Freigeist Hoppeditz Firlefanz KP

Toinen Vapaahenki-valmistajan olut, ilmeisesti jonkinlainen altbier. Selvästi rumimpia viime aikoina näkemiäni oluita, suoraan sanottuna kuin löysävatsaisen henkilön tuotosta. Maku on yllättävän hilltty, mallasta, pähkinää ja jotain voimakasta maustetta jägermeisterin tyyliin. Olut on tynnyrikypsytetty ja nimen KP viittaa killepitsch-nimiseen düsseldorfilaiseen yrttilikööriin. Moisesta juomasta en ole ennen kuullutkaan. Mielenkiintoinen tapaus, mutta yrttisyys hallitsee liikaa makua. Tyypillinen puukypsytyksen nahkeus myös mukana, ei paranna kokonaisvaikutelmaa. Paikallisen juomakulttuurin hyödyntäminen on tietysti aina kannatettavaa, mutta oluen juojan näkökulmasta tämä ei ole erityisen miellyttävä. 

Freigeist Abraxas

Saksalaisen pienvalmistajan olutta lambic-tyyppisessä pullossa. Ei juuri vaahtoa, vaaleaa, sameaa. Savuinen, hapan ja kuiva. Tavoittelee varmaan jotain arkaaisia saksalaisia happamia oluttyylejä ja toimii siinä varsin hyvin. Savuisuus sopii hyvin happamuuden kanssa, mutta hiekkapaperimainen kuivuus on tässä ehkä ekstreemeintä. Humalaista jälkimakua ei ole, olut on vain hyvin kuiva. Vehnää mukana, joten jotain suolaista gosea tämä voisi lähestyä, savuisuus vie kuitenkin kokonaisuuden eri suunnalle. Netistä selviää, että esikuvana on ollut lichtenhainer-niminen sukupuuton partaalla horjahteleva oluttyyli. Alkoholia vain 3,8%, joten mallasrunko on väistämättä ohut ja siinä on selvä heikkous. Mielenkiintoinen olut, mutta jäänee vain kuriositeetiksi, ei erityisemmin haluta uudelleen tähän palata.

Paul Bogart: Marlowe

Kriitikot ohittivat olankohautuksella tämän Chandler-tulkinnan The Little Sisteristä vuodelta 1969. Kontrasti oli melkoinen jättisuitsutukseen, joka osui 70-luvun Marlowe-leffojen The Long Goodbye ja Farewell My Lovely kohdalle. Ehkä syynä oli nimetön ohjaaja Bogart, mutta ei Farewell My Lovelyn Dick Richardskaan mikään auteursuuruus ole. Tiukkaa kulttimainetta tämä leffa on kuitenkin kerännyt alusta asti ja nykyään myös mainstream-tunnustusta. Näin leffan ensi kerran 80-luvun tv-esityksenä ja kolahdus oli välitön. Chandlerin asetelmat on siirretty todella nautinnollisesti 60-luvun lopun täysin erilaiseen Los Angelesiin. Myöhemmässä Rockford Files -sarjassa vakuuttanut James Garner on Marlowena loistava, mutta myös sopivasti pihalla hippien seassa. Leffa on paljon parempi kuin 60/70-lukujen Ross Macdonald -tulkinnat. Tunnelma muistuttaa hieman Gordon Douglasin Sinatra-dekkareita, mutta laadullisesti Marlowe on niitäkin säväkämpi. Periaatteessa 40-luvun fiilistä on säilytetty paljon, Greta Garbo tuntuu kiinnostavan Marlowe'ta enemmän kuin nuoremmat tanssijat. Silliphantin käsikirjoitus suodattaa hienosti Chandlerin oivalluksia ja huumoria uuteen ympäristöön. Lääkärinilkki on taas kerran mukana, toimistopullo on nyt teknisen kehityksen myötä jääkaapissa, kulkuvälineisiin kuuluu Jaguar E-type. Split screen -tekniikan kanssa ei liioitella, hillitysti sovellettuna toimii hyvin. Jazzahtava musiikki ei voisi olla osuvampaa. Juoni on juuri niin koukeroinen, ettei siihen tarvitse kiinnittää huomiota, voi vain imeytyä tunnelmaan täysillä. Hollywood-fiilistä on ehkä romaanista hiukan laimennettu. Archie Bunker on erinomainen hitaasti hermojaan menettävänä poliisina. Bruce Lee käy hajottamassa Marlowen toimiston, mutta ehkä Marlowe selviää hänestä liian helposti seksuaalisella provokaatiolla. Naiset, Sharon Farrell, Corinne Camacho, Gayle Hunnicutt ja Rita Moreno ovat toinen toistaan hekumallisempia, koko homma huipentuu Morenon strip-teaseen savuisessa klubissa. Nautinnollinen elokuva, tavoittaa Chandlerin hengen elokuvatulkinnoista parhaiten Murder My Sweetin ohella.

Founders Porter

Äskeinen vaisu ranskalainen valko-olut lähes huutaa seuraajakseen jotain laadukkaampaa. Varsin sopivalta vaikuttaa Michiganin Grand Rapidsin luksuspanimolta saapuva porter, alaotsikoltaan itsevarmasti dark, rich and sexy. Se on jo paljon luvattu, strategiset luvut varsin maltilliset 45 IBUa ja 6,5%. Etiketin kuvan kalvakka daami ei ehkä aivan onnistunut teeman kannalta, tummaa viettelevää erotiikkaa ei oikein tarpeeksi tunnu irtoavan. Mutta oluestahan nyt on kyse. Paahtomallasta, kahvia, tummaa suklaata ja kuivaa hedelmää. Täyteläisyyttä on, suhteellisen kuiva olut, jälkimaussa pitkää katkeruutta mukavasti. Tästä on vaikea löytää mitään kritisoitavaa, tyylilajissaan tuntuu täydelliseltä. Vaikea ymmärtää jälleen kerran, miksi esim. Alko ei myy tällaisia typerryttäviä mestariteoksia toinen toistaan vaisumpien tuotteiden sijasta.

Forest L'Avesnoise Blanche

Pohjoisranskalaista valko-olutta aivan Belgian rajalta, oluen nimi viittaa paikalliseen luonnonpuistoon. Korianteria odotellessa hämmentää hieman savuisen mausteinen ensituntuma. Ensituntuma jää sitten melkein ainoaksi, kun koko olut tuntuu häviävän alta pois jälkiä jättämättä. Witbieriä tämä ei juuri muistuta. Hieman happamuutta, vehnä maistuu hyvin haaleasti, hedelmä tai humala ei senkään vertaa. Ei tarpeeksi raikas kesäolueksikaan, käyttötapausta on vaikea tuotteelle keksiä. Ehkä olin liian janoinen siivousurakan päälle, olut hävisi nopeasti, voisi kokeilla uudestaan. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja ahdistelija

Vaikka olen jonkinlainen rikoskirjallisuusharrastaja, en ole koskaan lukenut kovamaineisinta suomalaista tekijää Joensuuta. Joensuun imago on jotenkin tylsä ja tosikkomainen, superlatiivinen kritiikkikin on aiheuttanut hylkimisreaktion. Alennuskaukalosta lähti nyt muutama pokkari kyytiin ja ensimmäisenä lukemiskynnyksen ylitti tämä neljäs Harjunpää-teos vuodelta 1982. Joensuu vaikuttaa todellakin hieman tosikkomaiselta, mutta tylsä kirja ei ole missään vaiheessa. Todella tiheää toiminnallista kerrontaa, mitään rönsyjä ei Joensuu harrasta. Hyvin uskottavaa realistista poliisiproseduraalia ja välillä näkökulma siirtyy rikollisen puolelle. Rikollishahmossa on hämmentäviä yhtäläisyyksiä juuri lukemani Elias Kalmiston huumoripläjäyksen päähenkilön kanssa. Länsi-Helsingistä tuntuu löytyvän yllättävän karua seutua Talin suunnalta. Teos ei tunnu vanhentuneen yhtään, vaikka Ladalla ajetaan ja radiopuhelimissa on pahoja katvealueita. Ehkä hieman häiritsevää on liberaali poliittinen korrektius, jotain epämääräisempää särmää voisi toivoa, kirja on aavistuksen steriili. Kyllä tämä silti kohoaa välittömästi vakuuttavimpien lukemieni suomalaisromaanien joukkoon. Harjunpään melankolinen ja ahdistunut hahmo rakentuu pienin keinoin, mutta silti täyteläisesti. Hahmo on luultavasti lähellä Joensuuta itseään, niin maailman murheita hartioillaan kantavalta mies on haastatteluissa vaikuttanut. Harjunpään suhde Onerva-kollegaan on romaanin valoisampi juonne, asiaa varmaan syvennetään sarjan muissakin osissa.

Svaneke Session Pilsner

Bornholmilainen suodattamaton pils ilmoittaa jo nimessään olevansa tarkoitettu pitempään janoon. Helteisen juoksulenkin päälle tämä ei mitenkään vastenmieliseltä tuntunutkaan. Tiheää vaahtoa, kaunis väri vaikkakin hieman samea. Maltaan ja humalan tasapaino tuntuu oikealta, samoin alkoholin osuus 5%. Etiketissä panimo kertoo pilsissä olevan Tšekin lisäksi vaikutteita Amerikasta, oikein sitrusta, persikkaa ja männynneulasia. Siinä ehkä vähän liioitellaan, erityisen hedelmäiseltä tämä ei tunnu, mutta pientä havun häivähdystä jälkimaussa on aavistuksen. Pari vuotta sitten Alko toi tältä lemmikkipanimoltaan näppärän pale alen Skipper Clementsin. Aivan samalle tasolle sessiopils ei yllä, mutta panimon parhaita tuotteita ilman muuta. Ostopaikka Alko, Linnanmaan Alko.

Elias Kalmisto: Pihtari

Tämä uutuusromaani saavuttaa menestystä jo röyhkeällä Linna-provokaatiolla kansikuvassaan. Itse teksti ei yllä samaan ytimekkyyteen, mutta liukkaasti kokonaisuuskin solahtaa tajunnan vessanpönttöön. Nimihenkilö on kolmikymppinen löysävatsainen lyhytmunainen kirjastovirkailija, joka on ronkeli naisten suhteen. Vain kaunottaret kelpaavat. Asetelma on herkullinen ja Kalmisto luistelee visvaisella vauhdilla nöyryyttävästä kohtauksesta toiseen. Suorasukaisen tyylin takia Bukowski käy alussa mielessä, mutta armottoman itseironinen huumori vie tunnelmaa eri suuntaan. Kalmiston runkkausfrekvenssi tuo mieleen alan klassikon, Philip Rothin Portnoy's Complaintin. Kipeä äitisuhdekin on mukana, joten amerikanjuutalaisen huumorin kaikuja tekstissä on. Paska-osastoa en erityisemmin tunne, ehkä sillä suunnalla Kalmisto saavuttaa jonkinlaisen benchmarkin.  Tampereella liikutaan, paikallistunnelmaa on mukavasti. Kirjan iskevästä nimestä tulee Tampere-kytköksen kautta mieleen vielä ladatumpi sana, lahtari. Poliittiset ulottuvuudet jäävät kuitenkin ohuiksi. Netistä selviää helposti, että Kalmisto on nimimerkki, jonka taakse kätkeytyy oululainen Risto Nyman, joka on myös musiikintekijä. Teksti onkin hyvin rytmitettyä ja helppolukuista. Tampereen murteen puheilmaisuista en ole aivan vakuuttunut, mutta en pysty virheitäkään osoittamaan. Kovin helposti en huvitu, mutta Pihtaria lukiessa hörähdin muutaman kerran ääneen. Paljon on toki kuluneitakin vitsejä, kuten jehovalaisten säikyttely ja teinipoikavoimistelu auto-oraaliaktia tavoitellen. Hauskuus vähenee jälkipuoliskolla, intensiteetti ei kanna, unifantasiat lisääntyvät ja sadunomainen, lähes romanttinen, lopetus ei minua koskettanut.

Oppigårds Golden Summer Ale

Aiemmin olen juonut tämän panimon Golden Alea sekä Summer Alea. Nyt sitten vuorossa Golden Summer Ale, kaikkien vahvuus 5,2%. Pehmeää sitrusta, hyvä mallasrunko tasapainottaa. Ehkä tämä on lähempänä Goldenia kuin maltaisempaa Summeria. Yksinkertaisesti herkullista juhannusolutta. Humaloinnissa yhdistyy britti- ja jenkkihumalat, varsin onnistunut tasapaino, mutta ehkä omaan makuuni saisi olla humalaa vielä enemmän. Hedemoran panimo on yksi ruotsalaissuosikeistani, mutta kieltämättä oluet muistuttavat hieman liikaa toisiaan. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

Roger Donaldson: The World's Fastest Indian

Uusiseelantilaisen Donaldsonin pitkään valmistelema biopic Burt Munrosta, joka ikämiehenä saavutti moottoripyörien nopeusennätyksen 60-luvulla Bonnevillen legendaarisella suola-aavikolla. Kirkkaat värit, feelgood-tunnelmaa, road movie -meininkiä kunhan ensin päästään Eteläsaaren Invercargillista Kaliforniaan. Kepeää kulttuurien vastakkainasettelua ja Vietnamin sotakin häilähtelee taustalla. Anthony Hopkins on hyvä pääroolissa ja leffa rullaa muutenkin näppärästi, mutta ehkä liian särmätön kuvaus kuitenkin.

Mikkeller Koppi Tomahawk & Guji Natural Coffee IPA

Sameaa kahvi-IPAa tanskalaiselta sopimusvalmistajalta. Tomahawk-humalaa ja etiopialaista Guji Natural -kahvia, kaurahiutaleitakin seassa, 6,9%. Viittaakohan Koppi-termi Kopi Lowak -kahviin, eli sivettikissan suoliston läpi kulkeneisiin papuihin? Ei kuulosta kovin lupaavalta, ensi hörppy maistuu kahvilta ja appelsiinilta. Kahvi sopii vahvoihin stouteihin, mutta tämä on jo haastavampi yhdistelmä. Keinotekoiselta tuntuu, yhdistelmä on vähemmän kuin osat erikseen. En tykännyt, mutta kaikkea tietysti kannattaa kokeilla.

Mikkeller Burger & Bun L.A. Lager

Merkillinen burgeribaarin nimikko-olut, valmistaja Mikkelleriä ei edes mainita pullon etusivulla. Vielä merkillisempää, että olut on päätynyt Alkon perusvalikoimaan. Lähes ruskeaa lageria, tasan 5%. Ajattelin ensin että tämä voisi olla Boston/Brooklyn- tyyppinen maltainen jenkkilager, mutta todellisuus on toisenlainen. Hyvin sitruksinen ja makea olut. Vaikea kuvitella lageriksi, mutta kai luokitteluun on uskottava. Makeus on kuitenkin hedelmäpohjaista, ei sokerisen oloista. Voisi toimia hyvin pale alena. Tehty Belgiassa Proefin panimossa, kuinkas muutenkaan. Ostopaikka Oulu, Linnanmaan Alko.

Bierwerk Vlakvark

Kevyttä bitteriä Etelä-Afrikasta, valmistaja lienee jonkinlainen sopimuspanija, koska Western Capea tarkempaa osoitetta panimosta ei löydy. Vaahtoaa voimakkaasti, vain 3,8%. Melko paahteinen maku, lähes savuisen mausteinen. Makeuttakin mukana ja loppuosa on selvästi katkeroisen humalainen. Humalalajike Southern Promise ja selvästi persoonallista jälkeä syntyy. Rungon ohuutta ei oikein huomaa, toki sitä peittämässä on liikaa makeutta. Miellyttävä tuttavuus, eteläafrikkalaisilla oluilla oli takavuosina pientä kulttimainetta, mutta viime aikoina uutisia on kantautunut sieltä harvemmin. Omaan makuuni liian makea, mutta lupaava näyte kuitenkin.

Beer Here Hoptilicus

Toinen Beer Here -tuote Søgaardista. Nyt etikettitaiteessa tulta syöksevä janoinen humalasaurus, joka ahdistelee keskiluokkaisen näköistä kaupunkilaispariskuntaa. Melko tumma olut, reippaammin vahvuuttakin, 9%. Makeaa mallasta belgidubbel-tyyliin, humalaa vahvasti, mutta makeus leimaa jälkimakuakin. Talon makua lähestyvä vihannesmainen äklötys on tässäkin mukana. Raikkaus puuttuu, tämä ei pääse lähellekään tupla-IPOjen valioita. Periaatteessa täyteläinen ja vaikuttava olut, mutta makeus niin häiritsevää, että saman valmistajan vetinen Lupuluskin alkaa vaikuttaa paremmalta.

Beer Here Lupulus

Hiilihappoinen humalaolut Tanskasta, melko kevyt tapaus, 4,7%. Karamellimallasta, hedelmää ja yrttistä vihannesta tanskalaiseen tapaan. Etiketissä irstaan näköinen lihava susi tarjoaa kuohuvaa tuoppia mutruhuuliselle Punahilkalle. Vahva humalointi on plussaa, mutta vihannesmaisuus hallitsee epämiellyttäväksi kääntyvää makua. Hieman brittiläistä keksimäisyyttä saatu mukaan. Useimpien Beer Heren oluiden tapaan pantu Søgaardin panimossa Aalborgissa.

OPS-jp - AC Oulu 0-1

Suomen kakkostasolla pelattu Oulun paikalliskamppailu, uusittu Raatin stadion, vastakkain rahoitusepäselvyyksien takia pääsarjasta ilman urheilullisia perusteluja pudotettu AC Oulu ja paikallisen epämääräisen liikemiehen Miika Juntusen luotsaama joukkue, joka epämääräisin keinoin käyttää perinteikästä OPS-nimeä. Mukavasti jengiä, remontoitu kenttä ei ns. aurinkokatsomon näkökulmasta ole ihmeemmin muuttunut 80-luvun kunniavuosista. Massiiviset juoksuradat pilaavat tehokkaasti tunnelmaa, jalkapalloa pelataan todella kaukana katsojista. OPS-jp kotijoukkue, tarjolla lestadiolaishenkeen vain makkaraa ja metsämarjamehua. Lämpimän alkukesän reippaasti kylmin sää osui juuri ottelun ajaksi, hyytävä tuuli irrotti paikatkin hampaista. OPS-jp:llä selvästi ote hallussa alkupuolella, selvä avopaikkakin jakson lopussa. Todella surkeaa peliä, kumpikaan joukkue ei pystynyt järjestelmälliseen pelinrakenteluun. Kentän avainhahmo OPS-jp:n toppari Augustine Jibrin. Toisella jaksolla AC Oulu pääsi pelaamaan myötätuuleen ja ratkaiseva tilanne syntyi 63. minuutilla, iki-veteraani Mika Nurmela raivasi tilaa keskellä laatikkoa, syötti oikealle ja Joonas Pennanen kiskaisi suoraan ilmasta verkkoon. Jatkossa ei enää yhtä selviä maalintekotilanteita, mutta OPS-jp lähempänä tasoitusta kuin AC Oulu johdon kasvattamista. Suoraan sanottuna aivan karmeaa peliä kaikin puolin ja en ihmettele yhtään, jos kukaan pelin nähnyt ei tällä kaudella enää halua Oulussa nähdä jalkapalloa.

Fritzale India Pale Ale 15,5° Plato Doppelt Hopfengestopft

Onpa runollinen lisämääre oluessa, Doppelt Hopfengestopft, saksan kieli on joskus perverssillä tavalla kaunistakin. Kyseessä on siis tuplahumaloitu versio kölniläisestä IPAsta. Ulkonäkö suunnilleen sama kuin perusmallissa, maku on kuivempi, kuinkas muutenkaan. IBUja kohtuullisen hillitysti 59. Paremmalta tämä tuntuu, erinomainen kuiviin puristetun greipin fleivori. Runko voisi olla jytkympi, mutta paradoksaalisesti tämä premium-malli tuntuu entry levelin tuotetta tasapainoisemmalta. Amerikkalaismausteet Amarillo ja Simcoe näyttelevät suvereenisti päärooleja jälleen ja hopfenkopfilaisuuden juhlaa kokonaisuutena olut on.

Nobelaner Kesäolut

Lidlin saksalaisen olutbrändin kesäoluttölkissä on maininta valmistusmaasta, se on Suomi. Ns. varmojen lähteiden mukaan panimo on Laitila. Pientä talon kasvisruokamakua onkin havaittavissa, jos sitä osaa odottaa. Eihän tässä hurraamista ole, mutta olut on raikasta, tuoretta ja ruohoisen viljaista. Pientä hunajamaista makeutta. Humalaa ei korostetusti, mutta kyllä jälkimaku jää hieman kurkkua kuivaavaksi. Olen ehtinyt tätä jo kokeilla parissa kesätapahtumassa ja toimii niissä oloissa mukavasti verrattuna kotimaisiin massatärkkelyslagereihin. Ostopaikka Oulu, Tuiran Lidl.

Severn Vale Dursley Steam Bitter, real ale

4,2 -prosenttinen bitter näyttää enemmän golden alelta. Ensipuraisu yllättää, luulin jo hetken pilaantumista, mutta kyseessä on karkea pihkainen humalointi. Ei siis onnistuneelta tunnu, mutta ilmeisen harkittu ominaisuus. Kohtuullisesti hedelmäistä runkoa, mutta epätasapainoton humalointi hallitsee kokonaisuutta, jälkimaku on pitkä, mutta ei miellyttävä. Ehkä Provinssirockissa nautitut kaksi ehdottomasti humalatonta Foster'sia ehtivät tuhota humalahakuisuuteni. Jokin tuttu ikävä sivumaku tässä on, brittioluissa ennenkin tavattu, mutta en saa sitä sanoiksi muotoiltua. Oluthuone Leskinen, 19.6.2011.

Social Distortion @ Provinssirock

Paluu Mallaskosken Panimolta Törnävänsaarelle, Viikatteen kansanperinnehevi ei jaksa kauaa kiinnostaa, joten siirtyminen päälavan eteen mantereen puolelle. Social Distortion saapuu aikataulun mukaisesti klo 21 Muddy Watersin Mannish Boyn tahtiin. Mike Ness näyttää hyväkuntoiselta, Bad Luck eleettömästi käyntiin, saundi on raikas ja irtonainen, rummut ja kitarat soivat kirkkaina. Bad Luck ei ole suosikkejani, mutta toisena starttaava Nickels and Dimes on yksi suurimmistani, suoritus on ehkä vielä hieman tuntumaa hakeva. Ness ottaa varovasti kontaktia yleisöön, ei varmaan oikein tiedä mitä odottaa. Yleisö on innokasta, hyppii rytmin tahtiin, mutta ei välttämättä ole itse Social Distortionin musiikista erityisen kiinnostunutta aivan eturivin faneja lukuunottamatta. Story of My Lifen tulkinnassa on jo paremmin eläytymistä mukana, mutta Machine Gun Blues sujuu rutiinimaisemmin. Musiikissa on enemmän sävyjä kuin odotin, yksi keikan huipuista on hidas ja pitkitetty Ball and Chain, varhaisen punkpalan Mommy's Little Monster energia on varmaan laimentunut, mutta asenne on edelleen kohdallaan. Covereista Hank Williamsin Six More Miles kuulostaa enemmän folkilta kuin kantrilta, viimeisenä kuultu Johnny Cashin Ring of Fire on vahvoilla rummuilla pomppivaa ramopunkkia. Kaksi tummaa taustalaulajatarta sävyttävät funkahtavalla soulilla uuden levyn biisejä California (Hustle and Flow) ja Can't Take It With You. Toiseksi viimeisenä rullasi vanha Prison Bound todella nautittavasti. Intensiteetti välillä hieman hiipui, kovin suuria jälkiä eivät jättäneet Sometimes I Do, Don't Drag Me Down tai Gimme the Sweet and Lowdown. Aavistuksen lyhyt keikka, 75 minuuttia, enemmänkin olisi voinut soittaa, mutta festivaalin aikataulut varmaan joustamattomat. Yhtään encorea bändi ei voinut soittaa, kaikki samaan putkeen. Monet suurista suosikeistani jäi kuulematta, kuten Born to Lose, King of Fools tai Reach for the Sky. Se on väistämätöntä, kun materiaalia on näin paljon, mutta ehkä esim. Springsteen tai Neil Young pystyvät paremmin editoimaan omaa tuotantoaan kuin Ness. Erinomainen tiivis keikka, mutta ei noussut aivan suurimpien elämysten joukkoon.

Huonoista ennusteista huolimatta sää suosi keikkaa loistavasti. Jotenkin nurinkuriselta tuntuu, että viisikymppinen herrasmies joutuu kuuntelemaan mielimusiikkiaan teini-ikäisten ehdoilla rakennetulla festivaalilla. Haluan kuunnella raakaa asenteellista energistä rockia, mutta en välttämättä halua jalkoihin pyörimään humalaisia teinejä, joita kiinnostaa vain keskinäinen parittelu. Eihän nuoriso edes kuuntele enää oikeaa rockia, se on tanakasti keski-ikäisten musiikkia. Tekijätkin ovat sellaisia, olen samanikäinen kuin Mike Ness. Hotellimajoitus ja panimovierailu lievittivät lieveilmiöitä, mutta aivan ideaaliselta järjestely ei tuntunut. Tallensin Nickels and Dimes -esityksen videolle, mutta Blogger ei suostu sitä tässä julkaisemaan liian suuren tiedostokoon vuoksi.

Mallaskoski Kuohu Amber, hanaversio

Ensivierailu Provinssirockiin. Iltapäivällä meininki ei kovin lupaava, humalaista nuorisoa, Pariisin Kevät -niminen suomalaisbändi hirveää brittipoppia, tarjolla vain hirveää Foster's -"olutta" ja Jenni Vartiaisellakin löysä keltainen asuste. Puolen tunnin tallustelun jälkeen Mallaskosken panimoravintolaan ja tunnelma alkoi heti kohota. Mukava suuri terassi joen törmällä, teroitettuja heinäseipäitä harvasti aitasysteeminä, ehkä pohjalaisten vampyyrien varalta. Mikä parasta, paikalla soitettiin pelkästään Social Distortionin musiikkia parin tunnin vierailun aikana. Todella paljon parempi virittäytymispaikka illan keikalle kuin itse festivaalialue. Amberista en tölkkiversiona innostunut, mutta nyt parin Fostersin jälkeen hanaversio maistui lähes taivaalliselta. Tuoretta, kuivahkoa, hedelmää ja jopa massiivisen tuntuisesti humalaa. Olosuhteet tietysti vaikuttivat, mutta ehkä olin turhan kriittinen tölkkituotteen suhteen. Vaalea Kuohu ei tosin säväyttänyt läheskään samalla tavalla. On todella sääli, että Foster's tuntuu hankkineen lähes monopolin suurten musiikkitapahtumien oluttarjontaan. Provinssirockin tapaisten tapahtumien tulisi tukea paikallisten yrittäjien toimintaa tältäkin osin. Muuten kiusaus on liian suuri Fingerpori-tyylisiin ratkaisuihin. Seinäjoki, Mallaskosken Panimo, 18.6.2011.

Paul McGuigan: Lucky Number Slevin

Tuoreehko (2006) keinotekoinen kostotrilleri, verta, takaumia vuoteen 1979, hevosvedonlyöntiä, Mossadin ex-agentteja, voice-over, huonoa huumoria. Näyttelijöissä isoja tähtiä, Freeman, Kingsley, Willis, Tucci. Typerä keinotekoinen juoni, matalaotsaisia toistoja, todella lapsellisia ratkaisuja. Erityisen epäonnekas viittaus Hitchcockin North by Northwestiin, paljastava muistutus siitä, kuinka tällaiset jutut tehdään ammattimaisesti. Skotti-McGuiganilta Renny Harlin -tyyppisiä Finlandiavodka-viittauksia Sean Conneryyn etc.

The Evil Twin Christmas Eve In a New York City Hotel Room

Mielenkiintoisesti oluen etiketissä määräävä artikkeli Evil-sanan edessä, saman valmistajan Yang-oluessa ei ollut. Varmaan kyseessä vain tanskalaisten huono kielitaito. Paljon on voimakkaasti reagoivia olutpulloja tullut aukaistua, mutta taaskin tämä pääsi yllättämään, osa oluesta päätyi tiskialtaaseen. Yangin seuralaista Yiniä ei ollut siis saatavilla, mutta saman valmistajan toinen jouluinen imperial stout kylläkin. Tämä tehty Hollannissa De Molenin panimolla. Etiketin teksti niin heikkolaatuisesti painettu, ettei siitä saa mitään selvää. Alkoholia kuitenkin 10,5%. Näin voimakas vaahtoaminen ei mielestäni ole tavoiteltava ominaisuus, jotain on mennyt pieleen. Itse juoma pohjalla on ihan ryhdikästä venäläisstoutia, kuivaa kahvia, voimakkaan tuhtia tummaa suklaata, täyteläisyyttä on, humalakin nousee loppumaussa esiin. Ehkä hieman aliarvostettu olut nettituomioita silmäillessä.

Evil Twin Yang Imperial Taiji IPA

Tummanruskeaa tupla-IPAa, tanskalainen nomadivalmistaja, tehty Skotlannissa BrewDogilla. Kuivattua hedelmää, täyteläinen runko, hieman yrttistä kitkeryyttä, joka heikentää humalan katkeronautintoa. Lämmittävää alkoholia, 10%. Sisarteos Yin-nimiselle imperial stoutille, etiketissä suositellaan tuotteiden sekoittamista black and tan -perinteen mukaisesti, nyt toki vahvemmalla tasolla. Yiniä ei nyt saatavilla, joten on tyydyttävä vaaleampaan soolona. Ei nouse omiin tupla-IPA-suosikkeihini, jotenkin nahkea, liian tahmea ja tunkkainenkin kokonaisuus. Yleiseen suomalaiseen oluttarjontaan suhteutettuna tosin taivaallisen upea ainutlaatuinen olut, totta kai.

Hornbeer Brown Ale

Rumaa sameaa ruskeaa olutta Tanskasta, 5,7%.  Paahtoa, makeaa mallasta, hedelmääkin. Periaatteessa ok, mutta tämä oluttyyli ei ole yhtään minun makuun. Kevyt humalan jälkimaku, mutta makeuteen senkin purenta hiipuu. Oluthuone Leskinen, 17.6.2011.

Mikkeller Pale Ale

Sameaa, sitrushedelmää ja humalaa. Hieman nahkeaa, ei tarpeeksi tuoreen tuntuista. Kuivuus ihailtavaa, mutta liian yksiulotteinen. Ehkä Mikkellerin vastaus sessio-olutkysyntään, mutta hieman väkinäinen tulos. Join kuitenkin tätä hyvin mielelläni. Paljon makua, ei vain tarpeeksi tasapainoista tai herkullista, hopheadin arkiolut. Olut tunnettaneen myös nimellä Mikkeller Å Pale Ale, tehty Belgiassa Proefin panimossa. Hämmästyttävän paljon jengiä Leskisessä montun reunalla torstai-iltana. Oluthuone Leskinen, 16.6.2011.

Dieu du Ciel! Dernière Volonté

Ehkä jo vähän vanhentunutta quebeciläisolutta. Vaalea belgiale, belgihiiva selvästi pinnalla. Hedelmäisyyttä on, muuten kokonaisuus ehkä hiipunut. Nahkeaa ja vähän humalaa, mutta liian vähän. Kohtuullisen keskinkertainen tapaus. Tavallista pitemmän Helsinki-keikan tarjonta päättyi tähän. Kävin vielä Olutriippuvaisen vinkkaamana Teerenpelissä, jossa viskiportteria mainostettiinkin liitutaululla. Loppunut se kuitenkin oli, joten ponnahdin takaisin Ouluun. Helsinki, Pikkulintu, 15.6.2011.

Croocked Moon True Rebel 2011

Toinen etiketittömänä Pikkulintuun saapunut olut, mutta tässä identifiointi selvillä. Amerikkalaistyylinen pale ale, jonka resepti hieman muuttunut 2009-versiosta. Sitrusta vahvasti, voimakkaasti humalaakin. Kovasti hiivapartikkeleita pullon pohjalla. Nautinnollinen hopheadin perusolut, mutta ei mitään erityisempää uutta ja ihmeellistä. Helsinki, Pikkulintu, 15.6.2011.

Det Lille Bryggeri Lakrids Porter

Toinen Olutriippuvaisen kanssa jaettu olut. 5,3% ja parasta ennen päiväys jo viime tammikuussa, mutta sille voi kuulemma viitata kintaalla. Ehkä enemmän salmiakkia kuin lakritsaa, sekoittuu varsin saumattomasti paahteisuuteen. Pientä katkeraa humalaa jälkimaussa ja makeus puuttuu maukkaasti. Tasapainoinen ja mukava kokonaisuus. Helsinki, Pikkulintu, 15.6.2011.

Tanskalainen mysteeriolut

Pikkulinnusta löytyi etikkeetön pullo, jonka alkuperää ei henkilökuntakaan tiennyt. Jaoin pullon netissä Olutriippuvainen-nimellä esiintyvän olutekspertin kanssa. Tanska todennäköisin alkuperämaa, pullomalli muistuttaa Midtfynsin panimon käyttämää. Eloisa luonne, kovasti kehittyy vaahtoa keskiruskeaan sameaan olueen. Makeahko, mausteita, lääkemäisyyttä, ehkä savuakin, lakritsaa ja paahteisuutta kohtuudella. Suhteellisen tuore, ei tunkkainen millään tavalla.  Mausteisuus voisi viitata joulu- tai pääsiäisolueen. Tunnistamatta jäi, myös Olutriippuvaiselta. Helsinki, Pikkulintu, 15.6.2011.

Emelisse Blond Single Hop Nelson Sauvin

Baarimestari huomautti, ettei tämä ole normaalia Emelissen Blondia vaan uusiseelantilaisella humalalla terästetty erikoisversio, tehty näköjään Belgian puolella. 6,5%. Belgihiivaa tässä tuntuukin, nahkeaa hedelmää. Kohtuullisesti humalaa, mutta ei voimakkaasti. Melkoisen raikasta, mutta vaisuhko kokonaisuus. Helsinki, Pikkulintu, 15.6.2011.

Stadin Sörnator

Tumma doppelbock Sörnaisista, tosin vain 6,8%, kevyt lukema tyylisuunnassa. Tumman punaruskeaa, ei juuri vaahtoa. Makeaa mallasta, aavistus paahteisuutta, varsin hyvin tyylilajin jäljillä, mutta ei saavuta tummimpien huippujen monimuotoisuutta. Tässä on hieman ale-tyyppistä hedelmääkin. Etiketissä luvataan humalaa, se tuntuukin enemmän kuin tässä tyylisuunnassa odottaisi, mutta silti ehkä liian vähän. Ekstreemihumaloitu doppelbock on ainakin minulta vielä maistamatta. Helsinki, Minuuttibaari, 14.6.2011.

Karhupanimo Cascade Weizen

Lisää humaloituja kotimaisia vehniä. Tällä kertaa pohjana nimenkin mukaisesti baijerilainen hefe. Esteriä ja banaania on, tämä tuntuu selvästi enemmän streitiltä hefeweizenilta kuin hopfenweisselta. Cascadeja ei ole kunnolla annosteltu. Perusvehnänä toimii mukavasti, mutta sehän ei minun kohdalla suurta vaikutusta tee. Helsinki, Kitty's, 14.6.2011.

Stadin American Wheat Ale

Helsinkiläisamerikkalaista vehnää, on tainnut mennä jo hieman pilalle, pientä etikkaisuutta havaittavissa, bbe elokuun loppuun kuitenkin. Samea olut, hedelmäisyyttä on, greippiäkin jopa, mutta jälkimaku on kohtuullisen ohut ja lyhyt. Hopback-humalien oletettavasti olisi oltava enemmän esillä. Alkoholia 5,3%, melko vaisuksi kokonaisvaikutelma jäi. Yritteliäisyyden puutteesta Stadin Panimoa ei kyllä voi moittia. Ympäri Helsinkiä tuntuu aina putkahtavan erilaista tuotetta esille. Helsinki, Amsterdam, 14.6.2011.

Malmgård Black Door Hop Overdose Ale, real ale

Savonlinnasta Pernajalle siirtyneen oluen riiliversio juotavana. Hyvin vaikuttava olut edelleen, nyt hämmentävän kirkasta ja varsinkin vaaleaa. Kuivuus hyvin ainutlaatuista, hedelmä ja mallas ovat takarivissä, mutta omassa sarjassaan tämä on maailmanluokan olut. Voisi olla kevyt real pils, jos joku sellaisen olisi keksinyt, viljaiselta tämä enemmän nyt tuntuu kuin hedelmäiseltä. Huippukunnossa pehmeyden ja kuohkeuden kannalta. Helsinki, Black Door, 13.6.2011.

Sierra Nevada Hoptimum

Kalifornian ihmeen alaotsikkona Whole Cone Imperial IPA. Pullon koko 1 pint 8 fl. oz,. eli kai noin 70 cl. 10,4 %, 22 €, ei siis aivan mökkibulkkia. Huvittavaa kuinka paljon hop-sanasta saadaan hauskoja väännöksiä, tätäkään superlatiivi-ilmaisua en muista ennen nähneeni. Vaahtoa kevyesti, tuttu Kalifornian sitrus nousee heti esiin, sitä on vahvasti ja katkeroa myös. Täyteläinen runko ja keskivahva viskositeetti. Vesisateen taas yltyessä Kaisaniemessä on mukava siirtää ajatukset Sierra Nevadan rinteille. Ei tämä aivan Sierra Nevadan parhaalta saavutukselta tunnu, alkoholi tuntuu maistuvan läpi. Sierra Nevadan kevyemmät IPA-versiot ovat monikäyttöisempiä, mutta kieltämättä viikon hellekauden jälkeen tämmöinen tuo mukavaa jälkipoltetta koleaan keliin. Aavistuksen enemmän moniulotteisuuttakin näin prestiisiltä oluelta voisi toivoa. Ehkä tämä ei ole kovin kaukana panimon Bigfoot-barleywinea, mutta humalointi toki on tanakampaa. Kaiken lisäksi tyylikäs pullea pullo, etiketissä pelkkää vihreää tuoretta humalaa, muotokuvan henkilöllä pään sijasta humalakäpy. Humalanpalvonnan korkeasta veisusta on kyse, ja tähän lahkoon kuulun mielelläni. Helsinki, Kaisla, 13.6.2011.

Roth Schwarzes Weißbier

Helteet päättyivät Helsingissäkin, pientä tihkua loppuiltapäivänä Ruoholahdessa. Ei aivan mustaa vehnää Schweinfurtista, mutta melko ruskeaa kuitenkin. Baarissa hanaoluet maanantaina aika lailla lopussa. Siistimiskampanjan jälkeen pientä palautumista entiseen anarkiaan havaittavissa, roinakasoja nurkissa kasvamassa. Mielenkiintoista keskustelua kanta-asiakasten keskuudessa taivaassa ulostamisesta. Olut on vehnänä perustavaraa 5,4%. Varmaan HBF-jäämistöä, mutta aika tuoreelta edelleen tuntuu. Pientä paahteisuutta, esteriä ja banaania hillitysti, humalointi olematonta. Helsinki, One Pint, 13.6.2011.

Dieu du Ciel Rigor Mortis Abt

Kanadanranskalaisen teeman jatkoksi vahvaa ruskeaa belgialea Montrealista. Nyt ollaan siis Rochefortin ja Westvleterenin alueella. 10,5%, hyvin suklainen olut, enemmän keskitummaa maitosuklaata kuin aitoa tummaa tavaraa. Lakritsisuus suhteellisen alastounattua, enemmän mennään kypsän kuivatun hedelmän puolelle. Paksu täyteläisyys, belgihiiva hyvin esillä, varsin vakuuttava tämä on. Tyylisuunta ei ole helpoimpia, quadrupel/abtissa sorrutaan usein brutaaliin sokerisuuteen, joka on kuitenkin tässä vältetty. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Helsinki, Pikkulintu, 12.6.2011.

McAuslan Griffon Extra Pale Ale

St-Ambroisea vaaleampi ale, edelleen 5%. Vanhalla 40-luvun Quebec-reseptillä tehtyä olutta, tuntuu silti hyvin samanlaiselta kuin edellinenkin. Nahkea hedelmä hallitsee, makeaa karamellia hieman, humalaa ei tarpeeksi. Helsinki, Pikkulintu, 12.6.2011.

McAuslan St-Ambroise Ale Blonde

Maineikkaan Montreal-panimon pale alea, 5%. Kirkas kullanväri, maltainen alkuvaikutelma. Melko ohutta old school -tunnelmaa, nykymeiningissä tämän tyyliset oluet pitäisi humaloida räväkkäämmin. Nahkea hedelmä kantaa tässä kokonaisuutta, mutta melkoinen pettymys kokonaisuutena. Toki tuoreena Kanadassa voisi olla aivan erilainen. Vehnämallas pyöreyttää jälleen kerran. Helsinki, Pikkulintu, 12.6.2011.

Nøgne Ø Single Hop Citra IPA

Viikonlopun ensimmäinen IPA-tyyppinen olut, 6,7%. Norjalaistulkinta Citra-oluesta on samea, reilusti sitruksinen, mutta humalanpalveluksessa puhti hiipuu. Jälkimaku on jokseenkin appelsiininen sekin, ei riittävästi katkeroa. Varsin hyvä pettymyksiä usein tarjonneen panimon olueksi, mutta ei kuitenkaan tuo tyylilajiin mitään persoonallista otetta. Helsinki, Pikkulintu, 12.6.2011.

Oud Beersel Bersalis Tripel

Hieman liian kylmää, hedelmäinen ja mausteinen tripel, 9,5%. Jälkimaussa jotain chilin poltteen tapaista. Tykkään enemmän raikkaan hedelmäisistä kuin näin mausteisista tripeleistä, melkoisen vastenmielinen tapaus. Tämä panimohan on keskittynyt lambiceihin, joten tämä onkin teetetty Huyghe-tuotantolaitoksessa. Helsinki, Kaisla, 12.6.2011.

Suomenlinna Coyet Ale

Pliisuhko ale, mutta sentään tuoreemmassa ja paremmassa kunnossa kuin viimeksi kokeillessa. Panimon terassilla paikallinen bändi Suomenlinnan Suolakurkut -powertrio. Feelgood-meininkiä, kappaleiden kaikki teemat liittyvät Suomenlinnaan. Alessa vehnäinen tuntuma, makeaa hedelmää, liian vähän humalaa. Helsinki, Suomenlinnan Panimo, 12.6.2011.

Suomenlinna Höpken Pils

12 vuoden tauon jälkeen vierailu Helsingin edustalla olevalle linnoitussaarelle. Vene ei hämmentävästi nyt pysähtynytkään panimoravintolan eteen, kuten muistin aiemmin tapahtuneen. Löysin kuitenkin reitin vaaleanpunaiseen rantakasarmiin. Täällä ei mikään tunnu muuttuneen. Terassilla mukava meininki, viljainen perusmaku pilsissä. Kohtuullisesti humaloitu, paljon enemmän toki toivoisi, mutta uppoaa mukavasti. Helsinki, Suomenlinnan Panimo, 12.6.2011.

Black Sheep Imperial Russian Stout, real ale

Ehdin ohimennen nähdä imperial stout -purjehduksen avainhenkilöitä St. Urhossa. Nyt tapahtuman kolmanteen baarin ja kokeiluun viimeinen tapahtuman venäläisoluista. Yorkshiren oluessa vahvuutta 8,5%. Selvästi hapan, flanderilaistyyppinen tapaus, hedelmää, marjaisuutta. Ei oikein IS-tyyliä, mutta happamuus selvästi harkittua eikä pilallemennyttä. Marjaisuudesta ei kohoa tarpeeksi mielenkiintoa, hieman makeakin tämä on ja humalat luonnollisesti on hylätty reseptistä. Helsinki, Angleterre, 11.6.2011.