Espanjan liigan joukkueista Barcelona on ollut suosikkini siitä asti, kun hollantilaislegendat Cruijff ja Neeskens siirtyivät sinne 1973-74. Pääsin paikalle 1992 Wembleylle, kun Barcelona lopulta voitti Euroopan Cupin 36 vuoden yrityksen jälkeen. Nou Campillekin olen tehnyt pyhiinvaellusmatkan, mutta Barcelonalla ei ollut silloin peliä.
Atlético Madridinkin näin tv:stä ensi kerran jo 1974, Euroopan Cupin finaali, mutta ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Muistan kyllä hyvin argentiinalaisen kärkimiehen Rubén Ayalan. Kaverin lempinimi oli El Ratón, ilmeisesti suomeksi hiiri, vaikka rotastakin puhutaan. Valencian argentiinalainen rottamainen nykytoppari Roberto Ayala on perinyt lempinimen, vaikka ei ole sukua.
Atléticon lähtöasetelma tähän peliin oli hankala, jos se voittaisi, niin perivihollinen Real Madrid veisi luultavasti La Ligan mestaruuden. Ällistyttävästi Atlético ei peluuttanut loistavaa topparipariaan Perea-Pablo. Märällä Calderónilla aloitettiin tasaisesti, mutta ensi jakson lopussa hämmästyttävä Atléticon romahdus, kolme maalia Barcelonalle, mukana varamaalivahti Pichun pari virhettä.
Olen pitänyt tätä Rijkaardin kokoamaa Barcelona-ryhmää jo hieman ylikypsänä, mutta nyt tuli vahva näyttö. Toisella jaksolla leikitellen kolme maalia lisää. Monet pitävät Cristiano Ronaldoa juuri nyt maailman parhaana, mutta itse tykkään enemmän Lionel Messin otteista. Suoritustaso vielä vaihtelee, mutta nerokkuus on ilmeistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti