keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Jefferson Parker: Storm Runners


1915 käärmeöljymies Charles Hatfield lupasi pelastaa kuivuuden näännyttämän San Diegon. Sateentekijä onnistui yli odotusten, syntynyt tulva aiheutti valtavia vahinkoja ja noin 20 kuolonuhria. Kosteuskiihdyttäjä vältti juuri ja juuri lynkkauksen tai tervassa ja höyhenissä kierittelyn, mutta raivostuneet kaupunkilaiset ajoivat miehen tiehensä. Parkerin romaanissa lähes sata vuotta myöhemmin suomalaista Metteä muistuttava säätyttö löytää isoisänsä isän salaisen laboratorion San Diegon pohjoispuolelta ja aikoo tehdä sadetta uudelleen. Vastapoolina on Polanskin Chinatownin tapaan Los Angelesin mahtava vesivirasto, jonka intressissä on William Mulhollandin ja Hollis Mulwrayn esikuvien tapaan säilyttää vesi niukkana hyödykkeenä. Tähän kuvioon sotkeutuu Parkerin tyypillinen sankari, orangecountylainen ex-poliisi, jolta meksikolaisen järjestäytyneen rikollisuuden huipulle kohonnut ex-koulukaveri on juuri murhannut vaimon ja pojan. Alkuasetelma on nokkela, mutta sitä harmittavammin Parker ei saa tarinaa lentoon ollenkaan. Jännitettä syntyy vain haaleasti ja henkilöhahmojen kliseet vain korostuvat. Tapahtumat sijoittuvat pääosin San Diego Countyn pohjoisosiin, Fallbrookin vehreille avocado-kukkuloille. Fallbrookin vieressä on Camp Pendletonin armeijan ampuma-alue, josta kantautuvaa tykkien jylyä Parkerin henkilöt kutsuvat "vapauden ääniksi", pariin otteeseen. Parkerilta ei siis kannata odottaa W-kritiikkiä. Kokonaisuutena selvästi huonoin lukemistani neljästä Parker-tuotoksesta.

Ei kommentteja: