Karilan romaani starttaa tiheällä kuvauksella Itä-Lapin helteisestä kesästä. Haiseva suo höyryää, sääsket ja paarmat käyvät armotta nisäkkäiden kimppuun. Jatkossakin on hyviä aineksia, monipuolisesti rakennettuja persoonallisia henkilöhahmoja, monisukupolvisia traumoja, koulukiusaamista, lukioromanssia ja rikosromaanin itujakin. Karila pilaa kuitenkin kaiken tukkimalla romaanin täyteen taruolentoja, mielikuvitusolioita ja muuta fantasiaa. En nykyään voi sietää vähääkään tällaista. Halpahintaisempaa erikoisuudentavoittelua ei kirjan kirjoittamisessa ole. Sitä on myös äärimmäisen tylsää lukea. Kun romaanissa ensimmäisen kerran näkki nousee suolammesta, olisin normaalioloissa nakannut kirjan sivuun inhosta väristen. Romaani kuuluu kuitenkin työpaikan kirjapiirin ohjelmaan ja missasin edellisenkin kierroksen Englannin reissun takia, joten kahlasin romaanin loppuun. Hyvä kirjoittaja teknisesti Karila on, teksti etenee sujuvasti. Kaiken muun lisäksi romaanissa häiritsee se, että se tapahtuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Kainuussa paarmoja on vasta juhannuksen jälkeen heinäkuussa, tuskinpa Itä-Lapissakaan aiemmin. Todella epämiellyttävä, tyhjänpäiväinen ja työläs lukukokemus. Tavallaan pitkäperjantaihin sopiva tietysti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti