lauantai 13. maaliskuuta 2010

MM-finaali 1966: Englanti - Länsi-Saksa 4-2

Kesän jalkapallokisoihin on mukava virittäytyä vintage-kaman avulla. Vuotta 1966 vanhemmistakin MM-kisoista on tallenteita, ainakin Bernistä 1954, mutta en ole tullut niitä hankkineeksi. Englannin kisoja 1966 on totuttu pitämään yksinä heikkotasoisimmista, joissa brutaalit jalkojen katkojat survoivat taitojalkapallon mutaan. Dramaattiset ne kyllä olivat, Pele telottiin sairaalaan ja Brasilia juuttui alkulohkoon. Pohjois-Korean voitto Italiasta Middlesbrough'ssa on ehkä vieläkin MM-historian kovin yllätys. Pohjois-Korea johti neljännesfinaaliakin 3-0, mutta onnistui häviämään Portugalille. Kisojen parasta peliä esittivät Florian Albertin johtama Unkari ja Portugali, jonka Eusebio voitti maalikuninkuuden. Finaaliin kumpikaan ei kuitenkaan selvinnyt. Neuvostoliitto ylsi historiansa ainoan kerran semifinaaliin asti ja jalkapallon parhaana pidetty maalivahti Jašin esiintyi MM-tasolla viimeistä kertaa. Itse en näistä kisoista muista mitään, eipä ollut televisiotakaan käytössä. Tuskinpa pelejä edes Suomessa näytettiin. Lähes heti kun opin lukemaan, tavasin Denis Howellin kirjasta Jalkapalloerotuomari yksityiskohtaisen kuvauksen finaalin tapahtumista. Sillä tavalla tällä ottelulla on henkilökohtaistakin merkitystä.

Kotijoukkue Englannin ainoaa arvokisamenestystä on selitelty monin tavoin, ottelukaavio suosi sitä ja tuomarien puolueellisuudesta on riittänyt tarinaa. Argentiinan kapteeni Rattinin ulosajo Englantia vastaan neljännesfinaalissa ja finaalin ratkaisumaali ovat kiistanalaisimpia tapahtumia. Jälkimmäisessä ilmeisen väärästä tuomiosta vastasi linjamies Tofik Bahramov. Kertoo paljon Neuvostoliitosta ja Kaukasuksesta, että Azerbaidžanin kansallisstadion on nimetty maan merkittävimmän jalkapallohahmon Bahramovin mukaan. Englannin joukkue ei ollut huono, mutta kuitenkin varsin raakile verrattuna valmentaja Alf Ramsayn neljä vuotta myöhemmin Meksikossa loistaneeseen ryhmään. Maalivahti Gordon Banks oli laatupelaaja ja keskuspuolustaja Bobby Moore ehkä Englannin jalkapallohistorian vaikuttavin hahmo, Mooren pelityyli ennakoi jo modernia liberoa. Keskikentällä Charlton oli pahasti yliarvostettu ja Stiles pelkkä rikollinen pahoinpitelijä. Ramsay pudotti kärjestä omituisesti sentterilegenda Greavesin ja luotti monipuolisempaan, mutta silti varsin keskinkertaiseen Hurstiin. Joka tietysti teki sitten hattutempun finaalissa. Länsi-Saksalla oli siirtymäkauden joukkue, nuoret lahjakkuudet Beckenbauer ja Overath olivat jo mukana ja hyökkäyspäässä paksut pojat Uwe Seeler ja Helmut Haller parhaassa iskussaan. Tarpeeksi rohkeaa luovuutta tässä ryhmässä ei kuitenkaan ollut.

Olen nähnyt tämän ottelun vain kertaalleen aiemmin, noin viisi vuotta sitten. Mustavalkokuvaus, vanha Wembley loistossaan, huikea tunnelma. Toisen maailmansodan haavat eivät olleet edes arpeutuneet vielä. Pehmeä märkä kenttä, yksivärinen pallo, ei vaihtopelaajia, maalivahti Tilkowski pelasi ilman hanskoja, Kenneth Wolstenholmen legendaarinen selostus, äänsi varsin hyvin saksalaisten nimet. Ensimmäinen puoliaika tasaista aaltoilevaa peliä, melko nopeaa ajankohtaan nähden, avointa hyökkäyspeliä, hyvin viihdyttävää. Ray Wilsonin karkea virhe, Haller teki johtomaalin 12. minuutilla. Mooren keskityksestä Hurst pääsi puskemaan vapaasti tasoituksen pari minuuttia myöhemmin. Laitapakki Cohenilla järkyttävän huono tekniikka. Beckenbauerin kyvyt tuhlattiin, kun suurpelaaja pistettiin vartioimaan Charltonia.

Englanti hallitsi toisen jakson alkua, keskikentällä oli paljon tilaa. Saksalaisten laitapakki Karl-Heinz Schnellinger pelasi modernia totaalia jalkapalloa, esiintyi joka puolella kenttää. Alan Ball hyvin innokas, saksalaisten puolella Siggi Held yritteliäin, mutta tulosta ei syntynyt. Beckenbauer kokeili suoraan volleysta Heldin kulmapotkusta. Englanti meni johtoon maalinedustahässäkästä, nuori Martin Peters viimeisteli. Länsi-Saksa vaikeuksissa lopussa, mutta toppari Weber nostettiin ylos ja hän häkitti onnekkaasti viime sekunneilla laatikkohässäkästä. Jatkoajalla Englanti vaikutti aktiivisemmalta ja 100. minuutilla voittomaali, tosin väärällä tuomiolla, pallo ei ponnahtanut ylärimasta maaliin Hurstin laukauksesta. Held sai myös pallon maaliin, mutta erotuomari havaitsi edeltävän käsivirheen. Loppusekunneilla Hurst teki vastahyökkäyksestä neljännen maalin, peliä ei edes aloitettu enää maalin jälkeisessä kaaoksessa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nämä olivat ensimmäiset kisat, joiden pelejä nähtiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Heimo Karhunen kirjoitti...

Ei pidä paikkaansa. Vuoden 62 mm-kilpailuista näytettiin tärkeimmät ottelut, tosin vuorokauden viiveellä.


Vesku kirjoitti...

Totta turiset