Ronnie McDevitt: Scotland in the Seventies

 McDevittin kirjan alaotsikko on "The definitive account of the Scotland football team 1970-79" ja teos on todellakin sitä mitä lupaa. McDevitt käy läpi kaikki Skotlannin maajoukkueen ottelut 70-luvulla, myös alle 23-vuotiaiden ja alle 21-vuotiaiden matsit sekä Scottish League XI -otsikolla käydyt kamppailut. Olenkin jo unohtanut, että vielä 70-luvulla pelattiin säännöllisesti näitä liigojen edustusjoukkueiden välisiä otteluja. Niitä voi ehkä verrata B-maaotteluihin. McDevitt on syntynyt 1961, mutta luottaa täysin toisen käden lähteisiin, vaikka on nähnyt Skotlannin pelejä itsekin kesästä 1977 alkaen. Omaa näkemystä ei siis oikein ole ja siksi kirja kääntyykin hieman kuivakkaaksi raportiksi. McDevitt on tehnyt samanlaisen teoksen 60-luvun matseista, mutta se ei kiinnosta itseäni niin paljon kuin kohtalokas 70-luku. 

Kirjan kannessa ovat Ally MacLeod, Kenny Dalglish, Graeme Souness ja Joe Jordan. Skotlanti ei voittanut mitään 70-luvulla(kaan), mutta värikkäistä valmentajista ja lahjakkaista pelaajista ei ollut puutetta. Jordan sanoikin pelanneensa jokaisen maaottelun kuin se olisi viimeinen, koska kilpailu pelipaikoista oli niin kovaa. Toisin kuin Englanti, Skotlanti tunnetusti selvisi MM-lopputurnauksiin 1974 ja 1978. EM-turnauksissa taas menestystä ei tullut. McDevittin kirjassa korostuvat brittimaajoukkueiden keskinäiset kohtaamiset joka toukokuu. Ns. British Home Championship oli voimissaan ja varsinkin Englannin ja Skotlannin kohtaamiset vuorovuosin Wembleyllä ja Hampden Parkilla olivat jättimäisiä tapahtumia. Vuosikymmenen lopulla skottifanien riehuminen Lontoossa kiehui yli ja turnaus alkoi hiipua pois. Pohjois-Irlannin levottomuuksien takia Skotlannin ja Pohjois-Irlannin keskinäiset ottelut pelattiin koko 70-luvun ajan pelkästään Glasgow'ssa. 

Katolisten ja protestanttien vastakkainasettelu ei tunnetusti ole vierasta Glasgow'ssakaan. 1970 näköjään Rangersin kannattajat solvasivat maajoukkuepeleissä Celticin pelaajia. Vuosikymmen alkoi muutenkin synkissä merkeissä. Englantilaisjoukkueet eivät luovuttaneet skottipelaajiaan valmentaja Bobby Brownille EM-karsintaotteluihin. Tilanne muuttui, kun Tommy Docherty tuli valmentajaksi kesällä 1971. Pelikin alkoi kulkea ja Kenny Dalglish debytoi maajoukkueessa. Mielenkiintoinen kuvaus Brasilian turneesta heinäkuussa 1972. MM-karsinnassa Tanska kaatui kahdesti ja vauhdikas huumorimies Docherty lähti Manchester Unitediin. MM-karsinnan loppuunvienti jäi tosikomman Willie Ormondin vastuulle, mutta hyvin kävi silti. Arvoituksellinen Celtic-legenda George Connelly teki maajoukkuedebyytin ratkaisevassa Tšekkoslovakia-pelissä Hampdenillä. Vanha stara Denis Law mukana myös, toppari Holton ja sentteri Jordan pukkasivat voittomaalit. Connelly pelasi vielä loppuvuodesta 1973 harjoitusmatsissa Länsi-Saksaa vastaan, mutta hävisi sitten hämärään.

Länsi-Saksan MM-kisoista ei ehkä erityisempää uutta näkökulmaa, olen lukenut aiheesta erinomaisen Richard Gordonin teoksen. Ehkä Billy Bremnerin asenteesta Zaire-ottelussa nyt suorasukaisempaa spekulointia. Olisiko kapteeni hidastanut tyhmästi peliä ja estänyt arvokkaiden lisämaalien hankkimista? Nykynäkökulmasta jaksaa ihmetyttää Bremnerin ja kumppaneiden lähes suomalaistyyppinen viinanpersous. Ikään kuin alkoholia olisi ollut yhtä huonosti tarjolla kuin siihen aikaan Suomessa.

Seuraavat EM-karsinnat kaatuivat heti eka matsissa kotitappioon Espanjalle, mutta Ormond jatkoi. Uusi kadotettu lahjakkuus oli lupaava sentteri Willie Pettigrew, joka hävisi Connellyn tapaan alasarjoihin. Ormond aloitti Argentiinan MM-karsinnatkin, tuore Euroopan mestari Tšekkoslovakia nitisti skotit Prahassa, mutta Andy Gray ja Anton Ondrus ajettiin ulos. Kumpikaan ei sitten suurempaa enää saavuttanut maajoukkueissa. Tšekit yllättäen hävisivät Walesissä 3-0 ja skoteille avautui tilaisuus. Kesällä 1977 Ormond hämmentävästi siirtyi Heartsin valmentajaksi ja maajoukkue palkkasi Aberdeenista kansainvälisesti kokemattoman Ally MacLeodin. Tšekkoslovakia kaatui Hampdenillä ja Wales Liverpoolissa, tie oli auki. Tässä vaiheessa MacLeod nimitti 31-vuotiasta Derbyn Don Massonia maailman parhaaksi pelaajaksi. Massonin status kesti korkeintaan epäonnistuneeseen rankkariin asti Peru-avausottelussa lopputurnauksessa. 

MacLeodille on paljon naureskeltu jälkeenpäin, mutta aivan täysi pelle ei ilmeisesti ollut kyseessä. Hämmästyttävästi mies ei kuitenkaan tutkinut ollenkaan etukäteen tulevien vastustajien Perun ja Iranin pelejä. MacLeod kävi kahdesti etukäteen Córdobassa varmistamassa majoitus- ja harjoitusratkaisut. Silti hotelli oli karmea läävä ja harjoituskentällä ei kasvanut ruohoa. Pelaajien bonuksista ei neuvoteltu etukäteen vaan vasta keskellä turnausta. Luottopuolustajat McGrain ja McQueen loukkaantuivat. Keskikentän uusi johtokaksikko Bruce Rioch & Don Masson menettivät kuntonsa totaalisti. MacLeod ei päästänyt kentälle maalinälkäisimpiä hyökkääjiään Derek Johnstonea ja Andy Grayta. MacLeod luuli perulaisia hitaiksi, vaikka joukkueessa oli turnauksen nopeimmat laitahyökkääjät Muñante ja Oblitas. Paljon muutakin meni pieleen. 

Kirjan hilpeintä antia on anekdootit skottifanien matkakokemuksista Argentiinaan. Tyypillinen reitti oli halpalento New Yorkiin, koska sehän oli "samalla" mantereella. Sieltä rahattomat entusiastit valuivat alas Argentiinaan. Córdobassa paikalliset olivat kuitenkin vieraanvaraisia harvinaisille vieraille. Yksi fani pääsi "tiukoista" turvatoimista huolimatta sisään Skotlannin surkeaan hotelliin Cordoban ulkopuolella tekeytymällä Willie Donachieksi.

Eeppisessä Peru-tappiossa Willie Johnston kärysi piristeistä ja huonekaveri Masson tunnusti syöneensä samoja pillereitä. Toisin kuin Johnstonia, Massonia ei lähetetty kotiin, mutta mies ei enää pelannut. Tosin rankkarifiaskon takia tuskin olisi pelannut muutenkaan. Kisoihin osuivat Dalglishin surkeat esitykset keskellä uran parasta jaksoaan. Kaikki rahansa turhaan matkaan tuhlanneet fanit päästettiin solvaamaan pelaajia Iran-tasapelin jälkeen pelaajien bussia lastatessa, ja täysin ansaitusti. Ilmeisesti bussi yritettiin jopa kaataa. Paluumatkalla Skotlantiin kaksi fania päätyi toisistaan riippumatta Kanadan Thunder Bayssa samaan Finlandia Unitedin kokoonpanoon. Muutamat olivat matkalla yli puoli vuotta.

MacLeod ennätti vielä mokaamaan seuraavat EM-karsinnatkin Itävalta-tappiolla ennen kuin miehestä hankkiuduttiin eroon. Leedsiä 44 päivää valmentanut Celtic-legenda Jock Stein värvättiin maajoukkueen luotsiksi, mutta koko vuosi 1979 oli edelleen yhtä masentavaa menoa kuin koko vuosikymmen. Diego Maradona kävi sentään toukokuussa Hampdenillä näyttämässä taitojaan. 

Ei mikään kirjallisesti ilahduttava teos, mutta kun aihe kiinnostaa, niin hyvin sujuvasti luin McDevittin raporttia. Uutta tietoakin tuli tästä kiehtovasta aikakaudesta, joka ei lakkaa kiinnostamasta.