skip to main |
skip to sidebar
Kölsch valmistajan mukaan, varsin samea sellainen, näyttää hefeweizenilta. Maku on melko neutraali, hieman makea, kirpeän mausteinen. Jälkimaussa ilahduttavasti humalaa. Ei ole lähelläkään kölschiä, vahvuuskin 5,7%, mutta kohtuullinen olut joka tapauksessa. Ei muita asiakkaita tiistai-iltapäivänä. Amsterdam, De Prael, 27.9.2011.
Taitaa olla reissun ensimmäinen dubbel, hyvin lakritsinen, melkein suolaista salmiakkia, 7,6%. Hyvin kuohkeaa tuoreutta Itä-Hollannista Arnhemin läheltä. Jälkimaku on katkera, mutta lakritsisuus häiritsee liikaa kokonaisuutta. Mallas jää heikolle tasolle. Amsterdam, In De Wildeman, 27.9.2011.
Taas uusi sopimusvalmistaja, joka käyttää belgialaista Proefia. Tekijän sijainti lähellä Venloa Saksan rajan kupeessa. Samea keltainen olut, 6,5%, hyvin pehmeää, hedelmäistä, mangoa ja ananasta. Yllättävän voimakas katkera jälkimaku. Jonkinlainen wit tai suodattamaton blond ale. Belgihiivan puute vie tämän lähemmäs golden alea tai jopa IPAa. Amsterdam, In De Wildeman, 27.9.2011.
Provokatiivisesti nimetty ja markkinoitu olut Marylandista. Kyseessä belgityylinen IPA, 8,3%. Belgihiiva päällimmäisenä pinnalla, mutta samalla myös sitruksista humalaa läjäpäin. Tämä hybridityyli on varsin suosittu, mutta nyt yhdistelmä toimii todella hyvin. Hiiva, hedelmä ja humala tasapainottuvat taitavasti, selvästi parempi kuin esim. Chouffe Houblon. Amerikkalaiset myös ymmärtävät jättää sokerin pois, joten siitä ei tarvitse huolestua. Amsterdam, Beer Temple, 26.9.2011.
Eukalyptuksella maustettu imperial stout, 10%. Hillitty mausteisuus, stoutin paahteisuus nousee hyvin esiin. Eukalyptus kuulostaa karmealta, mutta ei tämä aivan onnettomasti toimi, kurkkupastillimaisuus nousee suun yläosaan, mutta oluisuus silti säilyy. Hedelmäisyys enemmän esillä paahdon ohella. Jälleen kerran mielenkiintoinen idea, mutta lopputulos on hieman vaivaannuttava. Todennäköisesti yhteistyö belgialaisen Struisen kanssa, mutta sitä ei Beer Templen baarimestari maininnut. Paikassa oli edellisenä päivänä Stillwater-teemamaistelutapahtuma, joten tämä saattoi olla jokin upouusikin variaatio. Amsterdam, Beer Temple, 26.9.2011.
Tuttu oregonilainen olut maistuu happamalta tynnyrikypsytettynä. Tuskin suunniteltu ominaisuus, mitä ilmeisimmin päässyt pilaantumaan. Jotain viskisyyttä ja puumaisuutta on havaittavissa, mutta melko heikko olut tämä on. Ehkä happamuus nousee puusta, mutta ei tämä minun makuun ole. Talon kissat yleisiä Amsterdamin baareissa, täällä jo kolmas tänään bongaamani. Amsterdam, Beer Temple, 26.9.2011.
Uutuus San Franciscosta, sellaista ei usein näe tältä panimolta. 6%, maltainen, makeahko, kuohkean tuore, muttei oikein taklaa kunnolla. Brekle on täyteläinen, mutta jälkimaku suhteellisen lyhyt. Liian makeakin tämä on, selvä pettymys Anchorilta.
Vilkaisin ennen tänne tuloa Amsterdamin keskustan olutkauppoja Bierkoning ja Gekraakte Ketel. Upeita kauppoja, joista Suomessa voi vain uneksia. Huolestuttavasti ei kuitenkaan muita asiakkaita kummassakaan, maanantai-ilta, mutta luulisi silti Amsterdamin tapaisessa kaupungissa löytyvän olutfriikkejä hyllyjä nuohoamaan. Ehkä ei, ehkä friikkejä on liian vähän. Tai sitten olutharrastajat juovat vain baareissa, hintaero ei täällä lähelläkään Suomen karmeaa tasoa. Luultavasti tällaisia kauppoja ei tosin muutenkaan Suomeen ilmaannu, jos nykyisestä poliittisesta ilmapiiristä voi jotain aistia. En minäkään mitään ostanut, koska en tykkää lentokoneella olutta kuljettaa. Viime aikoina Oulun lentokentällä on joutunut ruumalaukkua odottamaan tuntikausia, joten se ei houkuttele. Mutta jos tarjolla olisi ollut Russian River Pliny the Elder, olisin ostanut ja mennyt hotellihuoneeseen juomaan. Amsterdam, Beer Temple, 26.9.2011.
Kävin aiemmin tässä panimoravintolassa 90-luvulla, jolloin se toimi Maximilian-nimellä. Nyt paikan on hankkinut De Beiaard -baariketju, mutta oluen valmistus jatkuu uudessakin kuviossa. Muistikuvien mukaan baarin sisätilat ovat muuttuneet totaalisti, perustyylisisustusta. Tripel on voimakkaan belgihiivainen, hedelmäisyyttä mukana, makeahko. Ihan kiva, humalaista katkeruuttahan ei tripeliin perinteisesti tarvitse odottaakaan. Vain 7,2%, se on tripeliin vähän, mutta miellyttävä olut. Amsterdam, De Bekeerde Suster, 26.9.2011.
Mielenkiintoinen wit, peräti 7%. Näyttää ja tuoksuu tavalliselta. Mausteinen hedelmäinen makukin on tuttua tyyliä, mutta ehkä täyteläisyyttä on tavallista enemmän. Ei kuitenkaan erotu tarpeeksi edukseen tässä vaisussa tyylissä. Mukavasti jengiä maanantaina laitakaupungilla, lähinnä jenkkituristeja. Amsterdam, 't IJ, 26.9.2011.
Kausiolut, 6,5%. Tumman punaruskea, pehmeää mallasta, toffeeta, hieman pihkainen taustamaku. Tässä on parempaa otetta tuoreuden kannalta, mutta pihka heikentää kokonaisuutta. Ei siis pääse lähellekään parhaita saksalaisia bockeja, tämä onkin lähempänä altin vahvempaa sticke-versiota. Tämä panimo on jo 25-vuotias ja periaatteessa ennakkoluuloton, mutta tuotteet ovat pysyneet varsin samoina koko ajan. Nytkään en tuntenut tarvetta tsekata 90-luvulta tuttua vahvempaa osastoa Natte/Zatte/Columbus/Struis. Arkistoistani huomasin jälkeenpäin juoneeni joskus samoihin aikoihin tätä kausibokiakin. Amsterdam, 't IJ, 26.9.2011.
Toinen Hollannin kuuluisista tuulimyllypanimoista, täällä kävin jo joskus 90-luvulla. Baari tuntuu muuttuneen totaalisti avarammaksi, silloin se oli ahdas sivuhuone myllyn kyljessä. Panimon pilsiä en ole ennen tullut kokeilleeksi, tämä on hyvin sitruksinen, voisi luulla witiksi. Humalointi on kuitenkin kohdallaan, se puraisee maukkaasti. Amsterdam, 't IJ, 26.9.2011.
Kaunis mahonginruskea väri, viittaisi lähinnä altbieriin, mutta selvä doppelbock tämä on. Makeahkoa karamellimallasta, mutta ei paljon muuta. Maltaisuus jopa ohutta hämmentävästi näin vahvassa (8,2%) oluessa ja humalointi olematonta. Jälleen väistämätön pettymys hollantilaisvalmistajalta, joka on tässä tapauksessa sopimuspanija Amsterdamista, käyttää De Praelin laitteistoa. Hollantilaiset uudet tekijät tuntuvat olevan belgialaisen ja saksalaisen perinteen ja toisaalta amerikkalaisen ennakkoluulottoman asenteen ristitulessa. Siitä voisi syntyä hyviäkin tuloksia, mutta myös tasapaksuja kompromisseja. Useimmat tuntuvat olevan nimenomaan jälkimmäisiä. Amsterdam, In De Wildeman, 26.9.2011.
Täysin musta, ensimmäinen Wildeman-olut tällä sessiolla, joka ei vaahdonnut hallitsemattomasti. Oluen ostaja osallistui arpajaisiin, näyteikkunassa numeroituja esinevoittoja, liittyy teemaviikkoon. Ei voittoa tällä kertaa. Hyvin kahvisen paahteinen perinteinen stout, 8,8%. Kuiva olut kokonaisuutena, vaikka katkeroa ei erityisemmin loppuvetoon riitäkään. Miellyttävä, mutta tavanomainen. Panimo Uithoornissa Amsterdamin ja Bodegravenin puolivälissä. Amsterdam, In De Wildeman, 26.9.2011.
Voimakkaasti vaahtoavaa kamaa, hieman sameaa. Makean persikkainen, raikasta hedelmäisyyttä, lähes ilman belgihiivan tuntua. Humalointi puuttuu oikeastaan kokonaan ja pikkuhiljaa hedelmäisyys kääntyy vaniljaiseksi ja sokerisen makeaksi. Minimalistinen panimo Vleutenista, Utrechtin läheltä, tosin olut on ehkä valmistettu Belgian Proefissa. Amsterdam, In De Wildeman, 26.9.2011.
Hieman kahvisuutta, kypsää hedelmää. Humalaakin löytyy, mutta ei aivan IPA-tasoa. Skottialen karamellisuus makeuttaa liikaa. Periaatteessa onnistunut ja mielenkiintoinen, muttei tehnyt suurta vaikutusta. Valmistaja sopimuspanija Amersfoortista, tehty Praghtilla. Wildemanisssa hollantilaisten oluiden viikko, muttei tarjonta vaikuta paljon suuremmalta kuin normaalisti. Ja tämähän oli hämmentävän laadukas craftolutbaari jo 20 vuotta sitten. Amsterdam, In De Wildeman, 26.9.2011.
Hikisellä Nieuwmarktilla mukava patio vanhan linnoitusportin ravintolassa. Tämä alue oli aiemmin varsin nuhruista, nyt selvästi turistialueen paraatipaikkoja. Haarlemilaispanimon hanawitiä, tosin teetetty Belgian puolella. Sameaa, sitruksista, ei kovin mausteinen eikä makea. Aiemmin olen kokeillut saman panimon Koytia, joka on melko tuhti tumma yrttipläjäys. Adriaan on aika onnistunut tyylisuunnassaan, joka ei tietenkään suuria vapausasteita tarjoa. Itse asiassa netissä tämäkin näköjään luokitellaan yrttiolut gruitiksi, mutta hyvin witmäinen kokonaisuus silti. Tunnelmaa aavistuksen laski puolet paikasta vallannut suomalaisseurue. Amsterdam, In De Waag, 26.9.2011.
En ole ennen huomannut Vantaan lentoasemalla lähellä Oak Barrelia olevan verovapaan rihkamakaupan nurkassa kyhjöttävää Maatilatorin haarapistettä, jossa myynnissä muutama pienpanimo-olut. Mukaan tarttui ainoa ennen kokeilematon, vaalea doppelbock Sörnäisistä, 8%. Pulloa ei voinut kuljettaa takaisin Suomeen käsimatkatavaroissa, joten se joutui aamiaiseksi lämpimänä hammasmukista hotellihuoneessa. Ei vaahtoa, lievää alkoholimaisuutta makeassa maltaassa. BBE-lukema 1.2.12, mutta etiketin mainostama humalaisuus aika vähäistä. Ehkä paremmissa oloissa olisi toiminut asianmukaisemmin. Ostopaikka Vantaan lentoasema, Terminal 2, Eat & Joy.
Vilkaisin lopulta kunnolla jenkkibaarin tarjontaa. 30 hanaa, pullotuotteita noin 150. Aivan kaikki ei Amerikasta, mutta samanhenkisiä. Pikkulintu Puotilassa parhaimmillaan pääsee melko lähelle, mutta varsinkin hanatarjonnassa jää taakse. Uusi panimotuttavuus Belfastista, ei Pohjois-Irlannista, vaan Mainesta. Old ale on paahteinen, mallaspohja tanakka. Makeahko, mutta katkeraa humalaakin löytyy, alkoholi (8,1%) peittyy täysin. Itse asiassa tämä on kuin vahvennettu onnistunut kopio vanhasta kunnon Old Peculierista. Amsterdam, Beer Temple, 25.9.2011.
Hyvin mausteinen, inkivääriä ja vastaavaa, peittää muuta makua, 7,2%. Humalaa on ehkä taustalla, mutta peittyy lähes chiliseen tulisuuteen. Tällaista tällä kertaa, tarjolla olisi hanassa kahta muutakin tämän amerikkalaisen sopimusvalmistajan olutta, mutta ei nyt jaksanut kiinnostaa. Netistä selviää, että olut on loppujen lopuksi valmistettu Belgiassa. Tämä on yksinkertaisesti huonoa olutta, tämäntyyppisiä mausteita on kokeiltu jo satoja kertoja ja aina ne toimivat oluessa yhtä huonosti. Amsterdam, Beer Temple, 25.9.2011.
Takaisin Amsterdamiin. Punaisten lyhtyjen alueen panimoravintolan ykköstuote on nimetty asianmukaisesti, strateginen lukema 11,5 yksikköä. Tämä on uudehko paikka, ei ollut 90-luvulla. Melko tilava tila useammassa tasossa, elävää musiikkia. Quadrupelisssa hyvin maltainen alkutuntuma, makeutta ja kuivaa hedelmää, omituisen ohut silti tässä vahvuudessa. Amsterdam, De Prael, 25.9.2011.
Hyvin pitkä kapea baari, vain pieni terassi kanavan rannalla. Hanassa mm. Oulussakin tavattu Great Dividen Titan. Ilmeisesti Utrechtin ykköspaikka olutrintamalla. Pullo-olutlista näyttää loputtomalta, lähes 200, hanaoluita 20. Jo toinen Eemin olut esillä, mahdollisesti jonkinlainen IPA. Viisi (vihreäsilmäistä?) naista ollut olutta panemassa, nimi viittaa siihen. Belgihiiva tässäkin huojuu, enemmän tripelin puolella liikutaan. Hedelmää on kohtuudella, persikkaisuutta, mutta humalapuoli jättää toivomisen varaa. Utrecht, Kafé België, 25.9.2011.
Ensivierailu Utrechtin keskustassa, aiemmin olen käväissyt pikaisella työreissulla laitakaupungilla. Yllättävän suurelta ja viihtyisältä kaupungilta vaikuttaa, kanavat hyödynnetty hyvin. Rautatieaseman yhteydessä massiivinen ostoshelvetti, ulospääsyä epätoivoisesti etsiessä meinasi jo usko loppua kesken. Keskustan eteläpuolen baarissa hillitön meininki, kanavan edustan terassi aivan täyteen iskettynä jengiä. Kauheaa jumputtavaa musiikkia jostain 90-luvun painajaismaisimmilta teknokausilta. Baarin etuosa varsin pieni, ehkä taaempana lisätilaa. Suuri terassi, ehkä jokin yleisötapahtuma lähistöllä, muuten sunnuntaiksi omituisen paljon ihmisiä. Tai sitten vain alkusyksyn poikkeuksellisen lämmin sää on villiinnyttänyt ihmiset liikkeelle, varsinaisen kesän säähän oli Hollannissa kehno. Amersfoortilaisen sopimusvalmistajan Belgiassa teettämä blond, hedelmää ja belgihiivaa, ei juuri humalaa. Lämmetessä olueen hieman ryhtiä, humalaa nousee jälkimaussa mukaan. Baari on suomalaisomistuksessa, sattumoisin tunnen omistajan sisaren. Pullo-olutlistalla Lapin Kulta, muuta suomalaista ei tarjonnassa tai tunnelmassa silmiin osu. Kolmen viikon päästä baarissa bockbierfestival, perusvalikoima näyttää hyvin belgivoittoiselta. Tungos huvittava kontrasti päivän aloittaneeseen leppoisaan meininkiin De Molenissa, jossa olin ajoittain ainoana asiakkaana. Utrecht, Ledig Erf, 25.9.2011.
Loistava sää jatkuu Bodegravenissa. Kuohkean näköinen tripel, pehmeää trooppista hedelmää, kuivaa humalaa. Belgihiiva aika lailla taustalla, tämä menisi melkein tupla-IPAnakin. Ehkä onnistunein tällä on the spot -sessiolla kokeilluista De Molen -oluista. Kevyttä mausteista pippurisuutta nousee humalan rinnalle. Bodegraven, De Molen, 25.9.2011.
Tummanruskea, vahva vaahto, 6,2%. De Molenin bock-esilletulo ei ole kovin perinteinen saksalaiseen tapaan. Hedelmäinen, ohuehko, brown alen tyylinen vaikutelma. Jotenkin paikan päällä alkaa vahvistua aiempi näkemys, että De Molenilla on BrewDogin ja muutaman muun muodikkaan panimon tapaan sosiaaliset taidot ja markkinointi hallussa, mutta itse pihvi saisi olla maukkaampi. Kaikki kunnia ansiokkaalle toiminnalle, joka varmaan tuo uusia ystäviä craft-oluille, mutta monet vähemmälle huomiolle jääneet valmistajat tekevät mielenkiintoisempia oluita. Bodegraven, De Molen, 25.9.2011.
Menno sai uutta kamaa hanoihin. Aiemmin pullossa valtavaa vaahtoa kehittänyt IPA tulee nytkin vahvan vaahtokukan alla. Mausteinen pihkainen ale, jossa kuivaa katkeroa ei odotetusti, sitä kertyy kyllä jälkimaussa. Kohtuullisen tumma väri, hedelmäisyys keskitasoa, hyvä juotavuus, mutta ei sellainen IPA, jota suosin. Varsinkin sitrus puuttuu tästä tulkinnasta. Bodegraven, De Molen, 25.9.2011.
Yksi festivaalispesiaaleista vielä hanassa. Paksu ja makea imperial stout, hyvin kuohkea ja tuore, 11%. Bourbontynnyristoutien vaniljaisuutta tässäkin mukana, mutta ehkä kuivemmalla tasolla. Helppo löytää rypäleen ja tammen aromeja. Jälkimaku voimakkaan katkeroinen. Bodegraven, De Molen, 25.9.2011.
Junalla Utrechtin kautta hiljaiseen Bodegravenin pikkukaupunkiin. Tehtyäni Hollannin reissun järjestelyjä huomasin aikatauluni missaavan täsmälleen päivällä De Molenin maineikkaan Borefts-festivaalin. En erityisemmin välitä olutfestareista, tykkään juoda olutta luonnollisessa ympäristössä. Mutta tämäkin ajoitus huono festivaalin rääppiäisissä. Vain kaksi hanaolutta tarjolla ja isännät heräilemässä krapulaisina. Puhutin ilmeisesti heti maestro Menno Olivieria, joka aikoi pistää kaikki hanat juoksemaan vartin sisällä. Pari jenkkivierasta keräilemässä vielä kamppeitaan, saattavat olla tunnettujakin alan miehiä. Pari tyhjää festivaaliteltan rankaa pihalla festivaalista, mukava patio, moniosainen ravintola tuulimyllyssä. Toinen festivaalilaumalta juomatta jääneistä oluista näppärästi nimetty kahvi-IPA, 4,4%. Samea, mutta väri normaali IPAlle. Selvää kahviaromia havaittavissa ja kokonaisuus hieman nahkea. Mielenkiintoinen olut, mutta jää kuriositeetiksi. Panimoravintola on aivan kanavan (oikeastaan Oude Rijn, yksi Reinin deltan haaroista) rannalla, mutta pensasaita peittää patiolta vesinäköalan. Kompleksissa on myös olutkauppa. Bodegraven, De Molen, 25.9.2011.
Ensimmäisen illan päätteeksi pikainen vierailu vanhassa 90-luvun suosikkibaarissani Villimiehessä. Tutulta näyttää. Äärimmäisen hedelmäinen tuntematon ale, tähän alkoholipitoisuuteen (6,5%) heijastettuna näppärä IPA, kuivaa kalifornialaista otetta, toimii todella hyvin. Baarimestaritarkaan ei panimoa tiennyt, kuulemma epäselvä tapaus. Nettiselvitys todentaa arvion, valmistajan nimi De Natte Gijt Belgian rajalla kaakossa, mutta valmistuspanimo De 3 Horne. Amsterdam, In De Wildeman, 24.9.2011.
Miniatyyrilasista hanasta Hollannin ainoan trappistipanimon lippulaivaolutta tammitynnyrikypsytettynä versiona. Siis vain 12 cl. Mausteinen, tammi tuntuu välittömästi vahvasti, tässä sarjassa olut tuntuu väistämättömän ohuelta, paljon monimuotoisempaa otetta pitäisi saada. Kolmen euron pläjäyksenä kuitenkin varsin kilpailukykyinen juoma, 10%. Tammisuus kääntyy lämmetessä miellyttäväksi toffeiseksi tunnelmaksi. Kannatti kokeilla. Amsterdam, 't Arendsnest, 24.9.2011.
Tutun laatupanimon tuotetta Hollannin kaakkoisimmasta kulmasta. Punaruskeaa juhlajuomaa, alkoholia peräti 10,2%. Makean doppelbockin tuoksu, maussa enemmän belgiotetta, hyvin maltainen ja täyteläinen. Makeutta esillä, mutta ei häiritsevällä tavalla, alkoholi peittyy tyystin. Todella hieno olut jostain quadrupelin ja tumman doppelbockin välimaastosta. Häkellyttävästi upea juotavuuskin. Muistutus siitä, että Hollannissa on kourallinen maailmanluokan panimoita. Mahtava pähkinäisyys täydentää nautinnon. Amsterdam, 't Arendsnest, 24.9.2011.
Hieman mausteinen tripel Amsterdamin koillispuolelta Drontenista. Raikas ja tuore, vain 8%, jotain pippurista vivahdetta taustalla. Kohtuullisen täyteläinen, humalaa katkerasti jälkimaussa, positiivinen yllätys. Hedelmäisyyttä voisi olla enemmän, mutta silti erinomainen maukas luostariolut. Amsterdam, 't Arendsnest, 24.9.2011.
10 vuotta sitten ei vielä ollut tätä olutbaaria tyylikkään Herengrachtin rannalla. Sama omistaja kuin Beer Templellä, Peter van der Arend, mutta tämä vanhempi baari keskittyy puhtaasti hollantilaisiin oluisiin. Hieno kapea baari, Beer Templeä siistimpi, melko hiljaista lauantainakin. Tämä ensimmäinen kokeilu tosin tehty Belgian puolella Proefissa, mutta reseptin laatija Amsterdamin pohjoispuolelta Purmerendista. Hieman pahvinen, hedelmäinen ale, ei paljoa humalaa, ei kovin tuoreeltakaan tunnu. 6,3%. Ikävästi tästä muistuu mieleen monet hollantilaisoluet useilla 90-luvun vierailuilla. Ennakkoluulottomalla asenteella on kai lähdetty liikkeelle, mutta toteutus jää sitten puolitiehen. Amsterdam, 't Arendsnest, 24.9.2011.
Ehkä ei aivan real ale, mutta tuore tynnyri suoraan tiskillä. Flying Dogin panimomestari oli ollut paikalla vielä tunti ennen saapumistani ja tuonut caskin mukanaan. Satumainen tuuri kuitenkin päästä maistamaan Euroopassa mahdollisimman tuoretta marylandilaista. Ei vaahtoa ollenkaan, hiilihappotaso hyvin alhaalla, esim. edelliseen Anderson Valleyn tuotteeseen verrattuna. Jos edellinen oli sitruksinen, niin tässä on enemmän kypsää mangoa. Kuivahumaloitu Columbuksella, Simcoella ja Centennialilla. Äärimmäisen hieno olut, tuplapotku tupla-IPAa saa Amsterdamin muistuttamaan lähes San Diegoa. Tästä ehkä puuttuu hieman moniulotteisuutta, humalointi jälleen kyllä nautittavaa. Amsterdam, Beer Temple, 24.9.2011.
Vaiherikkaan lentomatkailun jälkeen lopulta Amsterdamissa 10 vuoden tauon jälkeen. Lievän myöhästymisen takia ei kannata yrittää Ajax-Twente -matsiin, jonne loppuunmyytynä olisi voinut olla vaikea päästä joka tapauksessa. Hikinen sää, karmea ruuhka lauantai-iltana rautatieaseman ja Dam-aukion seudulla. Ensimmäinen olut Euroopan ensimmäisessä jenkkicraftolutbaarissa heti suosikkipanimolta Pohjois-Kaliforniasta. 9,2%. Hyvin hedelmäinen, nimenomaan sitruksinen, hyvin humalainen. Tuore, tyylissään tasapainoinenkin, vaikka ehkä hieman alkoholi paistaa läpi. Katkeruus hieman kitkeräistä, aavistuksen pettymykseksi lopulta kääntyy. Baari sisältä konstailemattoman rosoinen, tosin en ehtinyt paljon vilkuilla, kun terassikeli erinomainen. Amsterdam, Beer Temple, 24.9.2011.
