sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Avner Mandelman: The Debba


 Torontossa asuvan israelilaismiehen isä murhataan 1977 Tel Avivissa suutarinliikkeessään. Isä on 1920-luvulla Palestiinaan saapuneita puolanjuutalaisia, Haganah-veteraani ja Israelin armeijan entinen upseeri. Poika palaa Tel Aviviin hautajaisiin, hänelläkin on  väkivaltaista taustaa armeijan likaisten temppujen yksikössä. Mandelmanin romaani on ilmestynyt 2010, Debba tarkoittaa ihmishahmoista hyeenaa, joka esiintyy paikallisissa fantasioissa. Isän testamentti velvoittaa pojan järjestämään isän kirjoittaman näytelmän esityksen 45 päivän kuluessa hautajaisista. Debba-niminen näytelmä on esitetty aiemmin vain kerran 1946 Haifassa ja aiheuttanut jonkinlaisia levottomuuksia ilmeisesti arabeja ymmärtävän sisältönsä vuoksi. Mandelmanin romaani on poliittis-historiallinen trilleri, välillä varsin toiminnallisia osuuksia. Eletään vaalitaistelun aikaa, Menachem Beginin johtama Likud on syrjäyttämässä ensi kertaa Israelin historiassa työväenpuolueen hallitusvastuusta. Tel Avivin paikallisväri on erinomaista, samoin 70-luvun ajankuva. Juoni on vertauskuvallisuudessaan varsin raskas, Mandelman yrittää sisällyttää koko Israelin tarinan romaaniinsa. Silti harmaan sävyjä analysoidaan varsin ansiokkaasti, tämä ei ole mustavalkoinen asetelma ollenkaan. Kieli on sujuvaa, Mandelman käsittääkseni kirjoittanut suoraan englanniksi. 

Ei kommentteja: