perjantai 18. toukokuuta 2018

Arde ja Kusettaja arvioivat: MBH Breweries -uutuuksia ja -tuotepolitiikkaa

Sekä Malmgård että Saimaa lähettivät blogistille kuuman kevään virkistykseksi laatikollisen virvokkeita. Juomaa saapui niin paljon, että päätin kutsua Kusettajana viime aikoina tunnetun Ilkka Sysilän maistelemaan konsernin tuotoksia. Hänen oma arvionsa teistingistä löytyy täältä. Hieman samaan tapaanhan vuorovedolla arvioitiin Saimaan uutuuksia pari vuotta sitten.

Malmgård ja Saimaa ovat siis nykyään molemmat samassa MBH Breweries -yhtiössä, jota hallitsee Hartwallin suku. Tässä tulee helposti mielleyhtymä suureen suomalaiseen Hartwall-panimoon, jota puolestaan hallitsee tanskalainen Royal Unibrew, jonka omistajiin Hartwallin sukukin kuuluu. Saimaa ja Malmgård ovat kuitenkin perus-Hartwallia enemmän Hartwallin suvun vaikutusvallassa. Ilkka Sysilällä on vaiherikas taustahistoria liittyen Saimaan Panimoon, jonka edesmennyt perustaja Pertti Oksa oli hänen oppilaitaan Mustialan olutkoulutuksessa, samoin kuin Malmgårdin avainhenkilöt Tuomas Markkula ja Markku Pulliainen myöhemmin, monien muiden suomalaisen ensimmäisen pienpanimoaallon vaikuttajien tavoin. Sysilällä on siis harvinaisen syvällinen näkökulma MBH:n viimeisimpään tuotantoon.

Kampin onnikkaterminaalin Bruuveri toimi Sysilän aikana Saimaan pilottipanimona ja monet Sysilän reseptit skaalattiin Saimaalla suurempaan jakeluun, vaihtelevalla menestyksellä. Malmgård puolestaan on niittänyt mainetta yhtenä Suomen laadukkaimmista pienpanimoista. Olutharrastajissa on herättänytkin huolestumista Malmgårdin ajautuminen Saimaan kylkeen. Tilanne on edennyt siihen vaiheeseen, että osa Malmgårdin nimellä myytävistä oluista tehdään nyt Saimaan teollisuuslaitoksessa Mikkelissä. Nyt maisteluun tulleista näytteistä Malmgårdin tölkkioluissa lukee suoraan valmistuspaikkana Mikkeli. Tämä oli siis tausta, kun perjantai-iltapäivänä asetuimme Ilkan kanssa maistelemaan tarjontaa.


Starttina Saimaa Pils, 4,2%. Kirkas, viljaa, mallasta, ei niin ohut kuin luulin, raikas. Magnum ja Saaz humalina, aika hyvä. Katkeroa on, mutta ei tietenkään tarpeeksi, aromihumalaakin saisi olla enemmän,  Sysilänkin mielestä. Saimaan Sun Lager yhtä vahva, 4,2%. Vaaleampi, tuoksu epämääräisempi, entsyymimallasta, humalina Columbus ja Cascade. Ei sitrusta, ei aromeja, mutta ei tunkkaisuuttakaan, pysyy raikkaana. 

Malmgårdin Blond Ale myös samat 4,2%. Onkohan tehty Mikkelissä? Centennial, Cascade, Columbus. Belgiesteriä tuoksussa, karkea hedelmäisyys, ei kovin raikas. Pihkaa irtoaa, ei katkeroa. Mausteisuus lähinnä tunkkaisia neulasia. Kuiva, mutta ei raikas, vain 20 EBU.

Malmgårdin Emmer Pale Ale, 5,0%. Samea, juuresta jo tuoksussa, vihanneksisuutta maussa, ohkainen, jokin sivumaku. Jopa 55 EBU, mutta ei katkeroa havaittavissa, humalina Mosaic,  Citra ja Centennial. Mikkeliinkö mennään taas? Ei aromihumalointia havaittavissa, hikinen sandaalisukka jäänyt jäljelle. Ehkä huonoin tähän mennessä. 


Seuraavaksi siirtymä raikkaampiin saimaalaisiin. Kaito Lager, 4,5%, Saaz. Kirkas, varsin  tumman keltainen. Tuoksu epämääräinen, makeampi maku, ei hedelmää, jotenkin nihkeä. Ei virheitä, mutta tylsä. Saimaan Blonde Ale, 4,2%, Columbus, Citra, Centennial, Cascade, mutta mitään ei löydy tuoksusta. Ei belgiesterejä, oikeastaan siis golden ale. Ei aromeja, ei ole Saimaan rummuttama hopgun vielä osunut maaliin. Ei oikein muutakaan, ei runkoa, ei katkeroa. Mutta ei sivumakujakaan. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että viemärikin on saanut osansa sessiosta, sekä Ilkan että jopa minunkin puolelta, vaikka synkän kainuulaisen geeniperimän nälänhätä-taustan vuoksi minun on hyvin vaikea siirtää syrjään ihmiselle tarkoitettavaa aineistoa. Isoisäni isä Juho Juntunen joutui tekemään rankkoja ratkaisuja Puolangan suunnalla nuorena poikana 1860-luvun hyytävimpinä katovuosina. 

Saimaa Weissbier, 4,2%. Sysilä tunnisti tässä oman vaikutuksensa, legacyn. Samea, tuoksussa vehnäesterit, humalina Magnum ja Saaz. Tyylipuhdas, mutta vetinen. Sysilä tykkäsi kovasti reunaehdot huomioiden muistellen tekosiaan, varmaan sama hiiva edelleen käytössä, vanha Luomuvehnä siis taustalla. Mikäpä siinä, upposi minullekin.


Malmgård Idaho Wheat Ale varmaan aivan uusi olut, 5,5%. Juurestuoksu ikävä kyllä. Sysilä dumasi tämän välittömästi. Todella tunkkainen maku, tässä oli session toistaiseksi heikoin tuote kaikin puolin, jotain nihkeää savuvivahdettakin. Saimaan Utula Pale Ale kirkas, 4,5%, hedelmää tuoksussa. Edelliseen verrattuna paljon parempi. Karviaismarjaa, mutta jälkimaku puuttuu, ei tarpeeksi aromaattisuutta. Tölkissä luvattu trooppisuus puuttuu. Mutta ihan kohtuullinen tapaus. 

Ukonlahti Red Ale myös 4,5%, aika hämmentävää Saimaan takertuminen näihin muinaisiin maitokauppavahvuuksiin. Kaunis kirkas punainen väri, neutraali tuoksu, maussa heikosti hedelmää, ruista mukana, mutta vaisuksi jää. Mausteista, mutta ei sekään vakuuta. Tunkkainen kokonaisuus, ei raikkautta. 


Brewer's Special Mosaic Pale Ale, 5,5%. Kirkas, tuoksu ei vakuuta, maku pehmeä ja pyöreämpi kuin edellisissä, Columbus ja Mosaic, EBU 33. Muistiinpanot alkavat vähentyä session edetessä. Heti perään Malmgård Hoppy Oat Ale, samoin 5,5%. Tölkissä sanotaan suoraan, että tämä Malmgård on Mikkelissä tehty, tässä viimeistään häipyy Malmgårdin itsenäinen identiteetti, se on nyt tunnustetusti pelkkä Saimaan brändi, harmittavasti. Ei tuoksua havaittavissa, hieman kuohkeampi maku, mutta tyhjäksi jää. Ei vakuuta, vaikka Idahoa parempi.




Malmgård Spelt IPA oli ehkä session odotetuin tuote,  5,5%, 55 EBU, Centennial, Cascade, Columbus. Ei löydy tuoksua tästäkään ja kaiken lisäksi ruma ulkonäkö. Perushedelmää maussa. Ei virheitä, mutta vaisu on kokonaisuutena. Yövesi on tuttu jo aiemmalta maistelulta, Sysilä tunnisti tästä omaa reseptiikkaa Bruuverin ajoilta. Savuinen tuoksu, vain 4,5%, joten vetinen tietysti, mutta kääntyy silti onnistuneeksi tapaukseksi Sysilän kompatessa.



Malmgård Dinkel vanhaa tuotesarjaa, 4,9%, varmaan edelleen samaa tavaraa, tuoksua on nyt voimakkaammin kuin Mikkelin Malmgårdeissa. Pähkinää, mallasta, raikkautta. Emmer Tripelissä hyvä belgiesterituoksu, hedelmää, raikkautta. Edelleen tuttua hyvää kamaa. X-Porterissa paahteinen tuoksu, täyteläinen, tämäkin tuntuu entiseltä, varmaan Pernajalla tehty. Kolme viimeistä siis palautti uskon Malmgårdin tasoon, mutta nähtäväksi jää, vieläkö naitäkään enää jatkossa tehdään Mikkelin ulkopuolella. Kuluttajanäkökulmasta voisi toivoa MBH-konsernin jatkossa tarkentavan, millä konseptilla oluita tullaan tekemään.

26 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

http://strasselberg.blogspot.fi/2017/03/one-company-two-breweries.html

Jo reilu vuosi sitten arvelin jotakin tällaista kehitystä tapahtuvan.

Suomen Lähiolut - Slow Beer Finland kirjoitti...

"Olutharrastajissa on herättänytkin huolestumista Malmgårdin ajautuminen Saimaan kylkeen." -- Miten määrttilet olutharrastajat? Ymmärtääkseni esimerkiksi useissa oluseuroissa, jotka ovat tulvillaan olutharrastajia, ei ole reagoitu millään tavoin Malmgårdin Panimon ja Saimaa Brewing Companyn yhdistymiseen. Vai tarkoitatko "olutharrastajilla" harvalukuista joukkoa tikkereitä, bongareita, muita oluthörhöjä ja juovoja, jotka vetävät naama irvessä pilaantunutta souria ja ylihuomaloitua diipadaabaa sekä voivottelevat kaikkea muuta pahuutta vastaan eri web-foorumeilla?
Heikki Kähkönen, entinen olutharrastaja, nykyisin ammattilainen.

Ari Juntunen kirjoitti...

Olutharrastajia on monenlaisia, sekä olutseuroissa toimivia että moderneja oluttyylejä arvostavia "hörhöjä". Itse tunnen ihmisiä molemmista "leireistä", mutta en pidä tällaista vastakkainasettelua kovin järkevänä. Monet harrastajat sekä toimivat olutseuroissa että kiskovat soureja craft-baareissa. En väitä, että kaikkia olutharrastajia kiinnostaisi Malmgårdin tuotannon siirtyminen Mikkeliin. Huolestumista olen huomannut mm. baaritiskikeskusteluissa ja Olutliiton facebook-sivuilla. Käsittääkseni kyseessä on tuore tapaus ja monet harrastajat eivät ole vielä Mikkelin Malmgård-oluita kokeilleet.

Suomen Lähiolut - Slow Beer Finland kirjoitti...

Siksi ei liene oikein yleistää, että "olutharrastajissa on herättänyt huolestumista Malmgårdin ajautuminen Saimaan kylkeen."
-hk

Ari Juntunen kirjoitti...

"Olutharrastajissa" voi ymmärtää partitiiviseksi inessiiviksi, eli se ei koske kaikkia olutharrastajia. Toki olisi täsmällisempää kirjoittaa "joissakin olutharrastajissa".

Suomen Lähiolut - Slow Beer Finland kirjoitti...

Baaritiskikeskustelut ja somemesoaminen ovat oivia pontimia totuuksien ammentamiselle ja näkökulmien muodostamiselle blogikirjoituksiin.
-hk

Teemu kirjoitti...

Minun on vaikea kuvitella olutbloggaajalle, joka keskittyy pääsääntöisesti hanaoluisiin, luontevampaa keskustelupaikkaa oluista kuin baaritiski. Somessa keskustelu, kuten tämäkin keskustelu osoittaa, on yleensä joutavista pikkuasioista nillittämistä. Vaatii melkoisia ponnisteluja, että yht'äkkiä kuvittelee omista mielipiteistään ja makutottumuksistaan kirjoittavan Arden puhuvan omassa blogissaan kaikkien olutharrastajien äänellä. Vaikka useimmat somekeskustelupalstat eivät ole asiallisia, jotkut saattavat olla, eli koko somen lyttääminen on hieman halpa temppu. Toki tietynlainen kriittisyys lukiessa on hyvä olla, mitä tahansa ei kannata uskoa, ja välillä on hienoa huomata olevansa ylimaallisen Arden kanssa (joka ei kirjoita totuuksista, vaan mieltymyksistään) eri mieltä; itse pidin kovasti Spelt IPAsta ja Hoppy Oat Alesta. En ole yksi Malmgårdin ja Saimaan liitoksesta huolestunut vaan vain yksi tämän blogin lukijoista, joilla ei ole minkäänlaista kytköstä blogin ylläpitäjään.

Ari Juntunen kirjoitti...

Teemu, juuri näin. Tässä blogissa raportoin edelleen vapaa-ajan vietostani täysin henkilökohtaisin mielipitein. On erinomaista, jos tykkäsit Malmgårdin oluista. Ehkä Saimaa-yhteys ei olekaan turmioksi.

Teemu kirjoitti...

Saattaa olla, että maistelutilannetta siellä häiritsi ns. Sysilänegaatio tai sitten minulla oli sopivampi jano. Arvostan kovasti Kähkösen olutjournalismia, provokatiiviset kommentit tässä yhteydessä saivat avautumaan.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... Joo, kaikki arvostavat ja imevät toisiaan, ja auttavat avautumaan.

rbrt kirjoitti...

Mua oikeastaan tossa ja muissa caseissa huolestuttaa eniten se, miten ja miksi olutammattilaiset ja toimittajat pystyvät olla huomaamatta aiheitä, joista sais hyviä klikkiotsikoita jos ei mitään muuta.

Malmgård/Saimaa on todellakin ollut puheenaiheena, mutta kumma juttu, ei siitä kukaan kirjoita - eli aihe ei leviä ulos sisäpiiristä. Kaupan hylyllä asioivilla ei ole mitään hajua, ja se oli kai se tavoitettu tilanne.

Olvi/Servaali kaupan jälkeen myös täydellinen hiljaisuus - kävin juuri tsekkaamassa ylhäällä hiljaisuudesta valittaneet Kähkösen julkaisua Viisi Tähteä ja, kyllä, molemmista silloisista teksteistä (01/02 ja 02/02) puuttuu maininta, että Mallaskosken pienpanimostatus (tai Servaali/Momentsin omistuksessa oleva ja pienpanimo- verohuojenuksista imho yhä nauttiva Mallaskoki ylipäätään), voisi olla kyseenalainen.

Toki saa olla sitä mieltä, että panimo on edelleen käsityöläis/pienpanimo vaikka Olvi omistaa sen kahden mutkan kautta, mutta kai sitä näkökulmaa tekstissä edes perustellaan.
Toki saa olla sitä mieltä, että Alko käsityöläissarjaan voi yksi panimo mennä samana vuonna kahdella oluella eri brändin alla, mutta kai sen reiluutta ja järkevyyttä Alkon toimesta edes yritettäisi perustella, tai median toimesta pistettäisi perustellemaan?
Toki saa olla sitä mieltä, että voi teettää ollutta Belgiassa ja päästä Alkon käsityöläissarjaan, jossa on 20+ muuta Suomessa tehtyä olutta, mutta sopii kai ihmetellä millä perustein?
jne jne

T: olutammattilainen Robert Kubala

Ari Juntunen kirjoitti...

Robert, hyviä pointteja. Suomi on niin pieni maa ja olutala sen sisällä niin pieni. Kaikki kytkeytyvät toisiinsa ja oluttoimittajatkin ovat käytännössä kuin panimoiden viestintäosastoilla töissä. Ymmärrän sen hyvin, jotenkin toimeentulo on hankittava. Tutkivaa journalismia alalla ei ole, koska mikään riippumaton taho ei sellaista rahoita. Eikä sitä oikeastaan kukaan erityisemmin halua, koska olutala on niin nöyryytetyssä asemassa lainsäätäjien ja viranomaisten alkoholipoliittisen mielivallan alla. Joku tarmokas bloggaaja tietysti voisi keskittyä tonkimaan mädännäisyyksiä, mutta eipä sellaista ole ilmaantunut. Ei se minuakaan kiinnosta, keskityn mieluummin maistelemaan oluita.

Suomen Lähiolut - Slow Beer Finland kirjoitti...

Olutammattilainen Robert Kubalalle vastaan seuraavaa:
1. Viisi Tähteä (www.viisitahtea.com) ei tee klikkijournalismia.
2. Sisäpiirin somekeskustelut ja blogit aiheesta Malmgård / Saimaa Brewing Company eivät ole kiinnostavia Viiden Tähden aiheena journalistiselta kannalta.
3. Olvin tekemiin Servaalin kauppoihin ei liity Mallaskokesken Panimo millään tavoin. Siksi minä ja Viisi Tähteä ei ole kirjoittanut aiheesta.
4. Olvi ei omista yhtään osaketta Mallaskosken Panimosta eikä Olvin ihmisiä ole panimon päätöselimissä. On asiantuntemattomuutta väittää sellaista.
5. Jos jonkun mielestä Mallaskosken Panimolle ei kuulu pienpanimoiden valmisteverohuojennus Servaalin Olvi-kauppojen vuoksi, asiasta päättäminen ja tulkintojen tekeminen kuuluu verottajalle, ei medialle tai ainkaaan Viidelle Tähdelle.
6. Alkon käsityöläissarjasta valittamisen oikea kohde on Alko Oy, ei Viisi Tähteä.
7. Suomessa ei kukaan tule hakemaan oikeutta omalle asialle käyttämällä Viisi Tähteä -mediaa.
---------
Ardelle:
8. Kaikki kytkeytyvät toisiinsa on aivan paskaa. Suomessa on 100 panimoa ja varmaankin yli 80 panimon kanssa mulla ei ole käytännössä mitään tekemistä. Minulla ei ole kytkentöjä panimoalalle. En omista yhtään osaketta yhdestäkään panimosta tai ravintolasta. Toki kaksi osin omistamaani yritystä on tehnyt kaupallista yhteistyötä eri panimoiden ja ravintoloiden kanssa, mutta niin olemme tehneet myös muidenkin toimialojen yritysten kanssa. Sitä sanotaan liiketoiminnaksi.

2. Väite, että ammatikseen journalistista työtä tekevät oluttoimittajat ovat käytännössä panimoiden viestintäosastolla töissä on silkkaa kateellisten paskapuhetta. Ainakin minun omatuntoni on tässä puhdas. Muuten, edellisen kerran tällaisen väitteen kuulin tai näin esitettävän liki 10 vuotta sitten, kun joku täysin dorka lääninhallituksen turkulainen alkoholitarkastaja väitti Päihdepäivien puheenvuorossaan, että alkoholijuomista kirjoittavat toimittajat eivät tee muuta kuin istuvat baarissa ja dokaavat valmistajien ja maahantuojien piikkiin.

3. Tutkivan journalismin rahoittaminen on absurdi väite, oli sitten tukijana riippuva tai riippumaton taho. Tutkiva journalismi on eri asia kuin esimerkiksi jonkun tahon rahoittaman tutkimuksen tekeminen.

4. Mädännäisyyksille en voi kuin hymähtää. En viitsisi kirjoittaa blogin perään sitä sanaa, silloin kun aiheena ovat olleet ilmaiseksi saadut oluet.

- Heikki Kähkönen

Ari Juntunen kirjoitti...

Heikillä tuntuu olevan parempi käsitys suomalaisen olutjournalismin tasosta. Jostain syystä ei kuitenkaan silmiin satu kriittisempää näkemystä. Eli esimerkiksi tämän tapauksen pointti, että pienpanimon itsenäinen määräysvalta on kaventumassa ja liiketoiminnalliset ratkaisut heikentävät tuotteiden makua. Sehän ei ole mikään totuus, vaan subjektiivinen näkemys.

Jos bloggaajien saamat näytteet ovat mädännäisyyttä, niin toki tällaiseenkin toimintaan olisi tutkivan journalismin syytä pureutua.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Tällaisessa tapauksessa, yleisesti, voisi hyvinkin käydä. Nyt oli vain huonoa tuuria, että Malmgård ajautui tunkkaisen pahvisesta talonmaustaan tunnetun mikkeliläistehtaan kylkeen.

Pilssipumppu kirjoitti...

Viiden Tähden "uutisoinnissa" näyttää siis olevan tärkeämpää "nykyajan olutharrastajien" ulkonäkö ja makumieltymykset, kuin mahdolliset kaupalliset kytkökset isojen ja pienten panimojen välillä. Harmillista, joskaan ei yllättävää.

rbrt kirjoitti...

Kiitos Heikki vastauksesta.

Reagoit tosin pääosin kysymyksiin ja kumoat väitteitä joita en esittänyt, mutta yllätän sinua sanomalla, että se on minun oma syyni.

Käytin "Viisi tähteä" (www.viisitahtea.com) nimistä julkaisua automaatisesti ja jälkeenpäin katsottuna ei varsin onnistuneesti synonyymina medialle, josta olen oppinut käymään lukemassa astetta syvempää asiantuntemusta, joka ei tyydy vaan tiedotteiden toistamiseen, mutta kaivaa välillä syvemmälle.

Katso - mun virheeni oli, että syyllistin sinut huonosta työstä, koska esim se sinun Olvi/Servaali raportointi ei täyttänyt _minun_ kriteerit siitä, mitä odotan laatumedian (anteeksi, yritän sanoa 'minun käsityksen siitä') tekevän - eli kertomaan faktoja suuntaan ja toiseen, antamaan minun päättää miten asiat on ja ilmottamaan mahdollisista esteelisyydistä. Nyt kyllä annoit selkeästi ymmärtää, että _sinun_ omia kriteereitä on täytetty, asiat on niin, näin on marjat, ja lukija perusteluita ei oikeastaan tarvitse - se on _sinä_ joka päättää mitä on turha tieto ja jätät sen väliin tästä vain, palveluna.

Ja se on ihan ok, hyvä tietää tämän.

Ja jos saan vielä pyytää, niin selittäisitkö mulle ystävällisesti esimerkiksi miksi se on täysin viranoimaisten päätettävissä onko joku oikeutettu verohuojennuksiin, miksi on täysin turhaa siitä mediassa puhua jne jne, mutta samalla esim jaksat kirjoittaa kymmenittäin artikkeleita siitä miksi ja miten alkoholilain pitää muuttaa? Mikset vaan odota viranoimaisten päätöksiä ja ole hiljaa kunnes ne muuttuu itsessään tässä tapauksessa?

Suomen Lähiolut - Slow Beer Finland kirjoitti...

Viisi Tähteä kertoi Saimaan Juomatehtaan ja Malmgårdin Panimoiden yhdistymisen perusteista jo 12.1.2017. Taustalla ei ollut yhdistyminen mihinkäään isompaan panimoon. Tarkka lukija ymmärtää, että molempien yritysten taustalla on sama sijoittajaorganisaatio, jolla on nimessään sama klangi kuin eräällä ulkomaisessa omistuksessa olevalla panimolla, jonka takana on myös saman sijoittajaorganisaation rahaa. Ja tämä organisaatio oli pakotettu tekemään ratkaisun, jolla oli liiketoiminalliset perusteet. Ks.
https://viisitahtea.com/artikkelit-2/uutiset/veromatkyt-pakottivat-pienpanimot-sulautumaan-yhteen-tulli-vaatii-miljoonien-jalkiveroja/

Verottajan tehtävä valmisteverojen kannosta ja huojennuksista perustuu valmisteveroista annettuun lainsäädäntöön. Olen kolumnissani (ei uutinen) 2.2.2018 selkeästi tuonut oman näkemykseni Mallaskosken Panimon valmisteveroihin liittyvästä asiasta. Jos joku lukija ei ymmnärrä tätä ja lopettaa juttujemme lukemisen sen vuoksi, en voi auttaa asiassa tämän enempää.
https://viisitahtea.com/blogit/kantapoydassa/kantapoydassa-olvin-ja-servaalin-yhdistyminen-vahvistaa-molempien-kasvua/

Ja edelleen: Servaalin ja Olvin välisiin kauppoihin ei liity millään tavalla Mallaskosken Panimo. Ja hieman vielä selventääkseni: Olvi on pörssiyhtiö, jonka tiedottamiseen liittyy hyvin tarkat säädökset tietojen paikkansapitävyydestä ja jos Mallaskoski olisi ollut jollakin tavalla kaupan kohteena tai välineenä, siitä olisi aivan varmasti kerrottu.

Mitä tulee Viiden Tähden uutisointiin olutharrastajien ulkonäöstä Tallinnan Craft Beer Weekendistä, kyseessä ei ollut uutinen, vaan pakinatyyppinen kolumni, joka sisälsi aika paljon muutakin informaatiota. On yksittäisen lukijan oma asia, jos vetää vihneen sieraimeensa asiasta, joka tuhansia muita lukijoita on lähinnä huvittanut.

Suomalaisen olutjournalismin tasoon en ota muuta kantaa kuin mitä Viisi Tähteä julkaisee. Olut ja panimot ovat käsittelemistämme aihekokonaisuuksista vain yksi, eikä edes merkittävin. Asioiden näkökulmat ja aiheiden valinnat tehdään toimituksessa journalistisin perustein. Mutta lupaan, että parin viikon kuluessa Ardekin voi lukea Viidestä Tähdestä suomalaista olutjournalismia.

Arde, sinähän istuit monta vuotta Olut-lehden ja Juomalaskijan toimitusneuvostoissa 1990-luvulla. Niihin aikoihinko perustuu näkemyksesi olutjournalismin tasosta ja tehtävästä tänä päivänä? Olut-lehden rahoitti silloin Panimoliitto ja Juomanlaskijakin taisi olla mainosrahoitteinen julkaisu...

Heikki Kähkönen

Ari Juntunen kirjoitti...

Avustin Juomanlaskija-lehteä, mutta en koskaan kuulunut toimitusneuvostoon. Olen seurannut sen jälkeenkin olutjulkaisuja. Hienoa, jos tulossa on entistäkin parempaa olutjournalismia. Heikki, toivottavasti et aio seurata Malmgårdin teurastusta pelkällä katseella.

Robert Kubala kirjoitti...

Hei Heikki,

Puhumme edelleen samasta aiheestä, vaikkakin eri näkökulmasta.
Sinä toistat, ettei Mallaskoski mitenkään liity Olvi/Servaali kauppaan, ja olen sinun kanssasi jopa samaa mieltä. Virallisesti ja laillisesti tässä on kakki melko varmasti kunnossa.

Samalla me molemmat kuitenkin tiedämme, että Servaali edustaa alan foorumeilla myös Mallaskosken ja pyörittää mm Mallaskosken panimoravintolan. Eli kyllä se näyttäityy että heillä on paljonkin tekemista keskenään. Se, ettet sinä tässä näe mitään tutkimisen arvoista tuli harvinaisen selväksi. Ja se on, edelleen, minusta ihan ok. En mä voi sulta vaatia kirjoitamaan asiosta jotka ei kiinnosta.

T: RK

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Voitaneenko siis nyt kuuman kaljakesän 2018 koitettua (http://kusettaja.blogspot.fi/2018/05/kuuma-kaljakesa.html) ryhtyä sorvaamaan Malmgårdin ja kelpo oluidensa muistovärssyä...

Diletantti kirjoitti...

"Vai tarkoitatko "olutharrastajilla" harvalukuista joukkoa tikkereitä, bongareita, muita oluthörhöjä ja juovoja, jotka vetävät naama irvessä pilaantunutta souria ja ylihuomaloitua diipadaabaa sekä voivottelevat kaikkea muuta pahuutta vastaan eri web-foorumeilla?"

Ei ole Heikki muuttunut, toisaalta mihin koira karvoistaan pääsisi. Samaa provosoivaa räksytystä on esiintynyt jo vuosien ajan esim. Olutoppaan foorumilla, tosin aiemmin Olutliiton puheenjohtajan roolissa - onneksi ei enää.

Tehän voitte Ilkka ja Heikki perustaa yhteisen vihaisten miesten kerhon, jossa Ilkka jatkaa Saimaan ristiretkeään ja Heikki keskittyy kaikin mahdollisin tavoin halveksumaan modernisoituvaa olutkulttuuria, samalla itsensä nolaten.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Jos sinäkin diletantti uskaltaisit kirjoittaa omalla nimelläsi, ei minun tarvitsisi luonnehtia sinua ulostavaksi ruokatorveksi.

Unknown kirjoitti...

Moi,
Mielenkiintoista keskustelua, pari yksityiskohtaa on varmasti hyvä oikaista. Mallaskosken omistaa Momentin Group 100% osuudella, kun taas Servaalista myytiin enemmistöosuus Olville. Servaali hoitaa Mallaskosken jakelua ja myyntiä mutta Servaalilla ei ole Mallaskoskesta omistusosuutta eikä käytännön päätäntävaltaa millään tasolla eli Heikin faktat ovat oikein.

Mallaskosken panimoravintolaa pyörittävää seinäjokelainen yrittäjäpariskunta yhdessä panimon kanssa eli Servaalilla ei ole panimoravintolan kanssa muuta tekemistä kuin asiakkuussuhde.

Annan mielelläni lisätietoja tästä jos jotakuta kiinnostaa!

Yst terv, Tommi Ruuska / Mallaskosken panimo

rbrt kirjoitti...

Kiitos Tommi komenttista ja täsmennyksestä.

Ravintolan liityvää omistus "tietoa" löysin siis eilen finderi.fi:stä (Servaali Oy, sivutoinipaikka Mallaskosken panimoravintola). Olisi pitänyt tarkistaa myös toisesta lähteestä.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Kyselin vuosi sitten, tunnetaanko Malmgåårdissa myötähäpeää konsernin heikkolahjaista mikkeliläistehdasta kohtaan; eipä tarvitse enää kysellä, kun kesällä 2018 Malmgåårdin "omia" tuotteita bolševisoidaan täyttä häkää saimaalaiseen makumaailmaan Mikkelin pahvimankelissa.