Michelangelo Antonioni: Blowup

Milanon vieraantuneiden muovi-ihmisten viileä mestari Antonioni saapui 1966 swingaavaan Lontooseen. Lopputulosta pidin 80-luvulla rasittavana hömppänä, mutta nyt katselin sitä suhteellisen hyvin viihtyen. Tarina on ohuenohut, skriptiä on ollut vääntämässä monitulkintaisiin jonninjoutavuuksiin erikoistunut Julio Cortazar. Silti Antonioni onnistuu tuottamaan tähänkin tuttuja tunnelmiaan ja saa aikaan pientä suspenseakin valokuvia suurentelemalla. Avo-Rollsin lipumista omituisen tyhjillä Lontoon kujilla on mukava seurata ja Vanessa Redgrave onnistuu hyvin Monica Vitti -parodiassaan. Huonompaa jälkeä syntyy Antonionin raportoinnissa populaarikulttuurin ilmiöistä, hilpeä groupiekohtaus on varmaan herättänyt joskus pahennusta ja Jeff Beckin kitaratuho on kuin suoraan Spinal Tapista. Antonioni meni seuraavassa elokuvassa Zabriskie Point vielä enemmän tähän suuntaan ja tulos oli lähes katastrofi. Sitä hämmästyttävämpää on, että Antonioni kykeni kokoamaan itsensä ja kaikki teemansa kirkkaaseen mestariteokseen The Passenger 1975. Blowupissa Veruschkan ja päähenkilövalokuvaajan juhlittu seksisimulaatiokohtaus on ehkä kestävintä antia, toimii edelleen.