Bayern München - Lyon 1-1

Huippuvireinen Lyon aloitti todella näyttävästi, nopeaa yhden kosketuksen suoraviivaista hyökkäyspeliä. Myös Bayern viimeaikaisia otteluja pirteämpi, Ribery ja Toni vaarallisia. Tilanteita syntyi suhteellisen paljon, Lahm ajoi läpi jo 8. minuutilla, mutta joutui ampumaan löysästi oikeallaan. Juninhon vapaapotkut tarkkoja ja Fred voitti säännöllisesti palloja, Bayernin 18-vuotias toppari Breno joutui aivan liian kovaan seuraan. 25. minuutilla Juninho vapaapotku keskiympyrästä otti Demichelisin päähän ja painui takanurkkaan, Rensing ei pystynyt muuttamaan reagointiaan, vaikka aikaa ja etäisyyttä oli suhteellisen paljon. Govou loukkaantui ensijakson lopulla ja Lyon-systeemi vähän lässähti. Toisen jakson alussa Bayernilta kovaa yritystä ja 52. minuutilla Ze Roberto puski hallitusti verkkoon Klosen tarkasta syötöstä. Benzemalla jatkossa kaksi avopaikkaa, mutta taito ja harkintakyky eivät riittäneet. Kovasti kehuttu Benzema oli taas kerran näkemässäni ottelussa paha pettymys. Tasapeli tuntui tyydyttävän lopussa jopa Bayernia, ainakin pieni valonpilkahdus Bundesliga-konttauksen jälkeen. Bayernin "kapteeni" van Bommel ei mahtunut pelaavaan kokoonpanoon.

Atlético Madrid - Sevilla 0-1

Hajanaisen alun jälkeen Sevilla terästi peliään, kun taas Atlético oli hämmästyttävä lammaslauma loppuun asti. Kentän kuningas Luis Fabiano sai pallon maaliin jo 7. minuutin kohdalla, mutta tilanne oli niukka paitsio. 21. minuutilla sitten Fabianon tarkka vapaapotkun upposi tolpan vierestä ohi Coupet'n. Toisellakin jaksolla Fabiano sai pallon ylärimaan. Atléticossa ei onnistunut juuri kukaan, Coupet oli epävarma, topparit hitaita, keskikentällä ei taitoa ja Agüeroltakin puuttui oma-aloitteisuus. Ei Sevillakaan ihmeitä esittänyt, mutta ansaittu voitto.

Robert Rossen: The Hustler

Paul Newmanin poismenon ja lähestyvän New Yorkin matkan johdosta poimin katseluun tämän teoksen, jota on Suomessa esitetty muistettavalla nimellä Suurkaupungin hait. Formaattina oli televisiosta joskus 80-luvulla nauhoitettu rosoinen VHS-kopio, jossa cinemascope-suhde turmeltu. En ole hankkinut DVD-levyä, koska muistikuvien mukaan tämä elokuva oli poikkeuksellisen masentava. Vaikka tykkään synkistä elokuvista, jokin raja on minullakin. 1960-luvun mustavalkoisia rikoselokuvia ei ole yleensä luokiteltu film noireiksi eikä vielä neonoireiksi. Olisivatko 1961 valmistunut The Hustler tai vaikkapa Blake Edwardsin Experiment in Terror sitten post-noireja?

Saksalaisen Eugen Schüfftanin kuvaus on The Hustlerissa ällistyttävää alun pitkässä biljardikohtauksessa. Kamera seuraa palloja ja pelaajien ilmeitä ristikuvissa, savuisen suljetun pimeän salin tunnelma on saavutettu ainutlaatuisesti Kenyon Hopkinsin jazzin myötäillessä taustalla. Walter Tevisin romaaniin perustuvan elokuvan varsinainen tarina on valitettavasti melko kovakätinen verrattuna Newmanin Fast Eddien ja Jackie Gleasonin esittämän Minnesota Fatsin pelikosketukseen. Keittiörealismia ja alkoholismia paljaimmillaan, tavallaan vaikuttavaa, mutta ei minun makuun. Elokuva tapahtuu enimmäkseen sisätiloissa, New Yorkin ja Louisvillen miljöistä ei tule kunnon näkemystä. Supernäyttelijä George C. Scott ei minusta oikein onnistu uhkapelurin roolissa. Nyrkkeilijä Jake "Raging Bull" LaMotta pienessä osassa baarimestarina.

John Dahl: The Last Seduction

Tämä neonoiriin erikoistuneen John Dahlin kolmas elokuva vuodelta 1994 näyttää jäävän hänen parhaakseen. Kill Me Againissa ja Red Rock Westissä hiotut teemat tihentyvät nyt tässä femme fatale -alalajin merkkiteoksessa. Yhtä kovilla kierroksilla rullaavan väännön neonoirin puolella paholaisnartun aiheeseen on saanut vain Lawrence Kasdan Body Heatissa. Linda Fiorentino ei aluksi tunnu oikealta valinnalta manipuloijavampin rooliin, mutta elokuvan loputtua on vaikea kuvitella osaan ketään muuta. Miesnäyttelijävalinnatkin poikkeuksellisen onnistuneita, uunotettavat nössöt ovat toinen toistaan harmaampia tapettiinsulautujia. New Yorkin ja kuvitteellisen Bestonin (kuvattu aivan New Yorkin läheisyydessä Irvingtonissa) pikkukaupunkimeiningin vastakkainasettelusta on saatu mukavasti irti hupipongoja. Elokuva tasapainoilee välillä koomisuuden rajoilla, ehkä tämän takia sen tehot hieman heikkenevät loppua kohti. Ei siis olla Double Indemnityn traagisuuden tasolla, silti äärimmäisen nautinnollinen elokuva.

Hannover 96 - Bayern München 1-0

Bayernin lama jatkuu, Hannover pirteä laiskan alun jälkeen. Hieno vapaapotkumaali unkarilaiselta Husztilta 23. minuutilla. Myös Forssellilla pari paikkaa ensi jaksolla, mutta yli meni. Baijerilaisten haluttomuus jatkui toisella jaksolla, Forssell sai pallon ylärimaankin 75. minuutilla ennen joutumistaan vaihtoon. 18-vuotias brasilialainen toppari Breno Bayernin näkyvimpiä pelaajia. Ribery tuli kentälle puoliajalla, mutta ei hänkään sytyttänyt. Toni oli kärjessä suhteellisen terävä, Klose totutun näkymätön. Suurimmat ongelmat varmaan keskikentällä, vain Sosa yritti, van Bommel ja Ottl umpisurkeita. Schweinsteiger ei pelannut.

Good Beer Guide 2009

Joka syksy ilmestyvä real ale -järkäle on taas käsissä. Campaign For Real Ale -painostusjärjestössä on jäseniä nyt 92000 ja paikallisjärjestöt ovat valinneet taas 4500 parasta real ale -pubia kuningaskunnassa. Valintaperuste on pelkästään oluen laatu. Kirjan rakenne ei ole muuttunut vuodessa miksikään. Selaillessa silmään osuu Bristolin mahtava tarjonta, läntinen suurkaupunki vaikuttaa ihanteelliselta olutmatkailukohteelta, varsinkin kun välittömässä läheisyydessä ovat lähes yhtä vakuuttavat Bath ja Cardiff. Oppaan käyttökelpoisin osa suomalaisnäkökulmasta on 550 panimon ja niiden oluiden esittely.

Laitilan Kievari Schwarz

Hieman makea, ei juuri humalaa, ei oikein paahteisuuttakaan, tuntuu aivan liian ohuelta. Tämä oli melkoinen pettymys, Vakka-Suomen schwarziin verrattuna huomattavasti vaisumpi. Maisteluolosuhteet eivät olleet ihanteelliset, asiaan on ehkä syytä palata jatkossa, mutta ei tämä hyvältä vaikuttanut. Oluthuone Leskinen, 26.9.2008.

Fuller's Gales Seafarers Ale, real ale

Kullankeltainen, hyvin kevyt 3.8%, hedelmäinen, hieman ohut, humalaakin voisi olla enemmän, aavistus pientä tunkkaisuutta havaittavissa. Tyypillinen brittiläinen sessio-olut, joka ei pääse oikeuksiinsa Perämeren rannalla perjantai-illan loppuvaiheessa. Robustimpi ote purisi tilanteessa paremmin. Itse oluessa tuskin kuitenkaan mitään vialla, tuntui olevan jokseenkin kunnossa. Oluthuone Leskinen, 26.9.2008.

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarz

Leipäisen maltainen, paahteisuutta on, varsin kuiva, mutta kyllä humalaa saisi olla enemmän. Erittäin ryhdikäs olut kuitenkin, tämä tyylihän on nyt jopa hieman trendikäs Suomen pienpanimokartalla, Vakka-Suomen naapuripanimokin on iskenyt schwarzin ulos. Teatria, 26.9.2008.

Flying Dog Road Dog Porter

Pehmeän maltainen, hillityn kevyesti paahteinen, yllättävän voimakkaan kuiva jälkimaku. Periaatteessa loistava olut, mutta jotenkin liian yksioikoinen.Amerikan ihmeeltä olisi odottanut jotain hieman säväyttävämpää. Teatria, 26.9.2008.

Suomenlinnan Amphion Ale

Sain sekaannuksen vuoksi tätä olutta 0,33 l, vaikka maksoin vain 0,2 l annoksesta. Se on kuitenkin minusta pelkästään kohtuullista, kun pääsymaksu tapahtumaan 18€ ja edellinen savupullo kustansi railakkaasti 7€. Ikävä kyllä tässä tuli paha pettymys. Aivan liian kylmää, oluen maun arviointi lähes mahdotonta. Mausteita tässä pitäisi olla, ehkä jotain hunajaa tai pihkaisuutta voisi kuvitella. Hyvin kuiva olut, mutta ei silti havaintoakaan humalasta, hyvin merkillistä. Kokonaisvaikutelma on epämiellyttävä. Teatria, 26.9.2008.

Vakka-Suomen Prykmestar Savu

Oululainen olutfestivaali, ei oikein näytä olevan ihmisiä paikalla. Narikka/olutkuponki/maistelulasi-transaktiot sujuvat näppärästi. Tuttuja naamoja mukavasti palvelupuolella. Pienen kartanlukusession jälkeen suunnistan päättäväisesti uuden Vakka-Suomen Panimon osastolle, jossa harmittavasti tarjolla on vain pullotavaraa. Päädyn hankkimaan heti kärkeen upo-uutta savuolutta, vaikka järkevämpää olisi tietenkin aloittaa kevyemmästä päästä. Festivaalitarjonta ei kuitenkaan ole kovin lupaavaa. Maltaat on kuivattu oikeaoppisesti pyökkisavulla. Lämpötila on juuri oikea, savua tulvii maussa nautittavasti esiin, ainakin näin illan ensimmäiseksi olueksi. Tuntuu aavistuksen makealta, runko ehkä voisi olla hieman täyteläisempi eikä tuoreuskaan pullo-oluessa varsinaisesti säväytä. Kaikesta huolimatta erinomaisen onnistunut olut, ei mitään hävettävää Bambergin klassikoidenkaan rinnalla. Teatria, 26.9.2008.

Phil Joanou: State of Grace

New Yorkin Hell's Kitcheniin sijoittuva irlantilaisgangsteritarina vuodelta 1990. Tuoreeltaan pidin tästä neonoirista aika lailla, mutta nyt nähtynä tökkii huomattavasti. Paljon tunnelmallisia baarikohtauksia ja muutenkin paikallisväri saatu hienosti mukaan. Elokuva on kuitenkin liian pitkä ja ehkä liikaa räätälöity Sean Penn & Robin Wright -vehicleksi. Gary Oldman on rasittava näyttelijä, tässäkin hän ampuu reippaasti yli. Ed Harris ei ole parhaimmilllaan rikollisjärjestön johtajana. Sen sijaan torpedoa esittävä R. D. Call on todella vakuuttava, iso mies, mutta mieleen tulee Edward G. Robinsonin suoritukset. Ennio Morriconen musiikki aivan liian vaisua. Erityisen heikko on lopun hidastettu ampumakohtaus, ei kerta kaikkiaan toimi. Hyviä aineksia, mutta kokonaisuus korkeintaan keskinkertainen.

Getafe - Atlético Madrid 1-2

Madridin paikallisottelussa vilkas alku, mutta vauhti hyytyi nopeasti. Atléticon maalissa yllättäen Leo Franco Gregory Coupet'n tilalla. Atléticon Maniche kiskaisi alussa terävästi, mutta joutui vaihtoon selkävamman takia. Puolen tunnin kohdalla vieraiden tšekkitoppari Ujfaluši tarjoili hienon pitkän vapauttavan syötön ranskalaiselle Florent Sinama-Pongollelle, joka maalasi vapaasti. Getafe tuntui jotenkin voimattomalta. Atléticon olympiasankari Sergio Agüero myös suhteellisen vaisu. Toisen jakson alussa isäntien Casquerolta upea kaukoveto, mutta ei maalia. 76. minuutilla sitten tasoitus, kulmapotkusta uruguaylainen Juan Angel Albín puski loistavasti yli maalivahdin. Loppupeli suhteellisen tasaista, mutta 82. minuutilla Agüero vapautti hienosti hyökkääjät ja Getafen David Cortés joutui liukumaan pallon omaan maaliin. Getafe selvä pettymys, Laudrupin lähdettyä joukkue on pahasti masentunut henkisesti.

Pete Brown: Three Sheets to the Wind

Englantilainen mainosmies Brown on kirjoittanut kehutun olutteoksen Man Walks Into a Pub, A Sociable History of Beer. En ole sitä lukenut, mutta tartuin nyt hänen kakkosteokseensa, joka lienee jonkinlainen jatko-osa, alaotsikko on One Man's Quest for the Meaning of Beer. Kirjan varsinainen nimi viittaa purjehdustermiin, jolla kuvataan voimakasta humaltumista. Suomessakin puhutaan laitamyötäisestä. Nyt Brownin fokus kääntyy Britanniasta muihin maihin. Kirjan kannessa on mm. Eiffel-torni, mutta Ranskassa Brown ei käy. Brown ei tunnu olevan kiinnostunut oluiden maistelusta vaan erilaisista oluenjuontikulttuureista. Hän etsii yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia eri maiden baarikäyttäytymisessä. Lähtökohtana ovat tšekit, jotka eivät muutu väkivaltaisiksi humalassa, toisin kuin britit. Brown kirjoittaa paljon Espanjan tapaisista maista, joissa ei ole erityisen mielenkiintoisia oluita. Espanjassa, esim. Madridissa, on kuitenkin mielenkiintoinen oluenjuontiskene. Tavanomaista mutta laadukasta Mahouta juodaan joka paikassa, ja aina pienistä 0,2 litran caña-laseista. Brownia on varsin tylsä lukea, hän ei näytä juuri paljoa matkustelleen ennen tämän kirjan valmisteluvaihetta ja tavanomaisten klišeiden toisteluksi menee. Tšekissä, Belgiassa ja Saksassa hän vierailee niissä samoissa paikoissa, jotka on olutkirjallisuudessa dokumentoitu moneen kertaan. Anekdootteja ja sutkauksia irtoaa, mutta minusta ne eivät olleet erityisen hilpeitä. Selvästi Brownin tarkoituksena on ollut kirjoittaa suurelle brittiyleisölle, joka ei tiedä muiden maiden olutkulttuurista mitään. Brownilla on markkinointi-ihmisen ymmärtävä asenne suuriin menestyksekkäisiin panimoyrityksiin kuten Inbev, Heineken, Carlsberg ja Asahi. Se ärsyttää minunkaltaista teollisten "pienin yhteinen nimittäjä -oluiden" halveksijaa.

Irlannista, Dublinista ja Galwaysta, Brown saa ehkä eniten irti. Hänen kuvauksensa helppoja määritelmiä kaihtavasta craic-termistä on ainakin yhtä hyvä kuin muut tietämäni. USA:n kohdalla Brownin teollisuusystävällisyys loppuu, Anheuser-Busch ja Miller kuulevat kunniansa yllättävänkin rankasti. Toisaalta Brown ei tunnu kunnolla ymmärtävän USA:n mikropanimoita, vaikka Sprecher Milwaukeesta saakin sympaattisen kuvauksen. Australian ja Japanin katsaukset ovat tusinatasoa, Brown onnistuu jättämään Japanin pienpanimoskenen tyystin paitsioon. Tanskassa hän sentään sen huomaa, vaikka enemmän tilaa kuluu Carlsbergin sukuhistoriaan. Suomikin mainitaan, Brown luulee Suomen sijaitsevan Norjan pohjoispuolella ja suomalaisten hakevan halpaa viinaa Norjasta. Brown luulee myös, että ruotsissa käytetään ø-kirjainta. Tällaisten virheiden perusteella on helppo olettaa Brownin tekevän samanlaisia virheitä myös kaukaisempien kulttuurien kohdalla. Lopun Barnsleysta kertova kotikaupunkiosuus on mukava, mutta Brownin loppupäätelmäksi tutkimusretkestä jää se, että kohtuupäihtyminen on sivistyneempää kuin kaatokänni. Se ei ole paljon.

Sharp's Special, real ale

Missasin tämän oluen ensimmäisen caskin, koska Leskisen asiakkaat kiskoivat sen tyhjiin kahdessa illassa. Harmittavaa toisaalta, mutta toisaalta hienoa että real alen kysyntä näyttää Oulussa vakaalta. Nyt hyökkäsin paikalle kesken Hietasaaren lenkin, kun kuulin että toinen cask on saatu tarjoilukuntoon. Kuparinvärinen, maltainen, pähkinäinen, kuivattua hedelmää, hiukan kuivaa humalaista jälkimakua. Extra special bitter -tyyliä, alkoholia 5.2%, jää ehkä vähän ohueksi lajissaan, aivan paraatikunnossa ei ollut kuljettuaan pitkän matkan Cornwallista Perämerelle. Oluthuone Leskinen, 22.9.2008.

Sporting Gijón - Barcelona 1-6

Mukava nähdä Sporting La Ligassa 10 vuoden tauon jälkeen, mukava tunnelmakin tiiviillä El Molinón -stadionilla. Tai oli ainakin niin kauan kunnes Barcelonan tiukka painostus alkoi tuottaa tulosta puolen tunnin kohdalla. Xavi ja Eto'o puskivat hyvien rakentelujen jälkeen maalit. Ensituntuma Guardiolan Barcelonaan, tyyli vaikutti Rijkaardia suoraviivaisemmalta, ainakin kulmapotkuja tuli runsaasti. 90-luvun Barcelona-maalivahti Carles Busquetsin poika Sergi keskikentän pohjalla, kohtuullinen esitys. Sevilla-ikoni Dani Alves Barcelonan vasempana pakkina, asian sulatteluun menee aikaa.

Toisen jakson alussa vielä eloa peliin, kun ensin Sportingin Jorge puski omiin, mutta heti perään Maldonado kavensi Barcelonan puolustusvirheestä. Sporting menetti saman tien otteen maalivahti Sanchezin karmealla avauksella Messille. Gerard otti suoran punaisen kaatamalla Messin ja peli ratkesi lopullisesti. 70. minuutilla Messi vapautti nerokkaalla syötöllä Iniestan maalintekoon ja teki vielä lopussa itse kaksi häkkiä lisää.

St.Étienne - Paris St.Germain 1-0

Eloisaa peliä ensi jaksolla Geoffroy-Guichardilla. Veteraanipitoinen PSG (Makélélé, Rothen, Giuly, Landreau, Kezman) ei pysynyt kunnolla isäntien kyydissä. Varttitunnin kohdalla vasen pakki Dabo kiskaisi hienosti takaylänurkkaan ja Ilan sai tolppaan hieman myöhemmin. Toisella jaksolla peli hyytyi molemmin puolin, PSG varsinkin yllättävän hengetön. Arvoituksellisesti pelattiin peräti seitsemän minuuttia yliaikaa ilman selvää syytä. Sen verran flegmaattista katseltavaa, että jatkossa on harkittava kannattaako aikaa käyttää Ranskan liigan seuraamiseen.

Bayern München - Werder Bremen 2-5

Huh-huh, en nähnyt aivan kokonaan tätä matsia, mutta tarpeeksi kuitenkin. Kylläpä oli nautinnollista seurata Bayern-pomojen Uli Hoenessin ja Karl-Heinz Rummeniggen kärsivän lähes fyysistä tuskaa täydellisessä teurastuksessa. Baijerilaisten katastrofi tuli täysin puun takaa suhteutettuna alkukauden aiempiin peleihin. Klinsmannin omituinen historian pölyttyneistä arkistoista kaivettu 3-5-2-taktiikka koki perusteellisen haaksirikon ja uuden maalivahdin Rensingin ykkösmaalivahtiura Bayernissä jäänee lyhyeksi. Schweinsteiger ja Podolski ilmeisesti olivat otteista päätellen jo aloittaneet Oktoberfestin juhlinnan etuajassa, Klose ja Ribery katsomossa. Werder ei esittänyt mitään superlatiivista, mutta keskikentällä 19-vuotias turkkilaistaustainen Mesut Özil oli ylivoimainen kentän kuningas, tässä on ehkä Saksan maajoukkueen tuleva ykköshahmo. Werder oli jo 0-5-johdossa, mutta Bayernin vaihtomies Tim Borowski teki lopussa kaksi lohdutuskavennusta.

Woody Allen: Match Point

Allen siirtää tässä leffassa suhteellisen onnistuneesti newyorkilaiset henkilöhahmonsa Lontoon joutilasluokkaan. Varakkaan perheen miniä- ja vävyehdokkaat hankkiutuvat keskinäiseen tuhoisaan suhteeseen. Elokuvan alkupuoli soljuu jokseenkin saumattomasti hyvien näyttelijäsuoritusten voimalla, mutta loppupuolen rikoskuviot hajottavat elokuvan perusteellisesti. En muista pitkään aikaan nähneeni näin kehnosti pohjustettua juonikudelmaa, tämä ei ole edes viihdyttävä millään tavalla. Scarlett Johansson on alussa vakuuttava, mutta Allenin kieroutumat sotkevat hänenkin roolinsa. Brittipoliisihahmoissa Allen ajaa pahiten ojaan. Keinotekoisia kontekstiin sopimattomia Dostojevski- ja Strindberg-viittauksia tyypilliseen Allen-tyyliin. Ohjaaja on yksi elokuvan yliarvostetuimpia.

