keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Saimaa Marsalkka Vahva

Suomalaisen olutkulttuurin vastenmielisimpiä ilmiöitä ovat ns. viinalagerit, joiden luonteenomaisin ympäristö on yleensä entisen Neuvostoliiton alueella. Perinteitä alalta on Tanskassakin, Carlsbergin elefanttiversion kautta, samoin Ruotsissa. Nyt sitten Saimaa on astunut tälle suomalaisten teollisuuspanimoiden niljakkaimmalle areenalle. Vahva Marsalkka on 8,2 -prosenttinen lager, mutta sentään täysmallasolut, ei siis kossulla jatkettua niin kuin ilkeiden huhujen mukaan suuret pojat tekevät. Olut on yllättävän tumma, kirkkaan punaruskea, vaahtoa syntyy hämmentävän vähän. Tölkin tekstin mukaan kyseessä kullankeltainen olut, varsin hilpeästi siis ei lähelläkään. Tulee mieleen vahvat saksalaiset vaaleat bockit, hiilihappoa tosin liian vähän. Hieman metallia, karamellia vahvasti, mutta myös pihkaa ja kevyesti katkeroakin. Vehnämallasta mukana, se ehkä pehmentää kokonaisuutta. Alkoholi maistuu yllättävän vähän, mutta kyllähän se potkii mukaan. Tämä melkein ansaitsisi imperial lager -nimityksen, sen verran mukava tasapaino on saatu aikaan ilmeisen hankalassa tyylissä. Ostopaikka Oulu, Raksilan Alko.

6 kommenttia:

JaGe kirjoitti...

Tämä oli itselleni oikein positiivinen yllätys ja oikein maistuva olut. Aina hieman pelottaa tälläistä maistaa, kun vieläkin tulee kylmät väreet Olvin Tuplapukista :)

JaGe kirjoitti...

ja tuo väritys oli aika metka, kun oli aivan eri kuin tölkin kyljeen oli kirjoitettu

Ari Juntunen kirjoitti...

Aivan :) Mukava oluthan tämä on.

TBone kirjoitti...

Tuo tölkin kuvaus todistaa sen, että myös pienemmillä panimoilla on mainososasto päässyt joskus laatimaan kuvaukset - joilla ei siis ole yhtään mitään tekemistä itse tuotteen kanssa. Isoimmalla kolmikollahan tästä on surkuhupaisia esimerkkejä paljon.

arschloch kirjoitti...

Itse aina ajattelin, että vahva lager olisi lähes oletusarvoisesti bockia... Millaista siis on imperial lager?

Ari Juntunen kirjoitti...

Termit on vain termejä. Bock on klassinen oluttyyli, imperial pils modernissa olutkulttuurissa harrastettu nimitys. Imperial lager voisi olla kuvaavampi termi tämmöiselle modernimmalle bockille.