin käytölle, niin kuin se ehkä olikin. Pommin valmistelusta ei mitään tarinaa, elokuun alussa se Enola Gaysta vain pudotetaan Hiroshimaan. Japani ei antaudu. Neuvostoliitto liittyy sotaan Japania vastaan ja toinen pommi Nagasakiin. Vasta sitten Japani antaa periksi ja kaikki loppuu kuin seinään. Nagasakin pommi oli amerikkalaisten ainoa jäljellä ollut, seuraavan valmistamiseen olisi kulunut kuukausia, mutta Japani ei sitä tiennyt. Lopussa hieman turhalta kelailulta tuntuvaa aineistoa, kuinka elämä jatkui Sacramentossa, Luvernessa, Waterburyssä ja Mobilessa. Tämä kotirintaman kuvaus ehkä kuitenkin sitten koko sarjan parasta antia, itse taistelujen kuvaus on varsin tuttua monista muista yhteyksistä. Kokonaisuutena tämä sarja ei kuitenkaan kohoa lähellekään Ken Burnsin The Civil War -teosta. Kovan kritiikin jälkeen Burns on joutunut lisäämään jakson latinosotilaista, sitä ei kuitenkaan tässä nyt esitetty.

Ayinger Kellerbier

Aiemmin esiintynyt nimellä Liebhard's Kellerbier. Lähes kirkas, pehmeän öljyinen, ei oikein vaikuta suodattamattomalta. Pehmeän öljyinen, mallasta ja humalaa tasapainoisesti, hieman ohut kuitenkin. Aavistuksen tunkkainen, ei täysin tuoreelta vaikuttanut. St. Michael, 20.8.2008.

Timmermans Woudvruchten

Hedelmillä tai marjoilla maustetut lambicit eivät ole suosikkejani, eivät varsinkaan Timmermansin tapaiset teollisuustuotteet. Kajaanin Citymarketista nyt kuitenkin tarttui tämmöinen mukaan, kun kokonaan ennen kokeilematon metsämarjalambic köllötti hyllyssä. Samea, violetista etiketistä huolimatta lähinnä punaruskea, makeahko, hieman hapan, hieman kuivuutta jälkimaussa. Päällimmäinen makutuntemus marjainen, karviaismarjaa ehkä, ehkä herukkaa. Lajissaan ihan ok, mutta suoraan sanoen vakavan olutharrastajan kannalta tämä on marginaalinen kuriositeetti.

Anthony Minghella: Cold Mountain

Traagista romantiikkaa USA:n sisällissodan liepeiltä, Charles Frazierin esikoisromaanin tulkinta. Liikkeelle lähdetään sodan loppuvaiheilta, 1864 Virginian Petersburgin joukkoteurastuksesta, ns. kraatteritaistelusta. Suurin osa tapahtumista sijoittuu North Carolinan vuoristoseudulle, kuvattu tosin kustannussyistä Transilvaniassa. Perinteistä eeppistä kerrontaa, hieman liikaa tunteisiin vetoavaa otetta, laskelmointiakin. Musiikkiin panostettu huomattavasti T-Bone Burnettin johdolla, mutta lopputulos ei oikein säväytä. Siloposki Jude Law'n parrankasvuun paneudutaan huvittavasti, hänen karkurihahmonsa ei ole tarpeeksi katkeroitunut. Nicole Kidman on vaikeuksiin joutuvana southern bellenä liian korea karuihin oloihin. Koomisia elementtejä on tarkoitus tuoda Renee Zellwegerin ja Philip Seymour Hoffmanin särmikkäämmillä hahmoilla, mutta puolitiehen sekin jää. Pahinta jälkeä tässäkin poikkeuksellisen verisessä sodassa saivat aikaan siviilien seassa riehuvat puolisotilaalliset rosvojoukot, tässä tapauksessa Confederate Home Guard. Natalie Portman pienessä roolissa nuorena leskenä.

Vincenzo Natali: Cypher

Teollisuusvakoilua, aivopesua, loppupuolella hieman toimintaa. Suhteellisen taitavasti tehty pikkutrilleri, jonkinlaista hypnoottisuutta varsinkin alussa. Konferenssien unettava tunnelma saavutettu mukavasti. Tarina on kuitenkin vain ontto kuori, kikkailun sisällä ei ole mitään. Lapsekasta arvomaailmaa, sänkiparta, aurinkolasit, purjevene, tupakanpoltto ja mallasviski edustavat lähiöperhehelvetin vastavoimia.