Robert Siodmak: Phantom Lady

Dresdenissä syntynyt Robert Siodmak on film noirin ehkä merkittävin ohjaaja. 1944 valmistunut William Irish (Cornell Woolrich) -tulkinta Phantom Lady on hänen noireistaan ensimmäinen, vielä hieman raakilemainen, mukana on perusmelodramaattisia ja vähän komediallisiakin aineksia. Erittäin tyylikäs elokuva kuitenkin, tupakansavusta ja baarikohtauksesta lähdetään liikkeelle. Kadonneen todistajan etsinnän ympärillä poukkoileva juoni ei ole millään tavalla uskottava, mutta New Yorkin paikallisväriä on valmistusaikaan nähden yllättävän autenttisesti mukana. Unenomainen, uhkaava ja aavemainen tunnelma ilmaradan asemalla on Siodmakia parhaimmillaan. Elokuvan ylivoimaisesti vaikuttavin kohtaus tapahtuu hikisessä jazzluolassa, jossa Ella Rainesin seksikäs houkutuslintu kiihdyttää kiimaisen Elisha Cook Jr:n orgastiseen rumpusooloon. Kohtaus pursuu saksalaisen 1920-luvun ekspressionistisen elokuvan vaikutteita, ällistyttävästi Siodmak sai tällaisen läpi Universalin tuotantokoneistosta ja yleisemmästä Hollywoodin sensuurikoodistosta. Cook on jälleen kerran suvereeni luuserihahmon ruumiillistajana. Tyrmäävän kaunis ja kaikin puolin sympaattinen Ella Raines on suuria suosikkejani, harmittavasti tämän Howard Hawks -löydön ura jäi suhteellisen vaisuksi. Kovakätinen murhaaja paljastuu tässä leffassa varsin aikaisin ja loppuosa elokuvasta soljuu rutiinilla. Mielenkiintoisia veistoksia on kasattu murhaajan asuntoon.

Chelsea - Bordeaux 4-0

Tasoero odotettuakin isompi, ei Laurent Blancin valmentamilla vierailijoilla missään vaiheessa mitään toivoa menestyksestä. Ranskalaisten puolustus avautui aivan liian helposti kerta toisensa jälkeen. Deco istui Chelsean systeemiin loistavasti ja Lampard tuntuu saaneen itseluottamuksensa takaisin. Bordeaux'n kohuttu pelintekijä Yoann Gourcuff jäi täysin statistiksi. Erinomaista nähdä vaikeita vaiheita eläneen Nicolas Anelkan tuore esitys Chelsean kärjessä.

Almería - Valencia 2-2

Viihdyttävää avointa taitopeliä Välimeren rannalta. Uusi argentiinalaistähti, Estudiantesista tullut 161-senttinen 19-vuotias Pablo Piatti avasi maalinteon isännille 20. minuutin kohdalla kuittaamalla reboundin Julio Álvarezin vedosta. Varttia myöhemmin Valencian toppari tasoitti keskeltä puolustusmokasta, mutta Almerían sentteri Negredo nikkasi unelmapuskulla Brunon keskityksen sisään. Valencia sai vielä pallon ylärimaan ensi jakson lopulla. Toinen jakso hieman rauhallisempaa, David Villa haistoi paikan ja onnistui tasoittamaan. Yliajalla Valencian maalissa Hildebrandin tilalla pelannut brassi Renan oli vielä hölmöillä tappion joukkueelleen, mutta pelastui.

Caen - St.Étienne 2-0

Upea kompakti stadion Normandiassa. St.Étienne oli yksi suosikkijoukkueistani 70-luvun lopulla, lähinnä Euroopan Cupin finaalin 1976 takia. Joukkue pelasi silloin hienoa jalkapalloa, mutta hävisi finaalin paljon heikommalle Bayern Münchenille. Paljon on sitten tapahtunut, mutta joukkueen nykyinen valmentaja on Laurent Roussey, joka aloitteli peliuraansa 70/80-luvun vaihteessa. Melko yritteliästä peliä, 26. minuutin kohdalla Caenin pakki Barzola veti hienon vapaapotkun, maalivahti Viviani torjui ylärimaan, josta reboundin iski Ben Khalfallah sisään. St.Étienne kovasti pyrki toisen jakson alussa tasoitukseen ja maajoukkuehyökkääjä Gomis tekikin sen, mutta maali tuomittiin väärin perustein paitsiotilanteeksi. Yliajalla Nivet vielä iski toisesta reboundista loppunumerot. Ei tämä kovin hyvää kuvaa Ranskan liigasta antanut, taitotaso ei häikäissyt. Toki nämä eivät olleet sarjan parhaita joukkueita.

Spitzkrug Premium

Saksalaisesta nimestä huolimatta ranskalainen markettiolut. Hieman makea, metallinen ruotsalaistyyppinen kevyt hiilihappoinen mallaspohjainen juoma, etiketin mukaan vehnääkin mukana. Harmittaa, että tämmöistä kutsutaan olueksi.

Dortmund - Schalke 3-3

Ruhrin derbyssä kotijoukkue näytti aluksi pelkältä vastaantulijalta. Schalke häkitti tasaisesti kolme kaappia, kun puolikuntoinen maalivahti Weidenfeller ei pystynyt täysipainoiseen suoritukseen ja ramadan-paastoa viettävä Zidan sotki hyökkäyskuviot. Perulainen Farfan onnistui ensimmäisessä Bundesliga-pelissään pilkulta, Rafinha rankaisi vastahyökkäyksestä ja Suomea vastaan hölmöillyt Westermann voitti maalin edessä ilmataistelun. Sitten kaikki kääntyi, jenkkitoppari Subotic kavensi ja paitsiotilanteen jälkeen EM-vammasta toipunut Frei veti hienolla vasurilla ylänurkkaan. Schalken maajoukkuemiehet Pander ja Ernst menettivät järjen valon ja saivat punaiset kortit. Sitten sekosi tuomari Wagner, Dortmundille rangaistuspotku 87. minuutilla kun Błaszczykowskin pusku osui Bordonin olkapäähän, Frei ohitti kevyesti Schalken 19-vuotiaan kolmosmaalivahti Fährmannin. Sitten Wagner lopetti pelin, kun yliaikaa oli pelattu 20 sekuntia, yliaikaa olisi pitänyt olla vähintään viisi minuuttia. Dramatiikkaa, mutta ei kovin hyvää peliä.

Wessex Longleat Pride, real ale

Tuntematon panimo Wiltshirestä ja tämä olut ilmeisesti varsin uusi lanseeraus. Tämäkin 4%, mutta paljon hedelmäisempi kuin Box Steamin bitter. Täyteläisempi siis, mutta humalointi saisi olla voimakkaampi tässäkin. Kitsasta tarjoilua, kokeneemman baarimestarin ohjeesta nuorehko naisjuomanlaskija rajasi määrän tarkasti puoleen litraan, ei siis täyteen pinttiin. Vastaavaa niuhotusta en ole aiemmin tässä paikasssa kohdannut. Helsinki, Kitty's, 12.9.2008.

Box Steam Best Bitter, real ale

Raikasta hedelmäisyyttä, ohuehko suutuntuma, hieman humalaa loppuliu'ussa. Tyypillinen mallikkaasti tehty kevyt (4%) bitter, ei sen enempää. Helsinki, Angleterre, 12.9.2008.

Duelund Cowboy Den Gode

Tanskalainen makeahko ruskea ale, liian kylmää. Jenkkihumaloita käytetty, mutta kokonaisuus jää ohueksi. Helsinki, One Pint Pub, 12.9.2008.

Avery The Beast Grand Cru Ale

Tässä nyt sitten ekstreemiolut tavanomaisessa merkityksessään. Coloradon pedossa on vahvuutta 16,42%, batch 5 vuodelta 2007. Keitoksessa on belgivehnälajikkeita, nippu saksalaishumalia, sokeria, rusinoita, melassia, hunajaa, belgihiivaa. Melko brutaalia, alkoholi lyö läpi ja lämmittää. Sherrymäinen, ei kovin makea, mutta ei kuivakaan. Ei tämä olutnautintona säväytä erityisemmin. Luultavasti pehmenee vanhetessaan. Helsinki, Pikkulintu, 12.9.2008.

Slottskällans Slottslager

Tämä pääsi yllättämään rankasti, mutta onneksi positiivisesti. Vaikka panimo on maineikas, luulin että kyseessä on tavanomainen entry-level -tuote. Tämä on kuitenkin lähes ekstreemiolut, todella reippaasti humaloitu pils, humalointi IPA-tasoa ja vähän -tyyliäkin. Mallasrunkoakin on. Suodattamaton, mutta suhteellisen kirkas. Aivan upeaa. Helsinki, Pikkulintu, 12.9.2008.

Karhupanimo Musta Karhu

Suhteellisen musta, maltainen, metallinen dunkel, liian kylmää. Ei paahtomaltaan lisäksi juuri muuta aistittavissa. Selvästi mielenkiinnottomampi kuin panimon vaalea tuote. Helsinki, Schönes Fräulein, 10.9.2008.

Karhupanimo Kirjurin Vaalea

Baariyrittäjä Koskinen ja Sinebrychoff ovat pykänneet Poriin uuden panimon, jonka tuotteita näkyy olevan ainakin tässä sisarbaarissa Helsingissä. Tämä näyttää peruslagerilta, mutta makua on kieltämättä enemmän. Maltainen suutuntuma, ehkä vähän voimaisuutta, selvästikin tavoiteltu tšekkityyliä. Humalaa ei paljoa ole, mutta onpa kuitenkin havaittavissa. Ilman muuta odotuksia parempaa. Schönes Fräulein näytti aluksi odotettua intiimimmältä alakerrassa, joka oli suhteellisen täynnä. Paikka tuntui laajenevan loputtomiin toisessa kerroksessa, en jaksanut pitemmälle tutkia, ilmeisesti on kolmaskin kerros. Ihan hyviä ideoita, hallimaisuutta on vältetty, mutta tilaa on. Ei kuitenkaan havaittavissa mitään persoonallista tai viihtyisää. En varmaankaan olisi ilman näitä uutuusoluita paikalle vaivautunut. Palvelu muuttui poikkeuksellisen tylyksi massajuottolameiningiksi, kun jonoa alkoi kertyä futismatsin jälkeen tiskeille. Helsinki, Schönes Fräulein, 10.9.2008.

Suomi-Saksa 3-3

Runsasmaalinen tasapeli Saksaa vastaan MM-karsinnassa olisi tuntunut ennen peliä hienolta tulokselta, mutta jälkeenpäin se on kirvelevä pettymys. Suomen aktiivisuus yllätti taatusti Joachim Löwin, joka odotti mitä ilmeisimmin Hodgson-kilpikonnapuolustusta. Saksa pahasti kesäterässä, varsinkin keskuspuolustus. Schweinsteigerin ja Podolskin esitys selvästi alle kykyjen. Klose haistoi paikat hyvin ja pelasti Saksan. Suomen pelissä ei varsinaista järjestelmällisyyttä, mutta Väyrynen onnistui hyvin ja Johansson näyttää päässeen vanhana miehenä elämänsä kuntoon. Terve Forssell, A. Eremenko, Litmanen ja Tainio olisivat varmaan tuoneet lisää näyttävyyttä, mutta eihän se takaa olisiko voitto tullut sittenkään. Hyypiä ja Jääskeläinen olivat Suomen huonoimmat, näiden tukipilarien varaan tuskin kannattaa enää paljoa rakentaa. Kaikki kuusi maalia syntyivät jonkinlaisista puolustusvirheistä, mutta sehän on yleistä jalkapallossa. Saksalla oli toisella jaksolla pitkässä tappiotilanteessa selvästi ote ja he pystyivät jauhamaan lopulta rikki suomalaisrintaman. Viihdyttävä peli, mutta ei tasoltaan kummoinen.

Täydellä stadionilla hieno tunnelma, Suomessa on valtava jalkapallonälkä, lajin tuntemus ja muu kulttuuri alkaa jo olla sivistysmaiden tasoa. Enää puuttuu vain menestys. Takakaarteessa vieressä sattui istumaan kaksi saksalaistyttöä, jotka estoitta kannustivat Saksaa suomalaisurpojen keskellä. Ei mitään ongelmia, kaikilla oli hauskaa.

Leyerth Urthel Parlus Magnificum

Hiivat baarimestari kaatoi eri lasiin, varmuuden vuoksi, hienoa palvelua. Tämä belgi on kovasti vaatimattomampaa tasoa kuin Hopsinjoor. Dubbel-tyyppinen ruskea ale, makeaa mallasta, liian kylmä tarjoilulämpötila peittänee hieman vivahteita, mutta ei aikaa odotella lämpenemistä, kun futismatsi painaa päälle. Tuntuu ohuehkolta, vaikka alkoholiakin 7,5%. Tykkäsin Urthel Hop-itista, mutta tämä on varsin keskitien tuote. Ei kuitenkaan erityisen makea, se on positiivista, varsinkin kun jälkimakukin on aavistuksen kuiva. Helsinki, Kaisla, 10.9.2008.

Het Anker Gouden Carolus Hopsinjoor

Hyvin humaloitu suodattamaton pullossakäyvä golden ale Belgiasta. Loistavaa tavaraa, rutkasti humalaa ja belgihiivaa, tämä yhdistelmä on yksi suosikeistani. Tässä on enemmän alkoholia (8%) kuin XX Bitterissä. Etiketin mukaan arveluttavasti mukana maissia ja sokeria, mutta nämä eivät pilaa makua, ehkä jopa tuovat jonkinlaista täyteläisyyttä mukaan. Humalacocktail sisältää lajikkeet Golding, Saaz, Spalt ja Tradition. Suutuntuma on raikas, lähes saisonmainen, humalat hyökkäävät päälle jälkimaussa. Hyvin samea. Parhaita viimeaikaisia juomiani belgejä. Naapuripöydän asiantuntijan oloinen kaveri (selitti pöydässään lambicin historiaa) vertasi olutta Duveliin. Ilman muuta yhtäläisyyksiä on, mutta Hopsinjoorissa vähemmän hiilihappoa ja enemmän humalaa. Duvelin maaginen herkkutasapaino on kyllä ehkä sittenkin vielä hieman vakuuttavampi kuin tämä. Helsinki, Kaisla, 10.9.2008.

Plevna Pikku Pässi

Tamperelainen brown ale on melko kuiva tässä tyylisuunnassa, mutta ei kuitenkaan voimakkaasti humaloitukaan. Jotenkin nahkea, ei erityisen hedelmäinen eikä pähkinäisen maltainenkaan. Kun aineksia ei paljoa ole, niin ohueksihan tämä jää. Jos esikuvana on ollut laimea Newcastle Brown Ale, niin aika hyvin on onnistuttu. Toki tämä on hieman parempi, pientä luonnetta on kuitenkin. Ehkä tavoitteeksi olisi kannattanut ottaa jotain parhaiden amerikkalaisten brown alejen kaltaista. Helsinki, William K Kurvi, 10.9.2008.

R.E.M. @ Finnair Stadion

REM saapui Suomeen huonojen viimeaikaisten keikka-arvioiden ja karmean sään laimentamana. Kuuntelin bändiä paljon 80-luvulla, ei ollut mikään suosikki, mutta senaikaisen kitarabändiaallon seassa se oli omaperäisimpiä. 90-luvulla vieraannuin aika lailla yhtyeen suosion kasvaessa ja viimeisimpiin levyihin en ole jaksanut tutustua. 2004 näin bändin keikalla Orlandossa, Kerry-kampanjan tilaisuudessa Springsteenin lämmittelijänä. Konsertti oli vaisu, joten odotukset olivat nyt melko alhaalla.

Väljää oli Pallokentällä, mutta What's the Frequency, Kenneth kick-starttasi keikan mainiosti, kirkkaasti soiva hieno kappale. Bändin saundi upeasti kohdallaan, juuri näin kitararockia pitää esittää. Kokoonpanossa kakkoskitaristi virallisen kolmikon lisäksi ja taisi olla muitakin tukijoukkoja. Tämän jälkeen homma kyllä lässähti pahasti. Tuntemattomissa uusissa kappaleissa ei tuntunut olevan särmää ja So. Central Rain valui läpi haluttomasti, Stipelta tekopirteitä juontoja. Erityisen laimea tulkinta Cuyahogasta, olin jo menettää kärsivällisyyteni tässä vaiheessa. Vajaan tunnin kohdalla piristymistä, ryhdikäs mutta yllätyksetön tulkinta läpimurtohitistä The One I Love sai hieman eloa apaattiseen yleisöön ja perään tuli reippaasti muunneltu ylväs versio Ignorelandista, tästä tykkäsin kovasti. Mike Millsin laulama (Don't Go Back to) Rockville rullasi vaivattomasti, tämä on REMille epätyypillinen kappale, Long Ryders -tyyppistä kantrirockia, juuri tämän laulun kuultuani kiinnostuin aikoinaan bändistä. Tässä oli ilman muuta keikan henkilökohtainen huipentuma. Bändin dramaturginen ote ei vakuuttanut, tässäkin kohti annettiin tunnelman valua kuiviin löysällä Losing My Religionilla. Automatic For the People -mestariteoksen intensiiviset tunnelmapalat eivät toimi stadionilla, niitä on kuunneltava syyspimeällä peiton alla. Homma siis veltostui, mutta varsinaisen setin päätti heleästi soiva popahtava Imitation of Life. Encoreissa oli hapuilua alussa, mutta lämmittelybändin The Editorsin avustama Orange Crush jyräsi rouheasti. Lopun It's the End of the World As We Know It (And I Feel Fine) ja Man on the Moon soivat komeasti, mutta yllätyksettömästi. Ilman muuta parempi keikka kuin odotin, mutta REMin materiaalista saisi paljon paremman setin kasaan. Bändi jotenkin ujo, varsinkaan kitaristi Peter Buck ei minusta tuonut osaamistaan kunnolla esiin.

Sharp's Eden Pure Ale, real ale

Meripihkan värisessä bitterissä on hedelmäisyyttä ja humalaa kohtuudella, mutta kokonaisuus on hieman tunkkaisen pahvinen ja ohuehko. Ei ollut parhaassa iskussaan. Cornwallin Rockista kotoisin oleva olut on ehkä luomutuotantoa, tai sitten pure-termi viittaa vain johonkin yleisempään asenteeseen. Helsinki, St. Urho's, 9.9.2008.

Inspector Morse, Twilight of the Gods

Varsinaisen sarjan viimeinen jakso, tämän jälkeen tehtiin enää spesiaaleja. Kunnianhimoinen episodi, paljon henkilöitä, taustoitus toisen maailmansodan aikaiseen Liettuaan. Osittain groteskeja ja koomisia hahmoja, ei oikein toimi kokonaisuutena. Morse väittää olevansa Oxfordin hilpein ylikomisario, mutta lopussa päätyy masentuneena harkitsemaan sapattivuotta. Oluenjuontia ei näytetä, mutta Randolph-hotelliin suunnitellaan menoa, koska ainakin sieltä saa kunnollisen pintin. Nuori Rachel Weisz sivuroolissa. Viimeisessä kuvassa Morse jää kurvailemaan Jaguarillaan "unelmakaupunki" Oxfordin katuja.

Box Steam Dark & Handsome, real ale

Arvailin ensin tätä tumman punaruskeaa alea vahvaksi (5%) mildiksi, mutta ei tässä ole sellaista paahteisuutta. Makea mallas hallitsee suutuntumaa ja sitten ohut mutta itsepintainen katkeranpisteliäs jälkimaku aistiutuu kauan nielaisun jälkeen. Oikein hyvässä kunnossa ja erinomainen strongish dark ale. Panimon mukaan kyseessä on old ale, mutta esim. Old Peculieriin verrattuna humalaa on tässä enemmän ja paahtoa vähemmän. Oluthuone Leskinen, 7.9.2008.

Coniston Old Man Ale

Liian kylmää, hieman mausteinen, keg-oluena vähän kolho, ei pehmeyttä. Hedelmäinen, karamellimallasta ja loppu humalainen. Helsinki, Kitty's, 7.9.2008.

Plevna Pipa

Hyvin tumma olut, ilmeisesti hyvin lähellä panimon aiempaa yhteistyöolutta Smørre Ruis-IPAa. Kuiva, jopa suolainen ale. Humalaa on todella hyvin jälkimaussa, mutta jokin tässä tökkii. Janottavuus ei ehkä ole tavoiteltu tila oluen juomisen jälkeen. Kuitenkin kokonaisuutena varsin miellyttävä. Baariin on ripustettu Hull Cityn huivi, hieno kunnianosoitus ensi kerran ylimmälle sarjatasolle kohonneelle joukkueelle. Helsinki, Black Door, 6.9.2008.

Box Steam Rev. Awdry's Ale, real ale

Kaatosade Helsingissä, Bruuverissa haluttiin takki narikkaan, joten poistuin luonnollisesti välittömästi, baarikierroksella ei ole aikaa eikä varaa tuollaisiin historiajäänteisiin. Uusi panimotuttavuus Wiltshirestä, rautatieteemoja näyttää olevan tälläkin valmistajalla. Vain 3.8%-vahvuinen bitter, kuivaa humalaa jonkin verran, mutta mallasrunko jää liian vetiseksi, edes real-versiona tähän ei tule tarpeeksi luonnetta. Brittipanimoiden innostusta näin kevyisiin oluisiin on vaikea ymmärtää, varsinkin vientituotteina näiden hinta/laatusuhde on kehno. Kevyt ja raikas, mutta vakavammalle oluen juojalle liian ohut. Helsinki, Angleterre, 6.9.2008.

Raasted Imperial Stout

Hanasta sitten tyylipuhtaampaa imperial stoutia, samat 9% kuin Huvilan puukypsytetyssä. Kuohkeaa, maltaista, espressoa, poikkeuksellisen kuiva tässä tyylisuunnassa. Erinomainen, varmaankin tämän Suomenlahti-turneen paras olut. Helsinki, Pikkulintu, 6.9.2008.

Huvila Pesäpuu Stout #1

Bourbon-tynnyrissä kypsytetty 9-prosenttinen savolainen, 390 pullon erä, ilmeisesti valmistettu yhteistyössä Pikkulinnun kanssa. Bourbon ei maussa varsinaisesti tunnu, mutta bourboniin usein yhdistetty vaniljaisuus kylläkin. Pikemminkin olut muistuttaa enemmän madeiraa, portviiniä tai sherryä. Ei vaahtoa, öljymäinen, hyvin makea, alkoholi ei maistu, mutta sitä voisi makeuden perusteella epäillä olevan enemmänkin. Stouttimaisuutta tässä ei enää ole jäljellä, ei imperial-mielessäkään, ei mitenkään innostava. Helsinki, Pikkulintu, 6.9.2008.

Nynäshamns Yttre Gaarden

Wit, eli belgivehnä Ruotsista, ei voimakkaasti maustettu, mutta muuten tyylipuhdas. Tosin tämä tyylilaji ei ole erityisen kiinnostava, puolen litran juominen oli jokseenkin työlästä. Helsinki, Pikkulintu, 6.9.2008.

Närke Kll ’n v fn d vll

Vokaalittomassa ruotsalaisoluessa on vahvuutta 6,66%. Samea sitrushedelmäpommi, valtavasti jenkkihumalaa. Toisaalta hieman etikkaakin, ei ollut enää täysin kunnossa. Amerikkalaisvaikutteinen IPA varmaankin kyseessä, parhaimmillaan luultavasti erinomaista kamaa. Humalamäärä on kyllä jo kipurajalla, nykyään tykkään enemmän kun maltaalla leikataan hieman hoppeja tasaisemmaksi. Mukava palata olutsivistysvaltioon. Helsinki, One Pint Pub, 6.9.2008.

Viru Švejkiõlu

Virun oluita ei paljon Tallinnassa näe, tämä nimetty tarjoilevan olutravintolan mukaan, mutta tuskinpa poikkeaa panimon perustuotteista. Hieman makea, hieman diasetyylia, standardikamaa. Siisti puoleksi kellaripaikka, ei muita asiakkaita, mutta soitetaan kunnon musiikkia. Tallinna, Švejki Juures, 6.9.2008.

Beer House Medovar Honey

Melko karmeaa, hunaja puskee siirappisesti läpi. Tarttuu tahmeana kitalakeen ja tuopin ulkopinnassa pahoja säröjä. Tämä panimoravintola alkaa pikkuhiljaa neljännellä vierailukerralla jo ottaa päähän, mutta Tallinna on olutmielessä raivostuttavan surkea. Myös ämyreistä pursuava virolainen vanha tanssimusiikki tms. on pöyristyttävän puistattavaa, melkein yhtä huonoa kuin vastaava suomalainen. Tallinna, Beer House, 6.9.2008.

Puls Hell Hunt Tume

Makea, hyvin makea lager, muuten todella ohut, varsin surkeaa juomaa, tuoreus hyvä puoli. Baarissa hyvä meininki, kaupungin keskustassa muutenkin miellyttävä tunnelma, humalaisista suomalaisista örisijöistä huolimatta. Harmi, että Viron oluttilanne on mikä on. Tallinna, Hell Hunt, 5.9.2008.

Beer House Dunkles Extra

Lähes musta, maltainen paahtunut maku. Kuohkeaa juomaa, mutta kuitenkin hyvin ohutta olutta, jälkimakua ei oikeastaan ollenkaan. Tallinnan panimoravintolassa lähellä puolta yötä livemusiikkia, rasittavaa ruotsinlaivameininkiä, rummut, basso, sähkökitara, hanuri ja stemmalaulua viroksi. Tallinna, Beer House, 5.9.2008.

Tartu Saaremaa Tuulik

Makeahko öljyinen lager, kevyesti mallasta, ei humalointia. Suomenlahti, Tallink Star, 5.9.2008.

Hop Back Groovy Mover, real ale

Kullanruskea sameahko, hieman hiivainen, kohtuullinen mallasrunko. Jälkimaku äärimmäisen humalainen ja pitkään kestävä. Parhaita viime aikoina vastaan tulleita realeja. Helsinki, Pullman, 5.9.2008.

Inspector Morse, The Day of the Devil

Jälleen hieman poikkeuksellinen episodi, hyvin intensiivinen kostotarina, käsikirjoitus on varsin vakuuttava. Morse ja muut poliisit ovat vain sivustakatsojia tapahtumaketjussa. Morse ei pääse edes oluelle, real ale -nautiskelusta vastaa nyt sairaalasta paennut raiskaaja-saatananpalvoja, joka vastoin odotuksia ei harrastakaan metallimusiikkia. Selviä vaikutteita Tourneurin vihtahousuleffasta Night of the Demon. Liipaisinherkkä naispoliisi haastaa Morsen ihanteelliset naisnäkemykset. Raiskaajan nimi J.P. Barrie viitannee Peter Panin luojaan J.M. Barrieen. Varsin viehättävä naislääkäri, johon Morse ei kuitenkaan tunnu saavan ihmeempää kontaktia.

Lew Bryson & Mark Haynie: New Jersey Breweries

Lew Bryson on philadelphialainen olutkirjoittaja, USA:n tunnetuimpia. Tämä uunituore New Jerseyn panimo-opas on neljäs hänen sarjassaan, joka kattaa koko keskisen itärannikon, New Yorkin, Pennsylvanian ja Washington DC:n ympärysvaltiot. Aiemmat teokset ovat olleet laadukkaita, mutta nyt raavitaan tynnyrin pohjia. New Jerseyssa on vain 19 panimoa ja kirja jää kovin ohueksi. Ohueksi siitä huolimatta, että teoksessa käsitellään pitkään Anheuser-Buschin kliinistä teollisuuslaitosta Newarkissa, Springsteenin kotikaupunki Freeholdissa sijaitsevaa itsepalvelupanimoa (brew-on-premises) ja kaiken huipuksi applejack-tislaamoa, jolla ei ole mitään tekemistä oluen valmistuksen kanssa. Bryson myös kierrättää samoja yleisluontoisia aiemmissa teoksissa julkaistuja tekstejään olutmatkailusta, panimoiden luokittelusta ja oluttyylien eroista. Bryson ei itse asiassa ilmeisesti edes vastaa kuin murto-osasta tekstiä, useimmissa panimoissa on vieraillut Atlantic Citystä kotoisin oleva Haynie. Sekä Bryson että Haynie vaikuttivat lyhytikäisessä ekstreemioluita tehneessä newjerseyläisessä Heavyweight-panimossa vuosituhannen vaihteessa.

Silti Brysonin aiempien teoksien hyviä puolia on mukana tässäkin. New Jerseyn valtion ominaispiirteet tulevat hyvin esiin yleiskuvauksissa, nämä näennäisesti panimokatsauksiksi naamioidut kirjat ovat ensisijaisesti (olut)matkaoppaita. Valtion oluthistoria käydään läpi perusteellisesti, kuuluisa Ballantine-olut on New Jerseystä kotoisin. New Jerseyssä ei ole juurikaan kehittyneitä olutbaareja, mutta harvat poikkeukset tulevat hyvin raportoitua. Alueen vahva musiikkiperinne tulee hyvin esiin Springsteen- ja Southside Johnny -viittauksilla. Valtion laatupanimot saavat paneutuneen käsittelyn, kuvaukset ovat varmaankin Haynien takia objektiivisempia kuin Brysonin aiemmissa teoksissa, omistajien ja panimomestarien haastattelut ovat pääroolissa. Egan & Sons -panimon omistajalla Montclairissa sattuu olemaan hallussa myös Dublinissa Bruxelles-baari, jossa kävin 1995 Paul McGuinnessin and the Legendary Hoodsin keikalla. Kiertelin New Jerseya keväällä 2001, silloiset huippukohteet Milfordin Ship Inn, Princetonin Triumph ja Toms Riverin Basil T tekevät edelleen laatuolutta ja saavat tässä teoksessa arvoisensa kohtelun. Varsinkin oikeaoppista real alea Ringwood-hiivalla työstävän Ship Innin jatkuva menestys käpykylässä Delaware-joen rannalla lämmittää mieltä.

Tim Webb & Joris Pattyn: 100 Belgian Beers to Try Before You Die!

Useampia painoksia erinomaista Belgian olutopasta julkaissut Tim Webb pukkaa nyt ulos ehkäpä hieman laajempaa lukijakuntaa tavoittelevan opuksen. Roger Protzin vastaavasta yleisemmästä "300 kokeiltavaa olutta ennen kuolemaa" innoituksensa ilmeisimmin ammentanut tiheä pureutuminen Belgian parhaisiin. Flanderilaisen Joris Pattynin rooli hieman epäselvä, joissakin olutarvioissa viitataan häneen tai kirjoittajien eriäviin mielipiteisiin. Suhteellisen konservatiivisia valintoja paljon, trappistit lähes kaikki mukana, olisi voinut odottaa ainakin Chimayn ainokaisenkin pudottamista pois, markkinointisyistä se on päässyt jopa kanteen. Lambiceissa ehkä hieman painopistettä, mukana jopa Hanssensin mansikkaversio. Toisaalta kirjaan on otettu rohkeasti tuntemattomampiakin helmiä, tyyliin Potteloereke, Hofblues, Angelus Blonde ja Westmalle Extra, jota ilmeisesti munkkien lisäksi vain Pattyn pystyy juomaan säännöllisesti. Hauskasti riman ylittävät myös Beersel Lager, joka on ymmärtääkseni kräusen; ja Walrave Pick-Up Pils. Omista suosikeista mukana on mm. Dupont Bons Vœux, Houblon Chouffe ja Blaugies La Moneuse. Pois ovat jääneet esim. Tripel Karmeliet, Delirium Tremens, La Divine, Kerkom Adelardus, Rodenbach Vin de Céréale.

Webbin ja Pattynin valinnat ovat pääsääntöisesti hyvin perusteltuja. Kunkin oluen kohdalla on tarkka maisteluarvio ja yleisempi subjektiivinen tuomio. Panimoiden historia kuvattu elävästi. Neljä panimoa saa hieman enemmän tilaa, ne sitten varmaan ovat kirjoittajien mielestä Belgian kovimmat: Cantillon, Drie Fonteinen, Dupont, Kerkom. Eniten oluita on Cantillonilta ja Dupontilta, molemmilta viisi. Webb kirjoittaa nautittavasti, kuivaan huumoriin kuuluu mm. sanastossa esiintyvä UFO (Unidentified Floating Object). Westvleterenin kohdalla Webbiltä irtoaa hauskasti kitkeriä kommentteja Ratebeer.comille, jonka "maailman paras olut"-valinta nosti tuotteen kysynnän megalomaaniseksi. Webb ei alennu edes mainitsemaan web-saitin nimeä, ei edes muista mikä Westvleterenin oluista sattui tittelin voittamaan. CAMRAn muiden uusimpien julkaisujen tapaan kirja on kuvitettu loistavasti, tästä tyylistä on jo ehditty käyttää termiä olutporno. Kirjan informatiivinen arvo ei ehkä ole kovin tyrmäävä vakavammalle harrastajalle, mutta enpä esim. sattunut tietämään että de Cam käyttää kypsytykseen Pilsner Urquellin tynnyreitä.

Kirjassa on arvioitu tarkkaan ottaen 105 olutta. Ne viisi ylimääräistä on valmistettu Belgian ulkopuolella. Tämän osan johdannossa on hauska anekdootti, kun Tim Webb juhlittuna belgiauktoriteettina kohtaa 1997 Manhattanilla ensimmäisen Ommeganginsa. Yhtään Ommegangin olutta Upstate New Yorkista ei kuitenkaan pääse kirjaan mukaan, mutta neljä amerikkalaista kuitenkin, edustajat Allagashilta, Port/Lost Abbeyltä, Russian Riveriltä ja New Belgiumilta. Viides on italialainen, Panil Barriquée Sour.

John Farrow: The Big Clock

Tuoreeltaan 1948 valmistunut Fearingin romaanin siisti noirahtava Paramount-filmatisointi on näppärämpi kuin alkuteos. John Seitzin kuvauksessa on visuaalista tyylittelyä, vaikka New Yorkia ei kunnolla hyödynnetäkään studio-oloissa. Jonathan Latimerin käsikirjoitus unohtaa näkökulman vaihtelut, mutta tiivistää rakennetta ja hyppää suoraan huippukohtaan pienellä takaumasysteemillä. Jopa suuri kello on realisoitu valtavaksi maailmankelloksi, romaanissa ei ole mitään vastaavaa. Greenwichin mean time mainitaan. Ray Milland on loistava pääroolissa ja jopa Charles Laughton pysyy jotenkin hallinnassa. Loppupuolella naurettava tarina alkaa mennä tässäkin liian keinotekoiseksi.

Kenneth Fearing: The Big Clock

Trilleri vuodelta 1946. Ekonomisesti kerrottu dialogiin painottuva tarina, minä-muodossa, mutta kertojia useita. Yksinkertainen, mutta jännittävä ja varmaan aikanaan pöyristyttävä juoni. Filmattu ainakin kahteen kertaan. Lähiössä perheenisänä söpöilevä pikkunilkki pettää vaimoaan pomon rakastajattaren kanssa. Mustasukkainen pomo murhaa naisen saman tien ja pistää alaisensa nilkin etsimään lavastettavaa syntipukkia, nilkkiä itseään. Henkilöt pelkkiä nappuloita kyynisessä pelissä, varsinaisista uskottavista henkilöhahmoista ei voi puhua. Fearingin runoilijatausta näkyy kohtalonomaisissa jaksoissa suuren kellon, kohtalon, tikittäessä tapahtumia ohjaamassa. Jonkinverran hieman David Goodis -tyylisiä taiteilijarappiokohtaloita mukana. Kustannustalon toimistokuviot tuntuvat yllättävän moderneilta, paljon ei ole näissä asioissa muuttunut. Tapahtumat keskittyvät manhattanilaiseen pilvenpiirtäjään, baareihin ja antiikkikauppoihin, mutta melko pinnalliselta paikallisväri tuntuu.

Meantime London Stout, Draught

Greenwichiläisen pienpanimon stoutia nyt hanassa, pulloversiohan saapui Kajaaniin elokuussa. Tämä versio täyteläisempi, alkoholiakin nyt 5% (pullossa 4,5%), ehkä vähän makeampi, maltaisuutta, leipäinen perusmaku. Tarjoilulämpötila liian kylmä, ainakin pullosta aistittu kahvimaisuus jää puuttumaan, Oluthuone Leskinen, 1.9.2008.