Vibrant Forest Out of Exile

 VF-session päätteeksi Sabro // Ekuanot Pale Ale, 4,9 %, BBE 03 12 2021. Trion kolmas olut ehkä aavistuksen kirkkaampi, ei niin läpitunkevan samea. Tuoksussa tuntuu heti Sabron hammastahnamaisuus, sivussa sitrustakin. Maussa on mentholia ja piparminttua hedelmäisyyden ohessa. Lohduton tilanne, toivottavasti oluentekijät älyäisivät heivata Sabron pois oluttuotannosta. Kyllähän tämä on jo nähty, ei se onnistu millään. Sinänsä raikasta sessio-olutta, runko on vieläkin ohut, mutta hedelmäisyys kohtuullista. Peräkärryä ei löydy. Eri humalilla tässä olisi ollut lupaavampi lopputulos.

Vibrant Forest Pupa

 Vibrant Forestin pale aleista toisena kokeiltavaksi Pupa, alaotsikkona juicy pale ale. Tämäkin brittityyliin alkoholirajoitteinen, vain 4,5 %, naurettavat 10 IBU, BBE 27 11 21. Tuttu samea vaalea ulkonäkö tässäkin, näyttää identtiseltä edellisen Oton kanssa. Tuoksussa nyt jälleen sitrusta, mutta myös pehmeämpää mangoisuutta. Maku on nyt pehmeämpi, trooppishedelmäinen, miksei mandariinin aromejakin. Nyt yrtit pysyvät poissa. Ohuthan tämäkin tietysti on, mutta toimii paljon paremmin. Hiilihappoja tuntuu nyt olevan liikaa, varsinkin jälkimaku kärsii niistä, kun katkerohumalista ei ole vastusta. Kokonaisuutena kuitenkin kohtuullisen maukas sessio-pale, ei häiriötekijöitä.

Vibrant Forest Otto

 Uniq Drinksin Jaana Hihnala lähetti paketin maahantuontinäytteitä. Mukana K-ketjun jakelussa olevia Vibrant Forestin pale aleja, joista ensimmäisenä Otto testiin. Tämän Englannin etelärannikon panimon oluita oli hyvin tarjolla Helsingin baareissa 2017-2018, mutta kolmeen vuoteen en ole niihin törmännyt. Otto on Idaho 7 // Citra Pale Ale, vain 4,2 %. BBE 03 12 21. Kunnollinen NEIPA-ulkonäkö, vaaleaa sameutta. Greippiä on tuoksussa tuntuvasti. Maku on hieman yrttinen ja kirpeä, miksei pihkaakin. Tuoksu antoi odottaa hieman erilaista. Ehkä kevyessä mallasrungossa humalat pääsevät liikaa mellastamaan ja lopputulos ei ole kovin harmoninen. Ei yrttikirpeys epämiellyttävää ole, mutta nautinnollista mehuisuutta tässä ei ole. Jälkimaku on mukavan kuiva, mikseipä katkerakin.

Pien Double Thrillhouse

 Harkitsin hieman Pien 5v -juhliin osallistumista Pien Brewpubissa, mutta isännät latasivat paikalle niin paljon houkutuksia, että tuskinpa olisin mahtunut sisään. Sitä paitsi halusin käydä juoksemassakin ennen raskasta viikonloppua. Niinpä kipaisin lounastauolla hakemassa growlerin uutuusoluesta ja juhlistan merkkipäivää etänä. Juhlaolut on tuplaversio viimekeväisestä Citralla sinkkuhumaloidusta Thrillhousesta. Kyseessä ei tosin ole pelkkä skaalaus aiemmasta oluesta, muitakin muutoksia on tehty mm. maltaissa. Citraa eri muodoissa 24 grammaa litraa kohti, alkoholipitoisuus on noussut 6,5 -> 8,0 %. Nyt Pien-growlerissa oikea kokokin etiketissä, eli 75 cl. 

Kuulas keltainen samea väri, puhtaan valkoista vaahtoa. Sitrusta on tuoksussa paljon. Maku on pehmeän sitruksinen, enemmän appelsiinia kuin greippiä, mukana trooppisempiakin vivahteita. Mehuisuus on kuohkeaa, maltaan otteen tuntee ja vähitellen siirrytään kohti katkerampaa loppua. Oikein tyylikästä menoa. Tykkään hiilihappotasostakin, se on keskitason alapuolella. Kuten ennenkin tullut todettua, Pien kirittää kovasti Olaria tässä tyylissä. Näköjään sentrifugi on suunnitelmissa Hämeentielläkin. Se tuskin heikentäisi laatua. Ostopaikka Helsinki, Pien Brewpub.

 

Pax Weizenbier

 Saksalaisen kulttipanimon Pax Bräun oluita saa lopulta myös Suomesta. Vehnäolut melkoisen tummaa, 5,2 %. Lievästi samea, maku melko maltainen, hedelmäisyys ei etualalla. Estereitä ja pihkaa pehmeästi, aika hauska jopa hybridityyppinen tapaus. Ei sentään katkeruutta, mutta kuiva kokonaisuus. Tyylinmukaisesti hiilihappoa on aika lailla. Ratamo, 20.8.2021.

KuPS - Union Berlin 0-4

 Yli kaksi vuotta ehti kulua edellisestä livenä nähdystä jalkapallo-ottelusta. Heinäkuun lopulla 2019 näin HJK:n voiton Belgradin Punaisesta Tähdestä. Olympiastadionilla olin viimeksi lokakuussa 2014, kun Suomi otti Romanialta kuonoon. Olen lenkkeillyt säännöllisesti stadionin ohi remontin aikana ja seurannut etenemistä. Aika kauan meni koronan kourissa ennen kuin pääsin lopulta tsekkaamaan valmiin stadionin sisältä. Kun KuPS toi europelinsä Union Berliniä vastaan Olympiastadionille oli selvää, että nyt hetki on koittanut. Itä-Berliinin Köpenickin kulttiseura Union Berlin kiinnosti tietysti, mutta lähes yhtä paljon paluu takaisin Stadikalle, jossa olen ollut monissa ikimuistoisissa konserteissakin. Jos nyt sitten myös Suomi-Unkari -matsissakin 1997. 

Joel Pohjanpalo ei harmittavasti enää pelaa Union Berlinissä, eikä joukkueessa muutenkaan Max Krusea kummempia tähtiä ole. Satuin muuten näkemään Krusen livenä jo aiemmin Düsseldorfissa keväällä 2019 Werder Bremenin paidassa ottelussa, joka on viimeisin ulkomailla näkemäni. Bundesligan seitsemäs sija kertoo kuitenkin, että Union Berlin on laatujoukkue. Sain lipun A-katsomoon, tyylikäs pitkän sivun käytävä hohti valkoisena uutuuttaan. Katsomon puolella samaa fiilistä, uudistaminen on tehty hillitysti ja uudet istuimet ovat käytännöllisen tyylikkäät. Ilmeisesti paikalla vajaat 6000 katsojaa, paljon oli tyhjää. Union Berlinin kannattajat toisessa päädyssä, ehkä noin 300 päätä. Todella äänekästä menoa, olipa hienoa kuulla pitkästä aikaa kunnon faniporukan mekastusta. 

KuPSin nykyjoukkue kovin vieras itselleni, tunnistin avauskokoonpanosta vain Tim Väyrysen. Anton Popovitš on näköjään Valerin poika. Unionilla kentällä Sami Khediran pikkuveli Rani, puolalaispakki Tymoteusz Puchacz, japanilainen Genki Haraguchi ja Kruse tietysti. Suurikokoisia pelaajia. Union rankaisi jo kuuden minuutin kohdalla, nigerialaishyökkääjä Awoniyi viimeisteli kauniin maalin. KuPSillakin oli pari paikkaa, mutta tasoero oli selvä alusta asti. Puolen tunnin kohdalla Union teki kaksi maalia kuopiolaisten pahoista virheistä, jotka ratkaisivat koko ottelun kulun. Ensin Kruse viimeisteli itse ja sitten järjesteli Awoniyille toisen. Toisella puoliajalla Union löysäsi ja tunnin kohdalla otettiin molemmat kärkipelaajat pois. KuPS ei masentunut vaan pääsi peliin nyt paremmin ja loi muutamia näppäriä tilanteita. Yhdestä kulmapotkutilanteesta toppari Toivomäki puski pallon jopa ylärimaan, mutta sen lähemmäksi ei päästy. Yliajalla Voglsammer teki vielä neljännen, näytti kauempaa paitsiolta, muttei ilmeisesti ollut. Selvästihän Union oli monta luokkaa parempi joukkue, ei tässä jäänyt mitään epäselväksi.

 

Tuju I'm Still Assking

 Lappeenrannasta viimesyksyisen Asskingin toinen pakara vuoroon. Aiempaa vahvempi, 7,0 %. Talus, Amarillo, Simcoe, Chinook, Columbus. Hyvin samea. Sitrusta tuoksussa. Melko kirpeä maku, pihkaakin heti mukana. Greippiä, kuivaa vetoa. Vähän katkeruuttakin perällä. Periaatteessa ok, mutta jokin tässä häiritsee. Pehmeämpi voisi olla. Lievää minttufiilistäkin, vaikka Sabron käytöstä pidättäydytty. Juova, 18.8.2021.

Maistila Suojakerroin X

 Toinen alppilalainen näyte aika tummaa, tätä voisi pikemmin epäillä ruisolueksi kuin edellistä. Kyseessä kuitenkin ohra-DIPA, 8,0 %, Magnum, Perle, Nelson Sauvin, Simcoe, Cascade ja Chinook.  Makeaa karamellista tuoksua. Todella makea on makukin, tuntuu imperial rediltä. Mallasta on, leipäisyyttäkin. Hedelmäisyys jää nyt karamellien taakse. Maistila tekee puhtaita oluita, mutta tässä ilmoitettu tyylisuunta johti ainakin omat odotukset harhaan. Juova, 18.8.2021.

Maistila Craft Rider

 Oulusta ruis-NEIPAa, 6,5 %, Galaxy, Mosaic ja Citra. Varsin vaaleaa ja sameaa. Sitruksinen tuoksu, mehuinen trooppisempi maku. Rukiin vaikutus jää hieman arvoitukselliseksi, ei ainakaan tummuutta tai makeutta normi-NEIPAa enemmän. Kokonaisuus on kuiva, mutta ei katkera. Yllättävänkin keskitien NEIPA Maistilalta, mutta ei mitään horjahteluja. Juova, 18.8.2021.

Oso Brew Ursa Major

 Oso Brew uusi tuttavuus Madridista, päähenkilö ilmeisesti vaikuttanut aiemmin Barcelonan Garagessa. Tupla-NEIPA Verdant-hiivalla, 8,5 %, Simcoe, Comet ja Citra, ikävä kyllä myös laktoosia. Erittäin samea. Makeutta, kuohkeaa mehuisuutta, ananasta ja persikkaa. Jälkimaku on silti kuiva ja runko on tarpeeksi vahva. Laktoosi ei liikaa haittaa, odotuksia parempi. Sori Taproom, 18.8.2021.

Cervisiam Let's Be Frank

 Sori Taproom on kokenut uudelleensyntymisen, hiljaisesti avoinna jo jonkin aikaa. Virallisemmat avajaiset tulossa myöhemmin. Pientä remonttia on tapahtunut, mm. tuolit uusittu mukavamman oloisiksi. Pizzaakin nyt saatavilla. Kaikissa hanoissa ei vielä täytettä, mutta mielenkiintoisia maahantuonteja jo nyt tarjolla. Aloitin norjalaisella Frank Zappan inspiroimalla NEPAlla, 5,9 %. Samea ja mehuinen, puhdas ja kuohkea. Toisaalta vähän ohut ja olematon katkeruus. Miellyttävää kuitenkin. Sori Taproom, 18.8.2021.

Labietis-harvinaisuuksia ja guest staroja

 Peter Tammenheimo oli käynyt äskettäin Riiassa Labietisin panimolla, jossa itsekin pistäydyin viime syyskuussa. Peterin tuomisina seitsemän harvinaisempaa keittoa, joita pääsin maistelemaan Olarin Panimolla. Mukana myös Jaana Hihnala, Hanna Montonen, Justus Tammenheimo ja Ville Leino.

Ensimmäisenä Islay-tynnyrikypsytetty vehnäale Hymyilevä Gootti Smaidīgais Gots, jota Peter maistatti jo keväällä. Nyt tuoreempia pulloja, eivät pysyneet avaamisen jälkeen kunnolla astiassakaan. Siis vain 4,3 %, todella voimakasta turvesavun tuoksua, paljon enemmän kuin aiemmassa kokeilussa. Matalahiilihappoinen tuntuma gusheroinnista huolimatta, hedelmäinen ja pehmeä, aika mukava, ei happamuutta. 

Cēlais Mežonis eli Jalo Villi on villihiiva-olut, vuoden 2019 coolship-tuotantoa. Yli vuoden tynnyrikypsyys ja kuivahumaloitu Galaxylla. 8,0 % ja 46 IBUa. Kirkas ja kultainen olut, brettainen tuoksu. Pehmeää, ei hiilihappoa, mausteinen, hedelmäinen. Ei kovin hapan, ei huono, mutta ei nyt erityisemmin kolahtanut kuitenkaan. 

Kolmas näyte Dižpļava, Niitty. Chardonnay-tynnyrikypsytetty yrttiblondi, 7,5 %. Kärsämöä ja mesiangervoa samaan tapaan kuin kevään session Pļavassa. Vaalea ja samea, hapan tuoksu. Maussa vähän brettaa, pehmeää hedelmäisyyttä, yrtit tuovat hieman särmää, mutta eivät dominoi. Aika miellyttävä ja tasapainoinen. Tämä oli loppujen lopuksi kaikista seitsemästä ehkä eniten omaan makuuni. 

Šarlote on myös villihiivainen, urbaani rypäleale. 8,6 %. Punertavassa sameassa oluessa hapan tuoksu. Mukana myös epämiellyttävä märän villasukan aromi. Maku on parempi, rypäleet eivät liikaa tule esille, mallas tukee jollakin tavalla. Kokonaisuus on kuitenkin jokseenkin nihkeä. Muut osallistujat tuntuivat pitävän tästä enemmän, mutta itse en lämmennyt.  

Seuraavaksi maisteltiin rinnakkain kolmea braggotia, eli oluen ja hunajasiman sekoitusta. Joitakin meadeja olen kokeillut aiemmin, mutta ilmeisesti en koskaan tällaista sekoitusta. Ennakko-odotukset eivät olleet korkealla, mutta sitkeästi kaatelin juomia ääntä kohti. Trīsvienība ensimmäisenä, yrttejä, marjoja ja Tokaji-tynnyriä. 9,2 %. Lämmin makea tuoksu, melkoisen makea makukin, mutta ei aivan pelkäämääni tasoa. Varsin hapan. 

Irbenīns sisälsi heisipuun marjoja punaviinitynnyrikypsytyksessä, 7,3%. Kirpeämpi tuoksu, hyvin kuiva, omaperäistä ja outoakin. Varsinkin Ville löysi tästä homejuuston löyhkää. Voimakas tuoksu olikin, mutta itse pidin sitä jotenkin enemmän parfyymisenä. Toisen juusto on toisen hajuvesi. Kolmas braggot todella vahva, 14,0 %. Dravnieka Atraitne nimeltään, tynnyrikypsytystä tawny-portviinissä. Paahteisempi, kuiva, pähkinää. Jopa bitterimäinen, tämä oli kolmesta braggotista selvästi miellyttävin, eisbock/barleywine -fiilistä pehmeässä paketissa. Silti tuli mietittyä kuinka paljon parempi tämä olisi puhtaana oluena. 

