Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
maanantai 1. syyskuuta 2008
John Farrow: The Big Clock
Tuoreeltaan 1948 valmistunut Fearingin romaanin siisti noirahtava Paramount-filmatisointi on näppärämpi kuin alkuteos. John Seitzin kuvauksessa on visuaalista tyylittelyä, vaikka New Yorkia ei kunnolla hyödynnetäkään studio-oloissa. Jonathan Latimerin käsikirjoitus unohtaa näkökulman vaihtelut, mutta tiivistää rakennetta ja hyppää suoraan huippukohtaan pienellä takaumasysteemillä. Jopa suuri kello on realisoitu valtavaksi maailmankelloksi, romaanissa ei ole mitään vastaavaa. Greenwichin mean time mainitaan. Ray Milland on loistava pääroolissa ja jopa Charles Laughton pysyy jotenkin hallinnassa. Loppupuolella naurettava tarina alkaa mennä tässäkin liian keinotekoiseksi.
1969 kuulee Creedence Clearwater Revival -yhtyeen kappaleen Proud Mary.
1970 näkee Gerd Müllerin tekevän jatkoajalla Länsi-Saksan voittomaalin Meksikon MM-kisojen neljännesfinaalissa hallitsevaa mestaria Englantia vastaan.
1973 lukee Raymond Chandlerin novellin Punainen tuuli (Red Wind).
1981 näkee Howard Hawksin elokuvan Rio Bravo.
1990 juo Samuel Adams Boston Lager -oluen.
2014 pienosakkaaksi Sonnisaari Panimoon.
2022 mukaan kiertolaispanimo Hagströmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti