tiistai 1. huhtikuuta 2008

Andrew Dominik: The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford

Rauhallisesti etenevä eleginen ja hypnoottinen western Jesse Jamesin viimeisistä ajoista, neoklassisella 1970-luvun tyylillä tehty, hieman kuin Kasdanin Silveradon ja Ciminon Heaven's Gaten parhaat puolet yhdistäen. Harmaaseen talviseen Missouriiin sijoittuva (kuvattu kuitenkin Kanadassa) katkelmallisesti ja aikatasoja kevyesti sotkien hypähtelevä tarina on vakuuttava suoritus kaikin puolin, jopa Brad Pitt onnistuu nilkkimäiseksi oikaistun psykopaatti-Jamesin roolissa. Visuaalisesti todella nautinnollinen, esimerkiksi alun junaryöstövalmistelut metsässä. Murhan jälkeinen kronikkamainen kuvaus Robert Fordin loppuvaiheista on eri tyylilajia kuin edeltävä pääosa elokuvasta, ehkä sen olisi voinut jättää pois. Fordin kuolemantuomio ja armahdus ohitetaan hieman omituisesti. Hienossa baarijaksossa Nick Cave laulaa Jesse James -balladin.

Ei kommentteja: