MM-finaali 1970: Brasilia - Italia 4-1

Meksikon MM-kisat olivat ensimmäiset, joita seurasin tiiviisti. Elämys oli intensiivinen, monitahoinen ja pitkäkestoinen. Näiden kisojen myötä aloin kiinnostumaan jalkapallosta laaja-alaisemmin kuin itse pelaamalla. Muistan hyvin, kun syksyllä ensimmäisinä koulupäivinä analysoin opettajani Heikki Rimpiläisen kanssa Pelen liikettä ajassa ja tilassa ennen Carlos Alberton finaalimaalia. Tai miten täydellisen tasapainoinen Pelen pukkausasento oli.

Lähdin kisoihin vahvasti Pyhän Yrjön punavalkoristiä heiluttaen. Englantilaisen jalkapallon asema oli Suomessa jo silloin todella vahva veikkauksen takia. Maata kunnioitettiin jalkapallon synnyinmaana ja se sattui silloin (ainoan kerran) olemaan puolustava maailmanmestari. Joukkue oli selvästi parempikin nyt kuin neljä vuotta aiemmin, erityisesti tykkäsin nousevasta laitapakista Terry Cooper. Yllätykseni olikin melkoinen, kun neljännesfinaalissa Länsi-Saksa otti revanssin ja voitti mestarit jatkoajalla. Saksalaiset pelasivat älykästä lyhytsyöttöpeliä ja olivat muutenkin ylivertaisia, Länsi-Saksasta tuli uusi suosikkijoukkueeni. Ottelu teki minusta elinikäisen jalkapallofanaatikon. Sitten tuli uusi yllätys semifinaalissa, kun Italia teurasti Länsi-Saksan 4-3 jatkoajan jälkeen, jatkoajalla viisi maalia. Italian Gianni Rivera häikäisi kymppipaikalla, Rivera mahtuu edelleen kaikkien aikojen suosikkipelaajieni top teniin, ehkä korkeammallekin. Italiasta ei kuitenkaan tullut uutta suosikkiani finaalissa, sen verran olin nähnyt Brasiliankin otteita.

Brasilian joukkueen suorituksia en pystynyt kunnolla käsittelemään tuoreeltaan. Pelityyli oli tyystin toisenlainen kuin eurooppalaisilla, nopeutta, iloa ja ennen kaikkea ylivoimaista teknistä taitoa. Puolustusta ja varsinkin maalivahti Felixiä kritisoitiin kovasti. Brasilia voitti alkulohkossaan kolme eurooppalaisjoukkuetta, mm. Englannin melko tasaisessa ottelussa ja eteni sitten finaaliin pudottamalla eteläamerikkalaiset Perun ja Uruguayn, joista varsinkin Peru oli huippujoukkue. Silti ehkä hieman epäilin brasilialaisten mahdollisuuksia kivikovaa puolustavaa Italiaa vastaan.

En ole nähnyt finaalia sitten mustavalkoisen suoran lähetyksen jälkeen 21.6.1970. Nyt hankitun värillisen tallenteen kuvanlaatu ei kovin hyvä, hieman katkoksia, esim. viiden minuutin jakso 5. ja 10. minuutin väliltä puuttuu kokonaan. Bobby Moore kommentaattorina BBC:n lähetyksessä, Billy Wright tekee lopussa yhteenvedon. Brasilian peli pehmeää, soljuvaa, vaivatonta, Clodoaldo teoriassa pivote, mutta valtava liikkuvuus, hyvin hyökkäävä asenne. Gerson pelinjohtaja, kaikki hyökkäykset hänen kautta liikkeelle. Carlos Albertolla nousevana pakkina todella suuri rooli, ennakoiden Francisco Marinhoa, Nelinhoa, Josimaria ja Junioria. Kisojen jälkeen auto-onnettomuudessa kuollut Everaldo myös aktiivinen vasempana pakkina. Rivelino ja Jairzinho hieman sivussa ensijaksolla, toisella puoliajalla enemmän mukana. Pele aluksi muistamaani ylempänä, lähes keskushyökkääjänä, mutta valui myöhemmin alemmas kymppipaikalle. Tostao varsinainen sentteri, ei oikein tässä finaalissa päässyt esille. Brasilia karvasi korkealta, yritti estää Italian pääsyn pehmeään puolustukseensa.

Italialla oli hieno joukkue, mutta taktisesti varovainen asenne saattoi ratkaista. Jostain syystä he arvioivat, että kentälle ei mahdu kahta luovaa pelinjohtajaa. Siksi läpi turnauksen Interin Sandro Mazzola pelasi ensimmäisen jakson ja Milanin Gianni Rivera toisen. Finaalissa tehtiin poikkeus, Rivera tuli kentälle vasta 84. minuutilla ja se saattoi olla ratkaisevaa. Italia nimittäin oli pelissä kiinni pitkään. Heti alussa se hyökkäsi räväkästi ja upea kärkimies Luigi Riva kiskoi vihaisesti. Kapteeni Facchetti ei noussut ylös laidalla tyypilliseen tapaansa. Peli varsin nopeaa ja liikkuvaa. Vaarattoman näköisestä roikkukeskityksestä Pele pukkasi hämmästyttävän loistokkaasti johtomaalin 18. minuutilla. Brasilian karmean puolustussekoilun jälkeen Boninsegna pääsi tasoittamaan 37. minuutilla. Jakson lopussa Pele teki maalin, mutta tuomarin mielestä aika oli jo kulunut umpeen. Nykykatsannossa täysin ihmeellinen tulkinta.

Toisen jakson alussa Italialla jopa tilanteita siirtyä johtoon, Riva, Domenghini ja Mazzola aktiivisia hyökkäyspäässä. Rivelino käytti oikeaa jalkaansa ehkä ensimmäistä kertaa turnauksessa, pallo poikkipuuhun. Tässä vaiheessa paljon rikkeitä, paljon vapaapotkuja Brasilialle, jolle ote siirtyi. 66. minuutilla Gerson ratkaisi pelin, raivasi itse paikan ja vetäisi vasemmalla takanurkkaan. Sitten Gersonin keskitys, Pelen nerokas jatko päällä ja Jairzinho survoi pallon maaliin. Rivera sisään, mutta ei saanut tulosta aikaan. Upea pitkä syöttely, jonka jälkeen Pele vapautti ylimielisesti Carlos Alberton voimalaukaukseen, 4-1. Ottelua on jälkeenpäin pidetty Brasilian näytöksena, nyt katsottuna korostuu Italian sisukas taistelu. Brasilia tietysti parempi, mutta todella suuria pelaajia tässä finaalissa vain Gerson, Pele, Clodoaldo ja Carlos Alberto. Rivelino, Jairzinho ja Tostao ehkä olivat aiemmissa peleissä parempia. En ehkä väittäisi tätä Brasiliaa kaikkien aikojen joukkueeksi.