Osuin keväällä 2000 Dublinissa Calexico-yhtyeen konserttiin. Keikan jälkeen menin kauppaan ja, vähän niin kuin Stephen King Elmore Leonardin yhteydessä, ostin kaiken Calexico-tuotannon, mitä löysin. Tuo keikka ja hankkimani kaksi levyä, Black Light ja Hot Rail, ovat mestarillisia. Hypnoottista musiikkia Pohjois-Meksikon ja Arizonan/Kalifornian rajaseudulta. Cal(iforniaM)exico’han on rajakaupunki siellä. Morriconen spagettiwestern-tyyliä, rockia, texmexia, norteñoa, mitä vain, uskomattomana keitoksena. Uudempi levy Feast of Wire (2003) on vaisumpi, enemmän jazz-vaikutteita, vähemmän puhaltimia, lyömäsoittimia, haitareita, viuluja.
Calexico on projektityyppinen yhtye, ydinduo Burns/Convertino tekee paljon muutakin, esim. Giant Sand –bändissä. Calexico on nyt heinäkuussa tulossa Joensuun Ilosaarirockiin, joten siihen valmistautuessa hankin tämän uusimman äänitteen viime vuodelta.
Garden Ruinilla ensikuulemalta tuntuu meininki edelleen laimentuneen. Soittimia entistä vähemmän ja mainstream rock –tyyppisiä tuotantoratkaisuja. Mutta kyllä ote on edelleen hallussa. Teemat ovat yleisempiä kuin ennen, mutta pahaenteistä kohtalokkuutta vielä mukana. Bisbeen hylättyjen kuparikaivosten pöly vielä leijuu äänimaisemassa. Jazz-vaikutteissa on siirrytty enemmän viihteelliseen bossanova-suuntaan, esim. Lucky Dime on silkkaa Bo Kasperia. Tämmöinen kehitys ei ole suotavaa.
Yksi kappale lauletaan ranskaksi, tunnelma assosioituu ehkä tarpeettomasti Daniel Lanoisin, jopa Jacques Brelin suuntaan. Mutta hyviä hetkiäkin on paljon. Deep Down laukkaa kuin hevonen possea pakenevan desperadon alla, mutta suuntana ei ole Meksiko vaan sielun syvimmät pimeimmät pahimmat umpikujat.
Mielenkiintoista nähdä miten näin tummasävyinen nyanssifiilistely toimii kirkkaassa karjalaisessa kesäillassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti