Vuonna 1978 oma aktiivijalkapalloilijaurani oli jo ohi, mutta seurasin todella tiiviisti edelleen lajia, harkitsin mahdollista ammattiakin sen piiristä. Argentiinan kisojen ottelut pelattiin keskellä Euroopan yötä, mutta katsoin silti kaiken mahdollisen. Argentiinan keskitalven kylmyys tuli jonkinlaisena yllätyksenä, kenttien taso oli melko huono esim. Mar del Platassa. Hollanti oli edelleen suuri suosikkini, vaikka Cruijff ei enää mukaan lähtenytkään. Ei myöskään van Hanegem eikä ehkä kohtalokkaasti kovakuntoisimmat sentterit Ruud Geels ja Kees Kist. Muut vuoden 1974 sankarit olivat nyt ehkä vielä paremmassa iskussa.
Alkusarjan lohko 1 oli varsinainen kuolemanlohko, yksi MM-historian kovimpia. Unkari oli viimeistä kertaa mukana vahvalla ryhmällä, tähtinään nuoret András Törőcsik ja Tibor Nyilasi. Henkinen kantti petti avausottelun lopulla isäntiä vastaan, molemmat ajettiin ulos ja Unkarin kisat romahtivat siihen. Ranska oli pitkästä aikaa mukana, joukkueen runkona upean St. Etiennen pelaajat mm. Michel Platinilla vahvistettuna. Näyttävästä pelistä huolimatta Ranskakin juuttui alkulohkoon. Italialla oli Juventuksen ympärille kasattu uusi sukupolvi edellisten kisojen katastrofin jälkeen ja asennekin oli aiempaa hyökkäävämpi. Kärjessä olivat sopivasti erityyliset lahjakkuudet Bettega, Rossi ja Causio. Pelintekijä Antognoni ei ollut niin näyttävä kuin Rivera tai Mazzola, mutta homma toimi tyylikkäästi. Puolustuksessa oli elegantti libero Gaetano Scirea ja laidoilla Cabrini ja Gentile. Italia esitti alkulohkoissa turnauksen parasta peliä ja kukisti isännätkin viimeisessä pelissä. Argentiinakin oli uusinut lähes koko joukkueen edellisten kisojen jälkeen ja pelasi kovassa paineessa Cesar Menottin suunnittelemaa näyttävää hyökkäävää jalkapalloa. Teinisensaatio Maradonaa ei otettu mukaan, vaikka oli jo pelannut miesten maajoukkueessa. Joukkueen tasokkuus tuli minulle täytenä yllätyksenä, en ollut kuullut aiemmin mitään Passarellan, Ardilesin ja Luquen kaltaisista pelaajista, jotka näyttivät heti valmiilta supertähdiltä. Myös Kempes näytti muuttuneen lähes yhdessä yössä maailman dominoijaksi. Edellisten kisojen ykköstähti Rene Houseman oli pudonnut vaihtopelaajaksi. Italia-tappiosta huolimatta jatkosarjaan etenivät isännätkin.
Skotlanti lähti kisoihin ennennäkemättömällä uholla, mestaruutta pidettiin lähes varmana. Keskikentällä olikin taitavia pelaajia, mutta odotukset olivat täysin kohtuuttomia. Romahdus oli sitten sitäkin näyttävämpi, kun jo kahdeksan vuotta aiemmin loistanut Peru upotti tylysti skotit 3-1 Teofilo Cubillasin johdolla. Laitamies Johnston kärysi vielä dopingistakin. Skotlanti kokosi vielä rivit hienoon voitto-otteluun Hollantia vastaan, mutta se ei jatkoon riittänyt. Archie Gemmillin maalia on tuuletettu mm. Trainspotting-leffassa. Hollanti aloitti siis melko vaisusti, mutta selvisi kuitenkin jatkoon. Rensenbrink joutui ottamaan kärjessä suurta roolia sentterin puuttuessa, mutta täysin homma ei vielä kulkenut.
Muissa lohkoissa oli vaisumpaa. Puolalla oli mukana nyt Lubański, mutta hän ei koskaan toipunut loukkaantumista edeltävälle tasolle. Uusi lahjakkuus Zbigniew Boniek sai vastuuta, mutta edellisten kisojen tyyppistä peliä Puola ei nyt missään vaiheessa esittänyt. Puolustava mestari Länsi-Saksa selvisi jatkosarjaan helposta lohkosta, mutta saksalaisryhmä oli nyt todella heikko. Brasilia yritti omituisesti pelata eurooppalaisella tyylillä, vaikka ryhmässä olivat Rivelino, "uusi Pele" Zico, huipputaiturit Nelinho ja Dirceu. Lähelle finaalia brassit nytkin pääsivät, mutta peli kulki vain ajoittain. Yllättävän hyvän joukkueen kasannut Itävalta pudotti Kranklin, Prohaskan ja Pezzeyn taidoilla omituisen aneemisen Espanjan ja surkean Ruotsin.
Jatkosarjassa Hollannin peli klikkasi kohdalleen, Itävalta romahti 5-1, revanssimatsissa Länsi-Saksaa vastaan tuli tasapeli 2-2, mutta peli kulki todella hienosti. Ratkaisupelissä Italia ei voinut mitään ja Hollanti taas finaaliin. Neeskens ja Rep eivät pelanneet yhtä aggressiivisesti kuin neljä vuotta aiemmin, mutta ehkä vielä viisaammin joukkueen kannalta. Rensenbrink dominoi hyökkäystä ja Haan otti vakuuttavasti van Hanegemin rooliin. Haan teki ällistyttävät kaukolaukausmaalit sekä Länsi-Saksaa että Italiaa vastaan. Eniten tasoaan oli nostanut Ruud Krol, joka johti peliä suvereenisti liberon paikalta. Muistettavassa jatkosarjan pelissä Itävalta nitisti saksalaiset 3-2.
Argentiinan peli parani, mutta silti finaalipaikka irtosi vain maalierolla epäilyttävässä 6-0 -voitossa Perua vastaan. Peru oli muutenkin oudon hampaaton eikä Puolakaan paljon parempi. Mielestäni Argentiina ansaitsi kuitenkin finaalipaikan, joukkue oli selvästi parempi kuin ristiriitainen Brasilia. Daniel Passarella oli Krolin ohella kisojen paras libero ja Osvaldo Ardiles ehkä taitavin keskikenttämies. Kempes ja Luque todella vakuuttavia kärjessä. Toivoin silti kiihkeästi finaalissa Hollannin voittoa edellisten kisojen jättipettymyksen korjaamiseksi.
En ole nähnyt finaalia ennen tätä uudelleen suoran lähetyksen jälkeen 25.6.1978. Tallensin radioselostuksen C-kaseteille ja sen olen kuunnellut ainakin kerran 80-luvulla. Yleisradio muuten esitti aiemmin samana päivänä muistettavan radiokuunnelman Elmo vastaan Muu maailma.
Finaali alkoi ikävässä hengessä eikä tunnelma juuri parantunut koko aikana. Argentiina protestoi Rene van de Kerkhofin käsisiteestä, joka jouduttiin vaihtamaan pienempään. Ottelun alku viivästyi yli 10 minuuttia. DVD-tallenteen kuvan laatu suhteellisen heikko, varsinkin Hollannin oranssit paidat muuttuivat epämääräisiksi läiskiksi. Luultavasti siirretty VHS-nauhasta. Näiden kisojen tunnusmerkki, kentälle heitetty paperisilppu peitti varsinkin toisen maalin edustaa. Rikkinäistä peliä heti alussa, myös Hollanti syyllinen, italialainen tuomari Gonella ei saanut missään vaiheessa ottelua hallintaansa, paljon vääriä tuomioita. Repillä hyvä puskupaikka Haanin keskityksestä, mutta ohi meni. Jongbloed torhui Passarellan hyvän vapaapotkun. Passarellalla toinenkin paikka, Argentiina sai otetta, Olguin aktiivinen oikeana pakkina. Repillä kova veto 11 metristä, Fillolin hieno refleksitorjunta. Bertoni hyvässä vedossa, Argentiinan toinen laitamies Ortiz taas aivan pimennossa. Tuomari suosi Argentiinaa, ehkä ratkaisevia vääriä tuomioita Hollannin paitsioista, jotka eivät sitä olleet lähelläkään. 38. minuutilla Ardiles ja Luque loivat hyökkäystä, pallo Kempesille, joka murtautui voimalla maalintekoon. Argentiinalaisilla paljon tahallisia käsivirheitä, ei varoituksia. Libero Passarella edelleen vahvasti hyökkäyksissä, hyvä puskupaikka. Rensenbrinkillekin tuli paikka, mutta Fillol torjui.
Molempien joukkueiden keskikentän älypelaajat Ardiles ja Neeskens pelasivat toipilaina. Ardiles vaihdettiinkin tunnin kohdalla näyttelyyn keskittyneeseen Larrosaan. Neeskens pelasi koko ottelun, mutta ei päässyt normaalille tasolleen. Toisen jakson alku suhteellisen sekavaa peliä, Haanilla oli yksi hyvä veto ahtaasta paikasta. Tunnin kohdalla Rep vaihdettiin target-pelaaja Dick Nanningaan, sinänsä hyvä sisäänotto, mutta ehkä joku muu kuin Rep olisi voinut lähteä, ehkä jopa Neeskens? Nanninga toi lisää painetta Hollannin hyökkäyksiin, mutta valmentaja Ernst Happelin toinen ratkaisu oli kummeksuttava. Hyvin pelanneen Jansenin tilalle oikea pakki Suurbier, penkillä ei paljon vaihtoehtoja ollut, mutta esim. Johan Boskamp olisi voinut olla inspiroituneempi valinta. Menotti vaihtoi Ortizin tilalle edellisten kisojen tähden Rene Housemanin, joka olikin aktiivinen oikealla laidalla. Hollantin peli oli melko mielikuvituksetonta, mutta 82. minuutilla Rene van de Kerkhof keskitti laatikon oikealta laidalta ja Nanninga puski vapaasti verkkoon. Hyvältä näytti ja yliajalla melko näkymättömästi haahuillut Rensenbrink kiskaisi kuuluisasti tolppaan, siihen se olisi ratkennut, mutta kohtalo ei hymyillyt tälläkään kertaa Hollannille.
Tallenteen tässä vaiheessa yllättäen tapahtumia kommentoivat Johan Cruijff, Brian Clough ja Kevin Keegan, kaikki tuntuivat uskovan Hollannin paremmuuteen. Argentiina oli kuitenkin selvästi vahvempi jatkoajalla. 104. minuutilla Mario Kempes survoi läpi Hollannin puolustuksen vastustamattomasti ratkaisumaalin. Monessa kohtaa Kempes olisi voinut heittäytyä maahan vaatimaan rangaistuspotkua, mutta hän pysytteli tolpillaan ja päätti tehdä maalin. Hollannin intohimoisena kannattajana sydän vuotaa verta, mutta täysi tunnustus Kempesille on annettava. Luque näytteli pahasti läpi jatkoajan, varsinkin Neeskens oli menettää hermonsa täysin tyypin toilailun takia. Lopullinen niitti 115. minuutilla, Kempesin taas upeasta yksilösuorituksesta Bertoni viimeisteli loppulukemat. Argentiina oli parempi, tässä finaalissa Hollanti ei päässyt lähellekään edellisten kisojen tasoaan, eikä samalle tasolle kuin edeltävissä otteluissa jatkosarjassa. Kempes näytti lyömättömältä superpelaajalta, mutta jatkossa hän ei loistanut yhtä kirkkaasti. Sama koskee Daniel Passarellaa ja Osvaldo Ardilesia, molemmat tekivät huikeat urat, mutta 1978 jäi heidän huippuhetkekseen.
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti