Bruce Springsteen: Soul Fever

Tämä on selvästi bootleg-dvd, vaikka ostettu kyllä ihan laillisesta hyllykaupasta. Livetaltiointi Veronasta pääsiäisenä 11.4.1993, tuulta ja sadetta. 1993 ei ollut Springsteenin parhaita vuosia. Edellisenä vuonna julkaistut levyt Human Touch ja Lucky Town saivat miehen uran siihen mennessä huonoimman vastaanoton. Itse tykkäsin molemmista, mutta ei niissä kestävintä materiaalia ole. Tällä kiertueella ei mukana tietenkään muutama vuosi aiemmin hajotettua E Street Bandia, vaan tilapäinen kiertuekokoonpano. Springsteenin äiti on italialainen, joten konserttipaikka hyvin valittu, suosio on aina ollut Italiassa hillitöntä. Soul Fever -nimi saattaa viitata kuumeeseen, Springsteen oli flunssassa ja keikan peruuntumisestakin oli huhuja. Glory Daysissa ja encoreiden välillä Springsteen niistää nenäänsä. DVD:n kesto 1h 43min, tämä kattaa vain konsertin jälkimmäisen puoliskon. Springsteenin look merkillinen, huivi päässä samaan tyyliin kuin Born in the USA -kiertueella, mutta ilmeisesti lähinnä päänsäryn takia. Konsertin ensipuoliskolla ei kuulemma huivia.

Äänen laatu on lähes kohtuullinen, mutta kuva ei missään nimessä, selvästi VHS-tavaraa. Valaistus on surkeaa, paljoa ei ole nähtävissä, kontrasti on masentava eiliseen Scorsese-leffaan verrattuna. Roy Bittanin koskettimet hallitsevat saundia. Shane Fontayne ei ole huono kitaristi, mutta en tykkää tyylisuunnasta, onneksi Springsteen hoitaa itse tärkeimmät kitaraosuudet. Bändin heikoin lenkki on rumpali, sinne olisi ollut saatava ehdottomasti parempi kannuttaja.

Kyseessä siis väliajan jälkeinen osuus konsertista, I'm on Fire aloittaa luvattoman löysästi. Because the Night kulkee hyvin, mutta rumpali pilaa kappaleen pahasti. Prove It All Nightilla menee kaikki paremmin, bändi ei ole ihan heikko. Human Touch on livenäkin tylsä, The River soi hyvin E Street -mäisesti, Springsteenkin saa lauluun paremmin tunnetta mukaan kuin I'm on Firessä. Keikan mielenkiintoisin osuus on kaksi Fogerty-versiota, näitähän Springsteen koveroi jo 80-luvun alussa River-kiertueella. Tuntuu hämmentävältä kuulla Springsteenin laulavan Who'll Stop the Rainia, sovitus on hyvin CCR-uskollinen, mutta kitarat eivät helise tarpeeksi. Kappale aloittaa pienen sotatrilogian, seuraa Persianlahden sodan ääniefektejä, Bagdad-huutoja, kaikua, Souls of the Departed. Lopputulos ei ehkä ole tavoiteltu, tämä voimakas laulu vaatisi taas terävämmät rummut. Lopussa selvästi apinointia Hendrixin Star Spangled Banneristä, johon Springsteen palasi Kerry-kampanjan aikana 2004. Sitten heti suora leikkaus Born in the USAan, jossa äänitys pettää pahasti, tai sitten rumpali on arvioituakin kehnompi. Light of Day rokkaa raikkaasti, irtonaisuutta on, mutta show-sovitus ei toimi sohvalta katsellen, pitäisi olla paikan päällä.

Ja sitten tavanomaiset seitsemän encorea, Hungry Heartista alkaen, bändi saa Motown/Stax-sovituksen rullaamaan vaivattomasti, yleisö tietenkin laulaa. Glory Days keinuttaa koko stadionia todella näyttävästi. Thunder Road tällä kertaa hitaana akustisena, Springsteen vaikuttaa hieman poissaolevalta. Born to Runin saksofonisoolon soittaa Mellencampin bändin Crystal Taliefero. Kiertueen tavanomainen päätöskappale My Beautiful Reward soi heleästi. Veronassa vielä kaksi ekstraa. Fogertyn Rockin' All Over World heitetään harmittavan huolimattomalla show-meiningillä, mutta hauskaa varmaan oli. Working on the Highwayn rockabilly ei nouse kunnolla lentoon, kuohkeus puuttuu. Kaikesta huolimatta, Springsteen on vaikeissa oloissakin aivan uskomaton esiintyjä, tämä olisi kenen tahansa muun kohdalla uran huippukohta.