Kuten saattoi arvata, ei homma tähän päättynyt. Encore-kierroksen aloitti Montosen Hanna Cantillonin tutulla vadelmalambicilla Rosé de Gambrinus. Vuosikerta ei tullut selvitettyä, mutta kylläpä puhdas tiukka framboise maistui raikkaalta braggotien jälkeen. Peter kaivoi sitten esiin Labietisin nimikko-oluensa Pēteris Apinis -DIPAn, 8,2 %, 79 IBU, Amarillo, Cascade, Centennial, Citra, Columbus. Länsirannikon old school -tyyliä siis, hieman samea, vähän yrttinen tuoksu. Maussa mallas ja hedelmäisyys hyvässä tasapainossa. Epäilin aluksi hieman iäkkääksi, mutta niin ei varmaan ollut. Nykyään on vain liiankin tottunut NEIPA-kuplassa voimakkaaseen aromaattisuuteen. Kuivaa ja katkeraa, oikein tyylikästä kamaa. 

Ville iski seuraavaksi pöytään Tujun kaksi uutta souria. Molemmat 6,6 %, The Beyond tummempi, hapanta on tuoksu. Old ale & red ale -blendi, joka yli 18 kuukautta bourbon-tynnyreissä brettan ja bakteerien kanssa. Maku on intensiivinen hapan, hedelmäisyyttä, nihkeä. Ei oikein iskenyt, ei sinänsä sivumakuja. The Deep on farmhouse ale, joka asustellut Chardonnay-tynnyrissä vuoden samanlaisten pöpöjen kanssa. Tässä kirpeämpi, mutta kuitenkin hapan tuoksu. Maltaisempi, navettaa, puuta. Tykkään tästä enemmän, puu viehättää, hedelmäisyys tässä raikkaampaa. 

Tässä vaiheessa jouduin kiittelemään Peteriä ja muita tarjoiluun osallistuneita ja painuin Otaniemen yöhön. Olipa monipuolinen sessio, jossa tuli opittua uuttakin. Espoo, Olarin Panimo, 17.8.2021. 

Olari Jarmo DDH IPA

 Ennen Labietis-maistelutapahtumaa Olarin Panimolla Leinon Ville tarjosi verryttelyolueksi uutta Pieruperse-yhteistyöolutta. Jarmo on sarjakuvissa esiintyvä keski-ikäinen mies ja nimikko-olut tuplakuivahumaloitu IPA, 5,5 %, humalina Amarillo, Citra ja Simcoe. NEIPA-tyylistä sameutta, mutta maussa tosiaankin perinteisempää menoa. Sitrusta on, mallas on hyvin sivutukena ja pehmeän suutuntuman päättää todella voimakas katkeruus. Sentrifugin pehmeys on edesauttanut varmaan tämänkin oluen laatua. Runkoa voisi tietysti olla enemmän, mutta ei kokonaisuus ohuelta tunnu. IBU-pitoisuus Villen mukaan voisi olla 70, ainakin siltä se tuntuikin. Oikein näppärää. Espoo, Olarin Panimo, 17.8.2021.

Founders Más Agave Clásica Lime

 Gose-session huipentumana imperial gose Michiganin perinnepanimolta, 10,0 %. Limea, agavea ja merisuolaa, kypsytetty tequila-tynnyreissä. Etiketin mukaan tavoiteltu margarita-drinkin koostumusta. Nyt siis aivan erilainen juoma kyseessä kuin edellisissä hedelmägoseissa. Ei vaahtoa, keskiruskea olut, hyvin lievästi samea. Tuoksussa makeaa teetä, mausteita, jotain trooppista hedelmäisyyttäkin. Maku on pehmeän makea, mausteinen, hedelmää, ei oikein happamuutta. Täyteläisyyttä on, mutta myös jollain tavalla kepeää juotavuutta. Mausteisuus päällimmäisenä. Jälkimaku ei ole vahva, samoja mausteita tuntuu sielläkin. Suolaisuus ei juurikaan esillä. Joitakin agave-IPOja olen kokeillut, mutta agaven makua en välttämättä tällaisessa kontekstissa tunnista. Siitä luultavasti peräisin teemäinen mausteisuus. Persoonallinen kokemus ilman muuta, eikä täysin epämiellyttävä. Ostopaikka Helsinki, Triplan Alko.

