tiistai 31. joulukuuta 2013

Edward Dmytryk: Cornered

Loisteliaan Chandler-mestariteoksen Murder, My Sweet luonut tekijäjoukko saatiin kasaan uudelleen vuotta myöhemmin ja lopputulos oli, katkera pettymys. On toisen maailmansodan loppu Lontoossa ja kanadalainen lentäjä Dick Powell lähtee kostamaan vaimonsa tappajalle. Alku on kuin epäkomediallinen versio I Was a Male War Bridesta, sitten siirrytään sodan runtelemaan Ranskaan, jossa fiilikset ovat samantapaiset kuin aikakauden Berliinin raunioleffoissa. Lopulta päädytään Bernin kautta Buenos Airesiin, jossa voitaisiin tavoitella Notorious/Gilda-tunnelmia, mutta homma sakkaa siellä pahasti. Säälihän tämä on, parranajoa välttelevä Powell on edelleen suhteellisen vakuuttava, noirahtavuutta on tarpeeksi, RKO-tuotannon kopio on äärimmäisen hyvin säilynyt. Mutta naisnäyttelijät ovat äärimmäisen vaisuja, edes tötterörintainen Nina Vale ei saa hekumaa hehkumaan. Kaksi kolmasosaa elokuvan lopusta on tyhjää kelausta lankapuhelimien ja käsiaseiden kakofoniassa, valitettavasti. Muistikuvat VHS-kopiosta olivat vahvempia, siksi hankin digitaaliversionkin, valitettavasti.

Ei kommentteja: