Jacques Becker: Le trou

Ranskalainen vankilapakoelokuva on melkein oma lajityyppinsä. Olen nähnyt tämän Beckerin viimeiseksi leffaksi jääneen Jose Giovanni -tulkinnan vuodelta 1960 vain kerran, silloin jäi loppuvaikutelmaksi hienoinen pettymys. Ei tuntunut nousevan Melvillen ja Bressonin perusteosten tasolle, mutta mikäpä elokuva toisaalta nousisi. Beckerin gangsteriklassikko Touchez pas au grisbi vaikutti sekin paremmalta. Beckerin kuuluisimman elokuvan Casque d'or varauksettomiin ihailijoihin en kuulu. Le troun perinpohjaisen yksityiskohtainen realismi on varsin ainutlaatuista, aivan samantasoista pelkistystä olennaiseen ei tule heti mieleen. Tässä ei kaiveta tunnelia multaan vaan hakataan tietä auki sananmukaisesti kiven läpi. Elokuva muistuttaa jotain nautinnollista professionaalia tehtävään paneutumista ja sen suorittamisesta saatua tyydytystä. Toisaalta tyyliratkaisu on hieman tylsä, varsinkin jos sitä seuraa jo useampaan kertaan. Muutama dramaattinen yllätys esiintyy, mutta liian harvoin. Periskoopin ja tiimalasin nokkelat rakentamiset huippukohtia. Pientä epäuskottavuuttakin ilmassa, tunnelin rakentaminen on niin äänekästä varsinkin alkuvaiheessa, että vartijoiden huomiokyvyn heikkous hämmentävää. Loppu on sitten kiihkeä, kun ryhmädynamiikan luottamuskuviot lopullisesti rakoilevat. Työryhmän kuvaus on vähintään hawksilaista, ehkä vieläkin paneutuneempaa. Perustuu tositarinaan ja hämmästyttävästi yksi päähenkilöistä osallistui alkuperäiseen reaalipakoon 13 vuotta aiemmin, mies näyttelee suvereenisti. Elokuvassa ei ole musiikkia, toimii silti loistavasti.