torstai 4. huhtikuuta 2013

Mallaskoski Kuohu Valioluokka Pils

Julkisuudessa esiintyvät varsin usein muotiblogeja pitävät nuoret naiset, jotka tuntuvat hautautuvan postiluukusta tursuavan rättitulvan alle. Olutbloggaajan arki on toisenlainen, näyteoluiden vastaanotto on harvinainen juhlahetki. Nyt sentään lopputalvea piristi Mallaskosken yhteydenotto. Tätä panimoa kohtaan olen aina tuntenut sympatiaa, onhan se Oulua lähimpänä oleva käsityöläisvalmistamo. Nykyistä edeltänyt omistajakin oli ex-työkaveri, mutta oluissa ei ole riittävää särmää esiintynyt, valitettavasti. Uutta tuoteperhettä rakennetaan nyt Seinäjoella ja pilsin näytekappaleet saapuivat pääsiäisen jälkeen. Kiireisellä viikolla ehdin vasta nyt maistelemaan tuotetta. Sinimusta väritys tölkissä, 4,7%, valioluokka on tietysti käännetty mitättömimpien lagereiden premium class -nimityksestä, mutta paremmalta suomalaistermi kieltämättä kuulostaa. Elokuvapuolella The Right Stuff -> Valiojoukko -käännös toimi kyllä huonommin. Luvassa tavallista rankempi humalointi, 35 EBUa, saksalaiset Saphir ja Perle humalalajikkeet. 

Kirkas keltainen olut, hyvin viljainen suutuntuma. Mallaskoski on uudella tulemisellaan visusti välttänyt tärkkelystä ja se tuntuu tässäkin maltaisena täyteläisyytenä. Makeutta on maltaan sivussa ja katkeroa kieltämättä löytyy, mutta ei aivan sinne pohjoissaksalaiseen Jever/Flensburger/Wernesgrüner -tasolle asti. Haluttaisi juoda tätä hieman lämpimämmässä säässä ja vielä hieman kylmempänä, silloin pilsin puraisu voisi päästä paremmin oikeuksiin. Tälle on helppo ennustaa suosiota, katkerot eivät tällä tasolla karkoita turvallisen perusoluen juojia. Hinta jäänee kuitenkin kalliimmaksi kuin kuraosastolla, joten kaupallinen menestys on arvoitus tässä antihedonistisessa valtakunnassa. Friikkiosastolla tämä jättää toivomisen varaa, rankempaa ja kuivempaa pitäisi vielä olla, odotin hieman enemmän. 

Ei kommentteja: