Kun näin ensi kerran Citizen Kanen 1980-luvulla, sitä pidettiin yleisesti ja kiistattomasti maailman parhaana elokuvana. Sillä oli vähän samantyylinen asema kuin Peléllä jalkapallossa ennen Maradonan ilmaantumista. Olin nähnyt aiemmin Wellesin Touch of Evilin ja pidin sitä lähes ylittämättömänä. En ymmärtänyt kuinka paljon parempi Citizen Kane voisi sitten vielä olla. Tällaisessa asetelmassa pettymystä on vaikea välttää ja pettymys se kieltämättä oli. Erittäin hieno ja taitava elokuva, mutta miksi juuri tämä olisi kaikkein paras? Citizen Kane tuntui mekaaniselta, tekniseltä, kylmältä. Siinä ei tuntunut olevan samanlaista syvyyttä kuin Hawksin ja Fordin parhaissa töissä. Myöhemmillä katsomiskerroilla olen yrittänyt asettua aikalaisten asemaan, mitä kaikkea uutta tässä elokuvassa oli ensi kertaa. Sellaista on paljonkin, mutta ei elokuva ole siitä silti parantunut.
Nyt taas on vierahtänyt vuosia, vuosikymmeniäkin edellisestä katselusta. Varsinkin alkupuolella elokuva on noirahtava, kuten Matti Salo aikoinaan totesi, Kane antoi noirin tekijöille työkalut. Näennäisdokumentaarisuus, uutiskatsausten käyttö nopearytmisesti oli varmaan aikalaiskatsojista täysin uutta. Xanadun näköjään kerrotaan sijaitsevan Floridassa, esikuva Hearstin palatsihan tunnetusti on Kaliforniassa. Suhteellisen modernilta elokuva edelleen vaikuttaa, vaikka esim. näkökulmatekniikkaa on matkittu jo loputtomasti. Aikatasojen saumakohtia ei paljon esitellä, sekin varmaan hämmensi aikoinaan. Myös amerikkalaisen politiikan analyysi on edelleen pätevä, Kanen tarinassa on yllättävänkin paljon yhtäläisyyksiä Trumpiin. Mutta ei jännite silti kanna koko aikaa, kun henkilöhahmot jäävät niin kylmiksi. Oopperakohtauksetkin ovat tylsiä. Niinpä Touch of Evil on edelleen kovempi leffa.
1 kommentti:
Noniin, se maailman parhaimmuus lienee arvostajain silmässä. Tk-kirjeenvaihtajan yli kaiken ylistämiä, ameriikkalaisia sumukaljoja tuskin edes 1% sikäläisistä saisi oksentamatta alas.
Olen täysin samaa mieltä adjektiiveista, jotka tk-kriitikko on valinnut tätä "maailman parasta" ameriikkalaista elokuvaa luonnehtimaan: "mekaaninen", "tekninen" ja "kylmä"; tämä pätee mielestäni lähes kaikkeen ameriikkalaiseen elokuvaan 1970-luvulle saakka; Western-genre tosin on poikkeuksena täysin arvostelun ylä- tahi alapuolella, sillä se on Ameriikan Yhdysvalloissa syntynyt ja kertoo maan lyhyestä historiasta ynnä vielä lyhyemmästä kulttuurihistoriasta. Elokuvakin on eurooppalainen keksintö ja taidemuoto. Dzääs lienee ainoa Pohjois-Amerikan mantereella syntynyt, ainutlaatuinen kulttuuri-ilmiö, jossa vieläpä mukana lähes tasavertaisesti niin afro- kuin valkoameriikkalaiset taiteilijat.
Mitä tulee neroksi ylistetyn Orson Wellesin tekemisiin ja "elämää suurempiin elokuviin" [Peter von Bagh] Carol Reedin 1949 ohjaama englantilainen elokuva, The third man, Kolmas mies on tämän kirjoittajan mielestä 10 dB parempi maailman paras elokuva ja moraalitutkielma, jonka loppupuolella Harry Lime joutuu viimeisen vastarintansa näyttämöllä, Wienin valtaviemärissä, sukeltamaan yläpuolellaan virtsaavain-ulostavain syytämään kusi- ja paskakoskeen.
Maailman paras leffa paranee aina vaan, kun tiistaina 5.1 tulee Teemalta Kaurismäkien "Arvottomat" vuodelta 1982... https://kusettaja.blogspot.com/2018/05/elokuvapahkyna1.html
Lähetä kommentti