Olari Zesty Case

 Gose-sessio jatkuu. Olarin taannoisesta tervehdyspaketista oli gose-tölkki ajautunut jääkaapin perälle. 5,3 %, limeä ja passionia tässäkin, bergamottia myös. Vaahtoa on aivan eri lailla kuin Hopfullyn tuotteissa, se on paksua, tiheää ja pienikuplaista. Kovin pitkäikäistä se ei kuitenkaan ole. Oluesta näkee läpi, mutta ei se kirkas ole, keskikeltainen. Oikeastaan hyvännäköinen olut, nätti. Tuoksussa on samaa gosen light-tartnessia, hedelmäisyyttä myös. Maku on kirpeä, korkeahiilihappoinen, sitruksinen, kuiva. Tiettyä hedelmäistä pehmeyttäkin löytyy, jopa tällaisella karbonaatiolla. Happamuus on siellä, mutta vain juuri ja juuri. Suolaa ei tunnu samalla tavalla kuin irlantilaisissa. Jälkimaku on aika tyhjä, sieltä ei enää tulea löydy. Tykkään kyllä sitrusmaisuudesta ja pienemmillä hapoilla fiilis olisi vielä parempi. En tiedä mistä sitrusmaisuuden tähän löydän, ehkä lime ja passion nyt symbioituneet sellaiseksi. Olari tekee varmaan näitäkin laadukkaasti, mutta en tässä tapauksessa kuulu kohderyhmään. 

Hopfully No Cars Triple Fruited Gose

 Viimeinen Hopfullyn oluista on samanniminen fillarihipsteriutopia kuin edellinenkin. Gosen hedelmien määrää lisätty, limen seurana nyt persikka ja kirsikka. El Dorado ja Comet, alkoholia 4,5 %. Mausteina taas korianterin siemeniä ja merisuolaa, joka ilmeisesti tällä kertaa ei sitä Himalajan pinkkiä. Väri kuitenkin selvästi punainen, kirsikasta siis peräisin, ehkä hieman oranssiin vivahtaen, sameaa tämäkin, heikkoa vaahtoa. Tuoksu on omaperäinen, jotenkin kala tuli mieleen, punertavaa lohta esimerkiksi. Kyllä siinä hedelmääkin on ja niukasti happamuutta. Tässäkin maku on kuivahko, mutta aavistuksen edellistä makeampi. Ohkainen kuitenkin, ei myöskään samaa kirpeyttä tai raikkautta. Sama suolainen vivahde kyllä löytyy, mutta yksipuolisempi olut tällä kertaa kyseessä. Ja tuoksu tosiaan jotenkin epämääräinen. Lämmetessä kokonaisuus tuntuu jo nihkeältä.

Hopfully No Cars Fruited Gose

 Vapaaehtoistyö Pint Pleasen näytteiden parissa jatkuu. Viime viikolla siis Hopfullyn pale alet, vielä jäljellä pari gosea. No Cars hedelmöitetty gose, ei kannata siis odottaa mitään klassisen Goslar/Leipzig -tyylin kloonia. Waterfordissa pantua, limeä ja passionia, humalana Citra, vain 4,3 %. Lisämausteina korianterin siemeniä, vaniljapapuja ja vaaleanpunaista Himalajan (?) merisuolaa. Hyvin vaaleaa, sameaa juomaa. Tuoksussa hedelmäisyyttä varsin hyvin ja nykygoseille tuttua kevyttä happamuutta. Maussa on mukavasti kirpeyttä ja raikkautta, olisiko jopa vähän suolaisuudenkin pistoa. Makeaa tämä ei ole missään nimessä, kuivuus pistää hörppäämään uudelleen. Happamuutta maussa on vain häivähdys, se on pelkkä häivähdys kirpeyden kyljessä. Juoksulenkin jälkeen ei tunnu mitenkään heikolta palautusjuomalta, tässähän tuntee saavansa ravinteita ja mineraaleja, jopa suoloja takaisin. Jälkimakukin on kirpeän hedelmäinen.