tiistai 15. kesäkuuta 2021

Espanja - Ruotsi 0-0

 +30 C Sevillassa, maajoukkueareenalla todella leveä kenttä, valmentajien tekninen alue isompi rangaistusaluetta. Barcelona-legenda Luis Enrique pelasi myös Real Madridissa, mutta ei valinnut EM-ryhmään yhtään Realin pelaajaa. Kovin uusiutunut nuori joukkue Jordi Alba, Koke ja Morata ainoat kokeneet. Koronan karsimat kokoonpanot molemmilla joukkueilla. Barcelonan uusi tähti Pedri mielenkiintoisin pelaaja ennennäkemättömistä. Espanja piti palloa, Ruotsi valui todella alas. Tilanteita syntyi vähitellen, varsinkin Dani Olmolle ja Kokelle. 38. minuutilla Morata veti avopaikasta ohi, luultavasti olisin itse saanut sisään. 41. minuutilla Ruotsin uusi hyökkääjätähti Isak pääsi maalille, hieman onnekkaasti pääsi laukaisemaan, joka puolustaja Llorenten kautta tolppaan ja siitä Bilbaon maalivahti Unai Simonille. Todennäköisyyden mukaan Espanja saa lopulta maalin toisella puoliskolla, mutta yhtä realistisesti Ruotsikin voi onnistua maalinteossa. Espanja siis oikeastaan täysin ylivoimainen joukkue, mutta yhdessä pelissä voi käydä mitä vain.  


Toisella puoliskolla Espanja jatkoi nyhjäämistä. Tunnin kohdalla Isak huijasi laatikossa nipun espanjalaisia ja loi upean avopaikan Bergille, joka hukkasi sen. Isak on selvästi todellinen lahjakkuus, maine ei ole pelkkää hypeä. 69. minuutilla Isak otettiin yllättäen pois, Ruotsi siis halusi pelkästään maalittoman tasapelin. Ja senhän se sai, Luis Enrique vaihtoi hyökkääjiä sisään, mutta kukaan ei onnistunut. Gerard Morenon pusku ehkä parasta, mutta Olsen torjui. Pedri oli lopulta pettymys, nuorukaisen nopeutta ei Ruotsin tapaista joukkuetta vastaan pystytty hyödyntämään. Täytyy kyllä sanoa, että Ruotsin kyyninen puolustaminen on äärimmäisen vastenmielistä. Kun ei ole taitoa, niin tehdään näin. Totta kai sama täytyy todeta Suomenkin kohdalla. Kun oma kyvykkyys ei riitä, niin on rikottava vastustajan taito. Jos pohjoismainen pelityyli pitäisi valita, niin Tanska 1984-86 oli minun makuun.  Mutta se vaatii lahjakkuutta: Laudrup, Arnesen, Simonsen, Elkjær, Lerby, M. Olsen, J. Olsen. 



Ei kommentteja: