maanantai 12. huhtikuuta 2010

Daniel Espinosa: Snabba cash

Jens Lapidusin esikoisromaani Snabba cash ei erityisempää vaikutusta minuun tehnyt. Eniten tökki Lapidusin kirjoitustyyli, itse tarina oli kohtuullinen. Siispä päätin tsekata filmiversion. Pääosan esittäjä Joel Kinnaman on tuttu FST:llä talven pyörineestä Johan Falk -sarjasta. Ikävä kyllä elokuva ei petraa romaanista. Romaanin rönsyjä on karsittu ja karkea tapahtumaketju on säilytetty, mutta käsikirjoituksessa on suuria ongelmia. Ohjaajan vaikutuksesta varmaankin latinosivuhaaraa on vahvennettu, se tulee lähes keskeisimmäksi. Ikävämpää ovat kuitenkin muut painotukset, päähenkilön romanssi karikatyyrimaisen hienostoblondin kanssa on poikkeuksellisen sokerista ja päälleliimattua. En ole Harlekin-aineistoa lukenut, mutta tämmöistä voisin sen kuvitella olevan. Tanakka serbimafiaote on muuntunut lastensuojelua korostavaksi perhepolitiikkakomiteamietinnöksi. Lapidusia eniten kiinnostaneet Stureplanin kokaiinibileet jäävät häivähdyksenomaiseksi viitteeksi. Kinnaman on aivan hukassa huonosti kirjoitetun roolinsa kanssa, Tukholmastakaan ei saada irti mitään mielenkiintoista paikallisväriä. Elokuva käynnistyy suhteellisen napakasti, mutta toinen tunti on kärsivällisyyttä raastavaa laahaamista. Yleisvaikutelmaksi jää keskitason tv-sarjapilottitunnelma.

Ei kommentteja: