Wieninger Winter Festbier

Wieningerin panimolta Itävallan rajalta ei ole pitkään aikaan tullut tavaraa vastaan, viimeksi hefeä lähes 10 vuotta sitten. Talviolut on kirkas ja kultainen edellisen irlbachilaisen tapaan, takuukorkki mukana ja bofooreja vähän enemmän, 5,8 %. Pehmeää, maltaista, pientä sivumaun tapaista, ei niin puhdasta kuin edellinen olut. Se on ehkä hedelmäistä vivahdetta, ei tässä paljoa ongelmaa ole. Mutta väriä ei siis todellakaan tummenneta Baijerissa talvioluisiin, se on paikallinen erikoisuus. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Irlbacher Premium Weihnachts-Festbier

Baijerista sesongin juhlaolutta Alkon valikoimissa. Hyvin kirkasta kultaista olutta, valkoista puhdasta vaahtoa, 5,6 %. Baijerissa ei tarvitse pelätä, että jouluoluessa olisi neilikkaa tai kardemummaa. Maltainen täyteläinen maku, ehkä normitasoa makeampaa. Humala täyttää aukkoja takamatkalla hyvin hillitysti. Tämä on täysin tasapainoista saksalaista lageria, jota sadat panimot ovat hioneet nyt parisataa vuotta. Se on yllätyksetöntä, mutta tällaiseksi se on päätynyt. Monet tykkää. Puhdasta ja hyvä juotavuus. Saattaisi epäillä, että tämä on sama olut kuin Alkossa viime vuonna nähty panimon oktoberfestbier. Ei kai nyt sentään. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

André Swanström: Hakaristin ritarit

Luin vuosi sitten Mauno Jokipiin massiivisen kuvauksen suomalaisista SS-miehistä. Teosta on pidetty kaunisteltuna, mutta silti siitäkin tuli selväksi, että suomalaiset osallistuivat sotarikoksiin. Viime vuonna teologi Swanström julkaisi tämän teoksen, jossa asiaa täsmennetään uusien lähteiden kautta. Swanström tuntuu kirjoittaneen kirjansa suorana vastineena Jokipiin teokselle, niin paljon hän viittaa aiempaan kuvaukseen. Jokipii kuvasi tarkasti suomalaisten sotaretkeä taisteluineen kronologisesti Ukrainassa ja Etelä-Venäjällä. Swanström sivuuttaa sotatapahtumat käytännössä kokonaan. 

Swanström kuvaa kattavasti Suomen poliittisen laitaoikeiston tilannetta 1930-luvulla. SS-värväyksen palvelusitoumusten puoluekantakysymyksen kautta hän pystyy osoittamaan, että suomalaisista SS-miehistä merkittävä osa oli IKL:n fasisteja tai vielä fanaattisempia kansallissosialisteja. Tämän lähteen Jokipii ohitti, varsin selvää valkopesua siis. Merkittävä tieto, mutta eivät kaikki suomalaiset SS-miehet silti natseja alunperin olleet. 

Tylsin osuus Swanströmin kirjasta henkilökohtaisesti on kristinuskon käsittely, odotettu painotus tietysti teologilta. Suomalainen äärioikeisto on perinteisesti ollut tiukasti kristittyä, mutta SS oli yhtä tiukasti kristinuskon vastainen. Tämä on tietysti kiehtova vastakkainasettelu, mutta kovin dramaattiseksi se ei näytä päässeen, varsinkaan itse sotatoimien painaessa päälle. Swanström jauhaa loputtomasti SS-körttipastorien Ensio Pihkalan (sukua vanhemmalle sotarikolliselle Tahko Pihkalalle?) ja Kalervo Kurkialan vaiheita. Elokuussa 1941 kaatunut Pihkala ehti menettää illuusionsa, mutta Kurkiala kääntyi vastoinkäymisissä vielä perusteellisemmaksi natsiksi ja Himmlerin sydänystäväksi. 

Uusia viitteitä suomalaisten sotarikoksista Swanström löytää, mutta aivan aukottomia henkilösidonnaisia todisteita ei vieläkään. Uusia kuvioita itselleni on Josef Mengelen toiminta Wiking-divisioonassa ja tuhoamisorganisaatio Einsatzgruppen tiivis mukanaolo kaasutusautoineen mm. Maikopin alueella. Suomalaisia toimi myös keskitysleireissä, ainakin Oranienburgissa. Joka tapauksessa kaikille täysjärkisille itärintaman oloja tunteville on ollut koko ajan selvää, etteivät suomalaiset voineet kahta vuotta toimia ilman silmiä, korvia ja nenää. 

Sujuvasti kirjoitettu kirja, mutta rakenne on ongelmallinen. Teoksesta ei rakennu kokonaiskuvaa aiheesta, siinä on vain joukko argumentteja, joilla halutaan osoittaa Jokipiin teoksen puutteet. Sekin on perusteltua, mutta vaikutelmaksi jää, ettei tässä ole vielä viimeinen sana tästä kiehtovasta kohteesta.

Kvarken Tax Relief Session IPA

Patrik Willförin Kvarken-panimon tuotteista pääsin tasan kaksi vuotta sitten kokeilemaan golden alea ja pilsneriä, mutta sitten on ollut yllättävän hiljaista. Nyt Pasilan Triplan maitokauppaan oli saapunut Raippaluodosta kamaa, mukava yllätys. Sessio-IPAssa väliotsikkona "King Gustav II Adolf", joka liittyy oluen nimen verohelpotukseen. 4,6 %, reippaasti vaahtoavaa tavaraa. Samea kinuskin väri. Tuoksussa sitrusta, maussa trooppisempaakin vetoa, ei erityisen raikas, pihkaa jonkin verran, mallasta ohuesti. Kuiva, mutta ei kunnolla peräkärryä. BBE 10/06/20, ei varmaankaan enää tuoreimmillaan. Lisää pehmeyttäkin tarvittaisiin, jää vähän karkeaksi. Ostopaikka Helsinki, K-Supermarket Tripla.  

Stamm Limit Break

TIPAa, eli triple IPAa Venäjältä, 9,5%. Rumaa kuravettä, sameaa NETIPAa todellakin. Intensiivinen nektarinen tuoksu. Aika pehmeä hillitty mehuinen maku, alkoholi ei tunnu, raikastakin. Heikosti katkeroa, mutta ilman muuta positiivinen yllätys tässä vahvuudessa. Kovin moni ei näissä sfääreissä onnistu. Dokabiliteetti erinomainen. Jonkinlainen laulukuoro pääsi yllättämään taidepläjäyksellä, joulu- ja juomalauluja.  Panema, 28.11.2019.  

Cool Head Experimental 13 Hazy IPA Galaxy Chinook, cask ale

Panema saanut riilisysteeminsä kuntoon, mahtavaa. Nyt siis tarjonnassa 20 hanaa. Ilmeisesti cask-käsittely ei aivan mene CAMRA puritaanisten sääntöjen mukaan, mutta tarkemmin en ehtinyt prosessia kysymään. Heiziä kamaa, 7,0 %, viileähkö, pehmeä, kirpeämpää hedelmää, jopa lievää marjaista happamuutta havaittavissa. Ei ehkä real-pehmeyttä todellakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kokonaisuus on ohuehko, ei maltaan tukea, takatila lyhyt. Ei huono kuitenkaan, ei selviä ongelmia. Panema, 28.11.2019.  

Sonnisaari Cliffhangover IPA

Pitkän tauon jälkeen paluu Panemaan ja hanassa hienosti Sonnisaaren uutta IPAa. 7,0 %, El Dorado, Azacca ja Barbe Rouge, jota Timo Kanniainen on aiemmin käyttänyt ainakin Horros-barleywinessa. Kuivahumaloinnissa vielä lisäksi Citraa cryo-muodossa. Laktoosiakin mukana, ikävä kyllä.  Ruskea ja samea, pehmeää, täyteläistä, trooppista hedelmää. Hieman makeutta, suhteellisen vähän katkeroa. Ehkä ei aivan Sonnisaaren parasta tasoa, ehkä ei enää raikkaimmillaankaan. Henkilökohtaisesta näkökulmasta laktoosi tässä selvä ongelma, se huonontaa väistämättä olutta. Kiitoksia Ari Nyforsille tuopin valaisusta kuvausvaiheessa hämärällä tiskillä. Panema, 28.11.2019.

Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

Haapala 2019 Vuosi Olut Baltic Porter

Haapalan näytepaketin selvänä huipentumana 75 cl juhlava pullo balttiporteria. 7,0 %, neljä kuukautta kypsytystä tankissa, jossa marjaviinillä käsiteltyjä tammilastuja. Marjaviinikin mainittu, Vuokatin Viinin Erland. Keskiruskea, samea, hyvä vaahto. Tuoksu paahteinen, makeahkon maltainen, lievästi mausteinen. Lievästi tervainen maku, karamellia myös, varsin paljon hiilihappoa, hedelmäisyyttäkin löytyy. Perusporterista poikkeava maku tosiaan löytyy marjaisuuden suunnalta, varsin hillitysti siis. Haittapuolena on liiallinen makeutuminen, tykkäisin itse kuivemmasta tyylistä. Humalointikin tuntuu vaatimattomalta, maku ei jatku takasuoralla. Jonkinlainen lakritsaisuus hieman hämmentää, mutta ehkä sellaistakin näillä aineksilla syntyy. Ei lähelläkään Haapalan parhaiden oluiden tasoa, mutta näistä kolmesta uutuudesta mielenkiintoisin.

Haapala Piimänotko

Toinen Haapalan uutuus, merkillinen nimi, alaotsikkona blueberry milk stout. Ainesosaluettelosta löytyy laktoosi ja mustikka. Blueberry tarkoittaa käsittääkseni pensasmustikkaa, mutta kainuulaisessa oluessa on todennäköisesti käytetty ihan metsämustikkaa, vai miksi sitä nyt pitäisi kutsua. Oikeampi termi olisi siis bilberry. Varsin kevyt, 4,2 %.

Punertavan tumman ruskea, heikosti vaahtoa tähänkin. Vaahdonmuodostuksen heikkous saattaa johtua Mikkellerin jalkalasista, jota en ole käyttänyt vuosikausiin. Puhdas se kuitenkin oli. Tuoksussa voimakasta marjaisuutta, lämpöä ja mausteisuutta. Maku on hyvin merkillinen, kuivan hapan, marjainen, jotain muutakin, josta en saa otetta. Maltaisuus hyvin heikkoa, juomaa ei tunnistaisi sokkona olueksi, stout-termi tässä yhteydessä jokseenkin harhaanjohtava. Tässä on Haapalan originellein olut, tiettyä ryhtiä juomassa on, mutta vähemmän yllättäen ei miellytä minua. Ainesosalistasta löytyy selitys omituiselle sivumaulle, se on yksi suurista inhokeistani eli kardemumma. Hyvin vähän tässä sitä on, mutta onnistuu silti pilaamaan kokonaisuuden. Haapala on siis lähtenyt suoraviivaisen ja puhdaspiirteisen startin jälkeen kikkailemaan reippaasti. Toivottavasti tämä jää kevyeksi sivuaskeleeksi. Se onkin todennäköistä, eiköhän päätuotanto pysy edelleen puhtaammassa linjassa.

Haapala Himskatin Hapan

Kainuun ainoa panimo Sotkamon Vuokatista oli lähettänyt Australian-reissun aikana laatikollisen näytteitä bloggaajalle. Olen jo ehtinyt panimolla käymään ja tutustumaan oluisiin muuallakin, osa näytteistä siis ennestään tuttuja. Mukana kuitenkin kolme uutuutta, joista ensimmäisenä maisteltavaksi Haapalan ensimmäinen sour, berliner weisse, 3,4 %. Pihlajanmarjaa mukana, hiiva peräisin ravintolan ruisjuuresta, kaikki ainekset etiketin mukaan suomalaisia. Humalakin mainittu ainesosaluettelossa, sekin panimon omien sivujen mukaan kotoperäistä.  Sitä ilmeisesti äärimmäisen vähän. EBU-lukema 8.

Sameaa vaaleaa juomaa, heikosti vaahtoa. Tuoksussa tuttua maitohappobakteerin kevyttä happamuutta, vehnäistä maltaisuutta, vähän makeuttakin. Maku liikkuu samoissa vivahteissa, hiilihappoja vähän, kuivaa on. Happamuus jää omaan makuun vähän vaisuksi ja jälkimaku puuttuu kokonaan. Raikkaus saisi olla parempaa, jää vähän tukkoiseksi.  Pihlajanmarjan makua en oikein tunne, ehkä se on kuivassa rungossa jotenkin mukana. En tykkää yleisestikään tämäntyylisistä oluista, mutta nyt tämä tuntuu jäävän vaatimattomaksi tälläkin alueella.

Thornbridge Rufous

Eilen leffassa käydessäni huomasin Triplassa Tower-nimisen baarin, jossa alaotsikkona wine & craft beer. Eilen ei mahdollisuutta juoda ennen jättimäisen pitkää elokuvaa, mutta nyt tilanne toinen. Kyseessä on siis viinibaari, jossa 15 oluthanaa. Tummaa puuta, nahkaa, aika prameaa meininkiä. Uutuus-ESBiä Derbyshirestä, 6,0 %. Maltainen, toffeinen, liian kylmää.  Kuivaa vetoa, keksiä, aika hyvää loppujen lopuksi, hieman katkerakin. Puoli litraa tätä olutta olisi ollut 12 euroa, otin 25 cl, joka reilusti kuusi euroa. Varsinkin ennen vanhaan pienemmän annoksen litrahinta oli huomattavasti korkeampi monissa paikoissa. Tower, 27.11.2019.

Wylam The Economic Growth of the Geek

Toinen hazy heti perään, nyt Newcastlen laatuvalmistajalta. Tämäkin 6,8 %, Citra ja Galaxy. Yhtä samea, maku kirpeämpi ja vähän yrttisempi, raikkautta selvästi heikommin. Jonkinlaista mausteisuuttakin esiintyy, yhtä vähän katkeruutta. Göteborg hakkasi tällä kertaa Newcastlen selvästi. Signor Smith, 27.11.2019.

Stigbergets Juleljus

Jouluvaloa säkkipimeään marraskuuhun Göteborgista. Hazy-pioneeripanimon oluessa ei ole mitään normaalista NEIPAsta poikkeavaa, luojan kiitos. Ei siis kardemummaa tms. joulumaustetta. 6,8 %, Simcoe ja Enigma. Sameaa ja mehuisaa. Ei katkeruutta, mutta varsin raikasta ja täyteläistä. Homma toimii Stigbergetsillä edelleen mallikkaasti. Signor Smith, 27.11.2019.

Atelier der Braukünste Temporär Tourette

Tsekattuani Triplan uuden elokuvateatterin siirryin ostarin länsikulmalle ilman sisäyhteyttä nököttävään Bierhausiin. Tarjolla uuden lahtelaisen maahantuojan Bottle Capin tuottamaa NEIPAa Hessenin Romrodista, Frankfurtin ja Kasselin puolivälistä. Mustalaispanija, olut ehkä tehty Binkertillä Baijerissa. Oluen vahvuudesta erilaisia arvioita, hanalätkässä 6,9 %, Untappdissa 6,3 %, Ratebeerissa 6,5 %. Hyvin samea, kirpeän hedelmäinen, ei kovin raikas. Mehuisuutta on, mutta mallas jää ohueksi eikä katkerokaan tasapainota perätilaa. Tässä tyylisuunnassa on nykyään vaikea vakuuttaa, kun niin paljon hyviä ja erinomaisia yksilöitä on jo tullut maistettua. Tämä jää niistä varsin kauas. Bierhaus Berlin, 26.11.2019. 

Martin Scorsese: The Irishman

Martin Scorsese on rankasti yliarvostettu elokuvaohjaaja, mutta hyviäkin hetkiä uralle on mahtunut, kuten Taxi Driver, Raging Bull, After Hours ja The Departed. Vuoden 1990 GoodFellas taas ei sellainen ole, vaikka näin leffan aikoinaan tuoreeltaan paikan päällä Hollywoodin legendaarisessa Grauman's/Mann's Chinese Theaterissa. Scorsesen uutuus The Irishman tuntuu ajoittain lähes GoodFellasin remakelta. Molemmissa on taustalla tosipohjainen, mutta epäluotettava tarina mafian toimihenkilöistä. GoodFellasin tähdet De Niro ja Pesci taas mukana, täydennettynä Jimmy Hoffaa esittävällä Al Pacinolla. De Niron esittämä nimihenkilö on Hoffan gorilla, jonka kertomuksessa ratkeaa sekä John F. Kennedyn murha että Hoffan katoaminen. Eeppinen tarina 50-luvulta 90-luvulle, kolmen päätähden naamaa on digitaalisesti korjattu nuoremmiksi, mutta efekti toimii minusta korkeintaan välttävästi. Näyttelijät saavat kunnolla tilaa, mustaa huumoria on reippaasti ja retrorekvisiitta on kunnossa. Kolmen ja puolen tunnin kesto on reippaasti ylimitoitettu, kahteen tuntiin tämä tarina olisi kivutta voitu tiivistää. Aikatasoissa risteilevä tarina kulkee sinänsä sujuvasti, mutta ei tämä lähelläkään Scorsesen parhaiden leffojen tasoa ole. Robbie Robertsonin kokoama musiikki on doowop-voittoista, rockia ei tässä kuulla monien Scorsesen leffojen tapaan. Steven Van Zandt luikauttaa yhdessä kohtauksessa crooner-tyyliin, tuskin omalla äänellään.  

Mornington Peninsula Mornington Lager

Pyörähdin vielä edellisen taproomin viereisessä hipsterihtävässä ruokapaikassa, jossa tarjolla pullo-oluita. Baarimestari tarjosi Victoria Bitteriä, kun kerroin olevani kiinnostunut paikallisista oluista. Reissun avausiltana join Mornington Peninsulan tynnyrikypsytettyä tripeliä, nyt sitten turneen lopulliseksi päätösolueksi panimon nimikkolageria.  4,7 %, lievästi samea. Viljainen, pehmeä, matalahiilihappoinen. Ehkä puuttuu täyteläisyyttä ja katkeroa, mutta puhdas. John Cougar Mellencamp tuntuu olevan edelleen suosittu Australiassa, kuului paljon autoradiossa maaseudulla ja nyt vielä lentokentälläkin. Hurts So Good. Melbourne Tullamarine Airport, Terminal 2, Urban Provodore, 23.11.2019.

Pirate Life Throwback IPA

Hieman erilainen lentokenttäbaari, pubitunnelmaa ja isohkom hyvin väljää. Adelaidelaisessa IPAssa vain 3,5 %, sitä en huomannut tilatessa. Eipä tarjolla juuri muutakaan mielenkiintoista olisi ollut. Hyvin sitruksinen, 35 IBU, mallasrunko uupuu, mutta puhdasta kamaa lievästi pihkaisesti. Ei mikään kevytenglantilainen Greene King IPAn tyylinen juttu. Netistä huomasin, että Throwback-nimi ei tarkoitakaan paluuta menneeseen, niin kuin itse ajattelin. Käytännöllisille australialaisille se tarkoittaa sessioitavuutta, näin kevyttä olutta voidaan huoletta heittää tuulensuojaan rivakasti suurempia määriä.  Melbourne Tullamarine Airport, Terminal 2, Two Johns Taproom, 23.11.2019.

Thunder Road Brunswick Bitter

Pysähdyin Melbournen lentokentällä turvatarkastuksen ja lähes kaikille kentille nykyään rakennetun pakollisen ostoshelvettikujanjuoksun jälkeen ensimmäiseen baariin burgerille. Oluena löytyi paikallista bitteriä, 4,6 %. Kirkas, maltainen, ohuesti hedelmäinen, puhdasta peruskamaa, ei katkeruutta. Panimokäynnistä ehti kulua tasan kaksi viikkoa, siellä Thunder Roadin IPA ei täysin vakuuttanut. Melbourne Tullamarine Airport, Terminal 2, Café Vue, 23.11.2019.

Fury & Son Festbier

Fury & Sonin toiseksi näytteeksi valikoitui hieman yllättäen festbier, kun stout olikin loppunut. Ensi kertaa näin reissulla gobletiksi nimetyn lasikoon tässä hanahuoneessa, ilmeisesti pot-koko. Jossain Melbournen paikassa oli tulip-koko käytössä. 5,8 %, hyvin kirkas, kaunis vaahto, kaunis olut muutenkin. Festbieriä ei ole tainnut reissulla tulla vastaan, vaikka täälläkin sesonki tunnetaan, tietysti jo vähän ohi. Kuohkea, maltainen intensiivisesti. Reissun alussa juotu panimon pilsner vakuutti heti, joten panimolla selvästi hyvä lager-ote. Tämäkin toimii hienosti, jopa katkeruutta on kerrankin riittävästi. Selvästi enemmän kuin saksalaisessa tyypillisessä saman tyylin oluessa. Melkein haluttaisi sanoa, että turneen top 5 -kamaa. Tähän oli hyvä päättää reissua toisen kerran, jos eilisillan Hop Templen Grand Ridge oli ensimmäinen päätösolut. Se mahdollinen kolmas ja viimeinen päätös tulee sitten Melbournen lentokentän tarjonnasta. Qatar Airwaysillä ja Dohan kentällä on vain Heinekenia, joten niitä ei enää lasketa. Keilor Park (VIC), Fury & Son Brewing, 23.11.2019.

Fury & Son IPA

Ennen Melbournen lentokenttää pysähdyin vielä Keilor Parkissa isoon siistiin Fury & Son -panimoon. Lauantaina hyvin hiljaista pienteollisuusalueella, ei mitään opastusta paikkaan. Aika hiljaista itse tap roomissa, mutta kaksi muuta asiakasta sentään. Klo oli 14:40, auennut vasta klo 14. Saattaa olla lentokenttää lähimpänä oleva panimon taproom, joten hyvä löytö. Bongasin tämän vasta pari päivää sitten, ei mukana Suomessa tehdyssä suunnitelmassa. Se tällä reissulla olikin ylimalkaisempi kuin monilla aiemmilla turneilla, kiihkeän syksyn takia. Hyvin silti reissu onnistui omasta mielestä, improvisaation toki pitää aina kuuluakin mukaan. Turneesta tuli olutpainotteisempi kuin odotin. Kuulin pari päivää sitten, että Melbournessa on noin 100 panimoa. Asukkaita on yli viisi miljoonaa, joten se korreloi hyvin esimerkiksi Suomen panimomäärän kanssa. IPA aika täyteläinen, west coast -tyyliin pihkaa ja sitrusta, 6,8 %. Puhdasta ja raikasta, jotain yrttisyyttä lievästi, mutta positiivisella tavalla. Oikein tyylikästä. Keilor Park (VIC), Fury & Son Brewing, 23.11.2019.

Red Duck Lazy Sunday Saison

Red Duckin toinen näyte todellakin saisonia, yllättävän vähän belgejä tullut vastaan reissulla. Tässä aika lailla mausteita, anista, korianteria ja appelsiininkuorta. 6,3 %, witin ja saisonin väliltä siis, mutta selvästi enemmän saisonia kuitenkin. Hiivan esterit sentään hyvin esillä, hedelmää myös, mausteet eivät ota liikaa ohjaksia. Suhteellisen matalaprofiiliselta panimolta Red Duck vaikuttaa, sehän on yleistä täällä päin.  Ballarat (VIC), Red Duck Brewery, 23.11.2019. 

Red Duck Pale Ale

Ballaratin hotellihuone piti luovuttaa jo klo 10 Australian yleiseltä vaikuttavaan tyyliin, mutta lentokentälle ei ollut kiire, joten jäin vielä kaupunkiin. Kaupungin länsilaidalla aukesi Red Duckin panimon taproom klo 12, joten päätin tsekata sen. Pienteollisuusalueella, en ollut löytää, koska rakennus mainostaa isommin Kilderkin Distillerya. Tarkemmin tutkittuna seinästä löytyy pienempi panimon kyltti. Samoissa tiloissa siis ginitislaamo, aaltopeltirakennus tämäkin, mutta kohtuullisen siisti. Neljä hanaolutta, kokeilin ensin pale alea. Vain 4,5 %, hedelmäinen perussysteemi. Pari muutakin asiakasta tuli paikalle. Ballarat (VIC), Red Duck Brewery, 23.11.2019. 

Grand Ridge Joker & The Thief

Kun Main Bar jäi haaveeksi, palasin Hop Templeen. Odotetusti nyt jo kovaa tungosta klo 19, mutta sain tilattua olutta. Black IPA, 6,9%, 81 IBU. Musta, kovaa paahteisuutta, maitohappoisuutta, hyvin kuivaa. Ei hedelmää ollenkaan. Aika vakuuttavaa ekstreemiydessään, makua on runsaasti.  Ei tässä katkeruuttakaan varsinaisesti ole, mutta huikea kuivuus jatkuu kyllä takatilaankin. Panimo käsittääkseni Victorian vanhin pienpanimo kaukana Melbournen itäpuolella, perustettu 1989. Nimi viitannee Dylanin All Along the Watchtoweriin, tosin australialaisella bändillä Wolfmotherilla on samanniminen biisi. Tähän oli hyvä lopettaa viimeinen ilta Australiassa. Ehkä huomenna päivällä vielä jotain tulee kokeiltua ennen lentokenttää.  Ballarat (VIC), Hop Temple, 22.11.2019.

Cubby Haus Batch 42 English IPA

Kävelin vähän kauemmas keskustasta itään, ulospäin näyttävään baariin. Sisällä todellisuus iski silmille, aika karua menoa kaikin puolin, irlantilaisbaari tietysti kyseessä. Hanassa ei ihmeitä, otin paikallisen oluen pullosta, Cubby Haus näyttää sijaitsevan Mount Pleasantissa, Ballaratiin eteläisessä lähiössä. Englantilais-IPAssa 5,5%, jopa bottle conditioned -maininta. First Gold, Goldings ja Pacifica humalina. Kirkas olut, varsin hedelmäinen tosiaan brittityylillä, raikas, keksisyyttäkin. Pullon lopusta tulee sameutta mukaan, hiivaa taisi todellakin olla mukana. Ei tämä huono ollut. Kokeilin vielä seudun toista tiedustelemaani paikkaa Main Baria, mutta siellä oli remontti kesken, ei hanaoluita ollenkaan. Ballarat (VIC), Munster Arms, 22.11.2019. 

Hop Nation The Heart

Siirryin ennakkotiedusteltuun pizzeriaan iltapalalle, olutvalikoima ei aivan odotetun kaltainen, mutta kevyttä Hop Nationia silti löytyi, pale ale, 4,6 %. Hyvin kissanpissainen puhdas hedelmäinen vaalea ale. Sitrusta hyvin, ohut runko, ei jälkimakua. Ruokajuomana toimii hienosti, toki niinhän mikä tahansa olut toimii minkä tahansa ruuan kanssa. Pizzassa liian suolaisia oliiveja, muuten ok. Ballarat (VIC), The Forge Pizzeria, 22.11.2019.