Matti Kassila: Radio tekee murron

Rikoskomedia vuodelta 1951. Olen nähnyt tämän varmaan useastikin, mutta edellisestä kerrasta on aikaa. Kassila oli ammattimies alusta asti ja elokuva rullaa vaivattomasti talvisessa Helsingissä, miljöön haltuunotto on täysin kansainvälistä tasoa. Hitchcock, lähinnä 1930-luvun brittikausi, on selvä innoittaja monessakin mielessä. Itse ideassa on omaperäisyyttä ja se tuo mieleen 1970-luvulla laajempaan tietoisuuteen tulleen gonzo-journalismin. Fantasiaosuudet ovat yllättävän jylhiä synkkyydessään, niiden esikuvana ehkä sitten saksalainen ekspressionismi. Harmi, että elokuvan pilasi täydellisesti minun kannalta koomikko Hannes Häyrisen maneerit, joita ryöstöviljeltiin myöhemmin loputtomasti television huumoriohjelmissa. Näin lapsena niin paljon Häyrisen komiikkaa, etten voi enää sietää sitä ollenkaan. Kyseessä on sama ilmiö kuin vanhan suomalaisen iskelmätanssimusiikin kohdalla. Pakkosyöttö lapsena oli niin vahvaa, että lähes oksennan ensi tahdit kuultuani. Hämmästyin, että Häyrisen kaikki kuluneimmat eleet ja sutkaukset ovat mukana jo tässä varhaisessa elokuvassa.